torstai 23. tammikuuta 2014

Reissun viimeinen pyöräily.

Tänään kävimme Uunonkanssa pyöräilemässä 60 kilometrin rauhallisen lenkin.
Minulla oli lainassa Retun pyörä, Uunon ajellessa 'uutukaisellaan'.
Suuntana oli Pedrera järvi jonka kävimme kiertämässä.
Maisemat olivat kauniit.
   Sää aurinkoinen.
Puolimatkan jälkeen joimme kahvit, Torremandon kylän `Daaròn baarissa, kyllä kahvi ja munkki maistuikin hyvälle.
Tulomatkalla nappasin vielä kuvan, kirsikka tai mantelipuusta, tietämykseni kasveista ja puista ei riittänyt asiaa ratkaisemaan.
Mutta kevättä kohden ollaan menossa kun kukat ja puut kukkii.

Mutta nyt tuntuu siltä kun flunssa olisi iskemässä, ja se ei ole hyvä se.

2 kommenttia:

  1. Vaikka täällä Rovaniemellä on vielä hallan mahdollisuus. Ei kannata alkaa synkistelemään. Täällä on mitä mainiommat hiihtopaanat kunhan halla helpottaa.

    VastaaPoista
  2. Puoli viideltä aamulla tänään 16 astetta ja +:aa.
    On vain järkyttävän kova flunssa eilisen päivän makasin sängyssä vaatteet päällä kahden peiton alla, ja paleli.
    Nyt kuitenkin tuntuu jo vähän paremmalta.
    Näyttää halla olevan siellä nytkin lentokentän mittarissa - 25 astetta.

    VastaaPoista