torstai 8. joulukuuta 2016

Synnitön skiäminen ole misthän kotosin.

Aamun vajaan kympin lenkin jälkeen suunnistin kohden ruokakauppoja, tuoreen leivän ja aamupalatarvikkeiden hakureissulle.
Mutta perr.. kaupat olivat kiinni, varmaan täytyy taas olla joku juhlapäivä.
Niinpä käveleksin Suomibaarille korvapuustikahville.
No kotona guuglettaen selvisi kauppojen ovien kiinni olo, on näet synnittömän sikiämisen päivä,
Se nyt ole misthän kotosin, semmonen.
Pitänee illemmalla yrittää uudelleen, ainakin carefuriin luulisi olevan avoinna.


Eilen paisteli aurinko ihan pilvettömältä taivaalta, tänään hiukan poutapilviä taivaalla kiertelee, mutta pohjois Suomen 20 asteen pakkasista ja lumista ei kuitenkaan ole huolta.

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
No niin meikäläinen kävi päivällä vielä toisenkin lenkin, kymppi tuli kierreltyä tuolla La Matan suunnilla.
Sitten uusi yritys ruokaostoksille, ja sainkin oikein kyydityksen avoinnaolevalle kaupalle, kun törmäsin Joreen ja Hannaan heidän kotikadullaan.

Torreviejassa majailevien Suomalaisurheilijoiden taso saa lähipäivinä kovan vahvistuksen kun triatlonisti Kaisa Lehtonen tulee tänne leirelemään.

Nyt pitänee alkaa iltapalan laittoon, kun tuota ruokaakin taas tuli hankittua.

3 kommenttia:

  1. Jouko.
    Hyvä että älysit lähteä Roista tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounavaaralla tultiin aina vastakkain ehkä täälläkin nähdään.

      Poista
  2. Muutolinnun vikaa aina syksyn kääntyessä talveksi, onhan se lähettävä.
    Kyllä varmaan nähdään jahka tässä kunto kohenee jotta jaksaa muutakin kun kämpillä makoilla.

    VastaaPoista