Mistä rangaistaan kun rangaistaan.

Usein olen juoksukilpailuissa ihmetellyt miksi siitä pitää maksaa enemmän jos pitemmän matkan juoksee??.

Yleensähän juoksutapahtuma saa nimensäkin sen pisiimmän juostavan matkan mukaan. Maraton, Marathon, Puolimaraton tai jokin sellainenhan se kisan nimi on.
Mutta siihen se arvostus sitten lopuukin.

Tarkastelin muutamien Oulun ja Lapinläänin maratontapahtumien osanottomaksuja ja osanottajamääriä eri matkoilla.
Ensimmäinen % luku osoittaa kokonais osallistujamäärän eri matkoilla,
Toinen % luku osoittaa eri matkojen tuottaman osanottomaksujen määrän tapahtumissa.

10 km    juoksijoita  30,8 %  osanottomaksut  25,6 %
21,1 km juoksijoita  55,7 %  osanottomaksut  58,1 %
42,2 km juoksijoita  13,5 %  osanottomaksut  16,3 %

Elikkä ½ maraton kerää juoksijat, ja elättää kisajärjestäjät.
Maratonmatka antaa kisalle nimen ja arvostuksen.
Kympinjuoksijat nauttivat edullisimmista hinnoista.

Osanottomaksun hinta kohosi keskimäärin 10 eurolla, aina seuraavalle matkaportaalle siirryttäessä, eli maratoonari maksoi keskimäärin 20 euroa enemmän osanotostaan, kympin juoseeseen verrataessa.
Yleensä palkinnot ovat samanarvoisia matkasta riippumatta, tai ero on aivan minimaalinen.
Urheilujuoman kulutuksellakaan sitä ei oikein voi puolustella, eurolla saa parilitraa kisavahvuista urheilujuomaa.
Reitinohjaukset, ajanotto, ym. järjestelyt vaatii lyhyemmät matkatkin, eikä sekään että kisa kestää ehkä 2-3 tuntia pitempään tuollaista hinnan eroa voi selittää.

Itsekkin olen kisojen järjestelyissä, reitinohjauksissa, juottoasemilla ym tehtävissä ollut. Siitä on ehkä korvauksena saanut osallistua seuran järjestämiin kilpailuihin ilman osanottomaksua, tai kisanjärjestäjän kisakahviossa tarjoamat pullakahvit.
Ei kai siitäkään voi jokaiselta juoksijalta pariakymppiä nyhtää?..

Olen kysynyt useammaltakin kisan järjestäjältä, miksi pitemmän matkan juokseminen on kalliimpaa?
Yleisin vastaus on ollut, "Niin se on muuallakin".
Se on minusta kyllä huono vastaus.

Kävin katsomassa talvisarjajuoksua, vähän oli juoksijoita, paljon kuullosti olevan sairaita ja jalkavaivaisia, joten eipä siitä sen enempää.
Tulokset tulee varmaan tähän:
Muutama kuva: 

Juoksemaan.

Ola suosittelee.

Muistuttaisin vain että ensi lauantaina juostaan RDS:n talvisarjajuoksu.
Suosittelen, menkää sinne irvistelemään.
Kuntokin siinä nousee kesän kisoja varten.

Mittarilla vai ilman.

Kyseiltiin minulta mielipidettä urheilukellon ostosta, kannataako ostaa ranteesta sykkeen mittaava malli vai perinteisellä sykevyöllä?

No, Paten aikana ei ollut sykemittareita, ja pirun kovaa se juoksi
Eikä näytä olleen kovinpaljon vaatteitakaan.

Asiaan.. Siihenhän vaikuttaa lähinnä se paljonko kelloon aikoo sijoittaa rahaa.
Tarvitseeko sykkeitä ja aikaa nähdä myös talvellakin, (ranteesta mittavan kellohan pitää olla ihoavasten hihansisällä),
Aikooko mittauksia tehdä vuorokauden ympäriinsä vai vain likuntaa harrastaessa. ym. laitteen käyttötarkoitukset.

Yleensähän ranteestamittaavat laitteet mitaavat myös sykkeen sykevyöllä, jos rannemittauksen tarkuus ei riitä.
Ranteesta mittavissa laitteissa on suuria eroja mihin tarkuuteen ne pystyvät, ja mitattavan henkilön ranteissakin on eroja.
Yleisesti ottaen nopeisiin sykeen muutoksiin rannesykemittarit rekoivat hitaammin kun sykevyötä käyttävät.

Niin no mitä minä mielipiteitä olen esittämään eihän minulla käyttökokemuksia juurikaan rannesykemittareista, ja onhan niistä tutkimustietoakin.

Itselläni on käytössä mm. tällaiset laitteet:
Garmin Fenix 3
Suunto Ambit 3
Hyviä laitteita kumpikin.
Seponsivuilta paljon eri mittareiden koekäyttöjä.

Parasta B-ryhmää.

Aluksi täyden kympin kiitokset LKS:n sydänpajan ystävälliselle henkilökunnalle hyvästä palvelusta. Olette parasta A-ryhmää.

Angiorafia tutkimus on tehty.
Toivoin että sanottaisiin, "Puhtaat ja terveet suonet."
No harvoinhan toiveet ja totuus kohtaavat. Sepelvaltimotauti diagnoosi tuli.

Onhan siinä pumpun vikalistassa jo aikalailla pituutta.
Laajentunut aortta, aorttaläpän ja mitraaliläpän vuodot, sepelvaltimoiden ahtautumia, ja siihen kun vielä lisää rytmihäiriöt, niin kyllä siitä voi jo sanoa, ettei se pumppu ihan uudenveroinen ole.

Lääkäri kirjoitti B - lausunnon sepelvaltimotaudin lääkkeiden erityiskorvattavuuta varten, aikoinaan olen saanut B - lausunnon keuhkopuolen lääkäriltä,

Joten voinen sanoa kummeleiden tapaan,
"Kuulun parhaaseen B-ryhmään."

On pysyttävä ajanhermolla.

Ajattelin ryhtyä kehonrakentajaksi.

Aamuhämärissä peura nulkkaa sairaalalle.

Siellä on rasvailtu vaijerit, teroteltu veitset, aseteltu veripusseja saataville ja ovatpa tainneet käydä verkkokaupoillakin.

Minä näet olen päättänyt seurailla nyky rentejä, vaikka sydän ja ranteet verta itkis.

Ruukaavat immeiset nykyään laitella kaikenlaisia silikoon täytteitä ja botokseja kehoonsa, jotta näyttäisi hyvältä eikä iäntuomat rappeumat tunkisi esiin.

Niinpä ajattelin että jospa minäkin, mallin mittoihin..

Minä olen päättänyt pullistuttaa sepelvaltimot  kylän komeimmiksi.

Päivityksiä blokiin ehkä 2-3 päivän päästä.

….......... Tai ei sitte enää.........

Angiokrafia ja pallolaajennus.

Ylensä ottaen olen sitä mieltä että kaikki hyvä musiikki on tehty seitsämänkymentäluvulla, mutta tänään soi mielessäni vuoden 1959 Eleta Almaran Carloksen kappale, tietysti akustisen kitaran säestyksellä, ja Espanjankielellä laulettuna uutena versiona.


Voi minua, minun nuoruuttani ja vaivalloista vanhuuttani, sitä mikä on mennyttä ja mikä on tulossa.   (Thekonis) 

Minkä kohtalo on määrännyt, se ei ole vältettävissä. Siis pelotta kärsin, mikä minun kärsiä pitää.  (Theognis)

Vielä on keväisiä säitä turha odottaa.

Jengiläiset.
Nämä ei ole mitään kulkukoiria, kaikilla oli panta kaulassa, ja ovat ihan ystävällisiä siistejä koiria.
Olen nähnyt ne tällä samalla kokoonpanolla parinakin vuonna, Torreviejassa tuolla Lago Jardin alueen suolajärven hiekkapoluilla.
Tuo takimmainen ruskea koira oli aika arka, mutta kyllä meistäki kavereja tuli.

Aamulla yrittelin mennä hiihtämään, mutta lunta oli kahlata asti kun latukone vasta aloitteli reittien avaamista, joten sekin lenkki jäi muutamaan kilometriin.
Tulihan tuota TV:stä hiihtoa niin katselin sitä.

Ei se lumi noin punaista ollut, vaan kyseessä on näkyvän valon suodattavalla suotimella otettu infrapunavalon kuva.

Lisäilin jo joitakin tulevan kesän kisoja tuonne pohjoisen juoksukilpailuja kalenteriini. Ihan vain sen takia että juoksunharrastajat muistaisivat lenkilläkin käydä, kisakausi lähestyy.

Saa sitä juosta jos tykkää juoksemisesta.

Itselleni tärkein asia, tai siis harrastus, koko elämäni tarkastellen on ollut juokseminen. Olen jo kansakouluikäisestä asti juoksennellut, nuorempana vähän kun häpeillen ja salaa, ennen kun hölkäämisestä tuli yleinen ja "sallittu" harrastus.

Olen joisain elämänvaiheissa ja olosuhteiden pakosta yrittänyt elää kun "hyväksyttävät" ihmiset.
Mutta aina kun mahdollisuus on tullut olen palannut juoksun pariin.

"Tunnen oloni aina hyväksi, kun saan harjoitella"  (John Ngugi)

Määrittelenkin itseni sellaiseksi elämäntapajuoksijaksi.
Kilpailuihin osallistuminen on ollut sitä parasta juoksuharrastuksessa.
En kuitenkaan kutsuisi itseäni kilpajuoksijoiden ryhmään kuuluvaksi, koska olen harrastanut juoksua, työhön ja muuhun elämään soveltaen, enkä elänmääni järjestellyt juoksuun sopivaksi.

"Parasta juoksemisessa on kilpaileminen."  (Ismail Kirui)

Juokseminen sopii tällaiselle minuntyyppiselle ihmiselle joka tykkää olla yksin omien ajatustensa kanssa varsin hyvin.
Kiva on välillä vaihtaa kuulumisia saman lajin harrastajien kanssa, mutta mikään yhteislenkkeilijä minä en ole, juostessa tykään olla yksin omien ajatusteni ja ympäröivän luonnon kanssa.

"Juoksu sopii mainiosti yksölliselle luonteelle."  (Frank Shorter)

"Saan ilmaista itseäni puhumatta."  (Hicham El Querroudj)

Yksi ryhmä on joiden kanssa yhteislenkeistä aina nautin.
Aikoinaan kävin paljon Marokon Agadirissä, ja siellä oli paljon kulkukoiria.
Koirat hölkäilivät usein rantalenkillä mukanani, ihan vain juoksemisen ilosta.

Yhdellä matkalla ollessani rannalla juoksenteli nuori vaaletukkainen tyttö, joka keräsi kärpäspaperin tavoin mukaan juoksevia Marokkolais miehiä.
Kerran hän sitten kysyi,"Mitä sinä annat noille koirille, kun ne aina mukanasi juoksevat."
Vastasin etten ole koskaan niille mitään antanut, mutta kyllä 'rakki' rakin tuntee.
Hän oli yrittänyt aamupalalta ottaa ruokaa koirille, että ne olisivat lenkillä turvana.
Mutta kun suupalat loppuivat koirat jäivät matkasta.

Tässä yksi ahkeriin juoksukaverini, joka ei juuri taputteluista välittänyt, mutta juoksulenkille se oli aina valmis lähtemään, ja kun lenkillä sille juttelin, katseli se vähän sen näköisenä kun olisi ihmetellyt, 'ompa omituinen höpöttäjä'.
Omituinen se oli kyllä itsekkin, kävi loputonta taistelua rantaan ajautuvia aaltoja vastaan, ristinkin sen Don Quijoteksi.
Pitäisi käydä katsomassa saiko se niitä aaltoja kuriin.

Eniiten nauttin juoksemisesta uusilla reiteillä ja uusissa maisemissa.
Mieluisin lenkkini ajankohta on aamupäivällä tai heti aamulla, vaikka useimmiten eteenkin nuorempana lenkilläkäynti oli ajoitettava iltaan, työolojen takia.

Ei mutta nythän minun on mentävä taasen sairaalalla käymään, lenkkeilyjuttu jää nyt tähän, ellen sitten illemmalla innostu jatkamaan.

Elämäntapana juoksu.

Meitä juoksunharrastajia voisin luokitella moneen eri ryhmään.
Itseni katsoisin kuuluvan lähinnä elämäntapajuoksijoiden ja itohimona juoksu ryhmän väliinmaastoon.
Muina ryhminä  voisin mainita mm. huipulletähtäävät kilpajuoksijat, laiskat lahjakkaat kilpajuoksijat, silloin tällöin hölkäävät, terveyden/painon takia juoksevat, äärimäisiin kestävyys suorituksiin pyrkivät, ym. jaottelua voisi tehdä vaikka kuinkapaljon.

Muut ryhmät ovat ehkä selvemmin hahmotettavissa, mitä olen tarkoittanut, mutta selitänpä hiukan tuota laiskat lahjakaat kilpajuoksijat.
Näitä näkee aika usein, saavat hyviä tuloksia vähällä harjoittelulla, mutta juoksu ura jää usein hyvin lyhyeksi, katoaavat juoksukuvioista usein aikuisiän kynnyksellä, ja kiinnostuvat elämän muista osaalueista.

Ehdottomasti intohimona juoksu ryhmään kuuluvia on kunnia isekkin tuntea, ja niitä löytyy ihan huippuurheilijoistakin, kun oma kilpaailu-ura on päättynyt juoksu on jatkunut lähes samaan malliin kun kilpaurheilijana.

Itseäni pitäisin sellaisena elämäntapajuoksijana, ehkä + merkillä varustettuna.
Siitä mistä juoksussa eniiten itse nautin kerron ehkä seuraavassa blgikirjoituksessani.
Tähän lisään eräiden maailman huippujuoksijoiden lausahduksia juoksemisestaan.

"Minä rakastan juoksemista metsässä.
Toivon voivani juosta aina, vaikka kuinkahitaast."  (Grete Waitz)

"Parasta juoksemisessa on kaikki."  (John Treacy)

"Vaikka sinulla ei olisi suuria lahjoja voit kuitenkin tehdä juoksemisesta elämän pituisen harrastuksen.
Se on ihmiselle yhtä tärkeä asia kun kultamitallin voittaminen."  (Uta Pippig)

"Juokseminen on niin kaunis ja luonnollinen urheilumuoto."  (Elena Meyer)

"Aloin juosta, koska juokseminen on hauskaa."  (Arturo Barrios)

"Juokseminen on kaikkien urheilujen äiti."  (Khalid Skah)

"Halusin vain juosta." (Kipchoge Keino)

"Joka juoksee rakkaudesta juoksuun, ei väsy koskaan."  (Fernanda Ribeiro)

Sairaudet ovat ikävämpi asia kun vammat.

Steve Scott aikoinaan oli sitä mieltä, että ennen ottaa  pienen rasitusvammankin, kun sairastaa vaikka pahan flunssan. Urheiluvamman kanssa voi aina tehdä jotain muuta kehittävää harjoittelua, mutta sairauden jälkeen kuntotaso on aina heikennyt.

No näin kuntourheilua harrastaneena, ja pahempia ja pysyviä sairauksia saaneena voi olla samaa mieltä, 
Mutta kyllä nuorempana ja lähes aina jonkin jalkavaivan rajoitaessa harjoittelua, olisi saattanut olla eri mieltäkin.

Tänään kun kävin kirjastossa, lääketieteelisellä osastolla tietenkin, ja siellä sydän kirjallisuuden hyllyillä....
Kun sieltä sopivan opuksen löydettyäni hiipailin lainausautomaatille ja syötin kirjastokortin viivakoodin alle, laite ilmoitti, "Ei lainausoikeutta".

Pähkäilin siinä joko laite määritteli minut suorasääristen ryhmään kuuluvaksi. Mutta aikani siinä säärikulmia tarkkailtuani tulin siihen tulokseen että viellä on kulmaa ja vääräsäärisyyttä liikaa että suorasääristen arkkuryhmään pääsen.

Menin sitten kirjaston tädiltä kysyyn, "Miksen saa lainata", virkailija otti korttini ja sanoi, "Tämä kortti vaatii vain päivityksen".
Niinpä sitten suuntasin matkani ruokakauppaa kohden, kun en vielä suorasääristen joukkoon joutunut.

Iltapäivällä sitten kardiologi soitteli ja sanoi, "Oot yhtä rasvajöötiä koko jätkä", tai no niin jotain sinnepäin.

"Vaikeinta on lenkkikenkien jalkaan vetäminen.
Kaikki muu on pelkkää rakkautta."   (Elena Meyer)

Päätin selvitä tuosta vaikeimmasta vaiheesta ja lähteä ainakin kävelemään, vaikka mittari pitkästi toistakymmentä astetta näyttääkin, ja tietysti miinusta.

Ei nukuta niin...

Heti rupesi tressi painamaan kun takaisin Suomeen joutu.
Torressa nukuttikin paremmin, siellä useimpina öinä 6-7 tuntia tuli nukuttuakin, mitä nyt kisanjälkeisinä öinä se yö kulu lähinnä sängyssä pyöriessä, väsytti liikaa.

Panempa tuohon vielä kuvan Alcntarillan kisan lähdön odottelusta, ite olen jossain tuolla 30 kyltin takapuolella.
Tänän katselin muun urheilun tuijotuksen välissä pienen videon pätkän tuosta kisasta.
Muuta tänään ei juuri olekkaan ennättänyt tehdä kun hiihtoja ja hallikisoja seurata tv:stä, no aamulla pistäydyin laboratoriolla kolesteri ja maksa arvoja ym. sellaisia mittauttamassa, kun käsky oli käynyt.

Ei ole talvi kiva, olis mielummin Torressa, mutta kun niihin terveydellisiin toimenpiteiiin piti tulla valmistautumaan.

Yritämpä mennä jalkojen oikomiseen makuhuoneen puolelle.