Elämä on.

Sanovat että pari ensimmäistä päivää ne ovat hirressäkin pahimmat.

Epäilen kyllä että pahalta tuntuu paljon pitempäänkin, luultavasti koko lopun elämää.
Ikänsä autonkanssa elläneenä kortinvienti muistuttaa lähes jalka amputaatiota.

Täälä pohjoisessa huonon joukkoliikenteen alueella elinpiiri kutistuu minimiin, eikä maisemia pääse katselemaan enää mihinkään.

Enää on parinviikon aika esittää oma lausumani asian tiimoilta, jonka jälkeen onkin aika päättää miten elämistä olisi mahdollista jatkaa, ja onko siinä mitään järkeä.
Ja sen jälkeen on aika luopua autostani.

MM-kisoja on tullut seurattua ahkeraan, kovat on olleet kovia.
Eilen yksi suosikkiurheilijani taskuraketti Shelly-Ann Fraser-Pryce todisti jälleen että koolla ei ole väliä juoksuhommissa.

Nämä Crevilenten 2014 uudenvuoden yöjuoksun taivaltajat voivat toki asiasta olla eri mieltäkin.

Terveelinen elämäkö terveellistä.

Terveellinen elämä vaarantaa terveytesi.
Olispa alkanut alkoholistiksi, tai edes tissutellut kaappijuoppona, eikä olisi pahiteeksi ollut marisätkiäkään kääriskellä.

Alkoholi pienentää sepelvaltimotaudin riskiä ja vaikuttaa edullisesti veren hyytymisjärjestelmiin.
Samoin alkoholi lisää hyödyllisen HDL kolesterolin määrää.

Samoin kannabistakin olisi ollut hyvä käyttää, THC olisi alentanut silmänpaineita, niin eihän sitä tiiä vaikka kuinka vanhaksi olisi voinut ajella mutkasta tietä näkymättömiin.

Neuvoni kuuluu heittäkää se juokseminen ja terveelinen elämä hemmettiin, viellä kun voitte, tai  teistä tulee tämmöisiä kun minä olen, ja se ei ole kivaa.

Tästä kirjeestä en pidä!
Onko pakko avaa jos ei taho?   Mää en taho!!

            Pakko mikä pakko. Aina kun polisi lähestyy kirjeellä ei se mukavaa ole.

Paljon on ollut autoja elämän aikana, omia ja firman omistamia.
Itselläni yli 50 vuotta on auto ollut käytössä, ja siitä ajasta lähes 23 vuotta olen ajellut Mazda Fortella.
Ei ehkä ole mitään mieltä alkaa kertomaan olenko kyseiseen autoon ollut tyytyväinen.

Osta auto:  tietoja Mazda Fortesta..

Meikäläisellä tuo ulkonäkö on mennyt jo niin pahaksi että autossani pitäisi olla erittäin vahvasti tummennetut lasit, ettei vastaantulijat ja muu liikenne pelästyisi, ja silloinhan ei autosta näkisi ulospäinkään, joten aikovat ottaa multa ajokortin pois.
Sanovat ettei noin sairasmies korttia tartte,  kun ajolupa lähtee, joutaa mennä autokin.

Amputaatiolta tämä tuntuu.

Miksi ei SM-mitallit kiinnosta.

Ihan se mielen vetää matalaksi kun SM-maraton on kärsinyt niin pahan inflaation, että ihan hölkkäajoilla pääsee mitalleille.

Miesten Suomenmestaruus ajalla 2.27.40
hopea 2.30.35  pronssi 2.34.46

Naisissa Suomenmestaruus ajalla 2.45.52
hopea 2.47.50  pronssi 2.55.36

Aikoinaan kun itsekkin kisoissa mukana olin, niin kyllä miesten mitalikolmikoon pääsemiseksi piti alle 2.20 juosta.
Miksi ei nykyjuoksijoita kiinnosta SM mitalli?
Kyllä se arvostukseltaan on parempi kun jossain kyläkisassa juoksentelu, tai kansainvälisillä maratoneilla 500 joukkoon juokseminen.
Eteenkin myöhemmin, kirjoihin jää SM mitallistit, mutta niitä kyläkisojen suorituksia ei muista kukaan.

Niin no tuossa kuvassa mietityttä se kun ajoin pyöräkolarin Espanjassa.

Ahistusta henkistä ja ruumiillista.

Tänään kävin ajelemassa tuolla Luoston ja Pyhätunturin suunnalla, kun tykään ajella YBY:llä.
Päivä oli pilvinen ja muutama vesipisarakin taivaalta tuli, mutta pitihän se kuitenkin pari kävelylenkkiäkin suorittaa.

Ja tietysti kuviakin tuli muutama otettua.

Pyhätunturin pitkissä portaissa tuskallista ahistusta ja puristusta rinnassa, mutta ei voinut pysähtyä kun takana tuli muuta porukkaa, ja luonne ei antanut periksi pysähtyä huohottamaan ja näyttämään kuinka surkea on.
Mutta kun ylös pääsi äkkiä polulta syrjään ja muka kengän nauhoja korjaamaan, että pääsi polvistumaan ja huohottamaan.

Kun hapenpuute tulee sydänlihakseen se on ihan eri juttu kun se, kun juoksee terveellä sydämellä vaikka 800 m kisaa, tai mäkivetoja.
Sehän on oikeastaan mukava tila olla ns. verenmaku suussa.
Terveellä sydämellä rasituksessa se happivelka tulee lihaksiin.
Sydänvikainen ei happivelkaa lihaksiin pysty juurikaan saamaan, vaan sydämen hapenpuute katkaisee suorituksen jo huomattavasti aikaisemmin.
Ja se sydämen hapenpuute ei ole mukava tila.

Kävely tulee tutuksi.

On olemassa epäilyksiä että kävely tulee minulle hyvinkin tutuksi.


Tänä aamuna päätin käydä pienellä kävelylenkillä tuolla Vaattunkin ulkoilualueella.

Kävelyaikaa meni neljä ja puolituntia, matkaa tuli 22 kilometriä.
Kokoreissun kesto oli toki pitempi, kun tuli kuljailtua siellä täällä.

Aamusta pitkospuut olivat vähän liukaat, ja kuurassa.
Vesistöt saustivat, ja mukavasti aamuaurinko paistoi sumun läpi.

Pitihän ne tuletkin tehdä, vaikka makkarat unohtui matkasta.
Huonomuistisesta päästä saa kärsiä koko vatsalaukku.

Näin se meni ennen.

Entiseen 'hyvään' aikaan kun kesälomilla eteläisemmässä Suomessa oli liikkeellä, haluja kisojakin oli löytää, aikaa vierähti kirjastoissa istuskellessa ja paikallisia sanomalehtiä selaillen kun etsiskeli kisailmoituksia.
Ei silloin ollut mitään kisakalentereja, eikä nettejä guukletettavana, tiedonsaanti oli siihenaikaan haastavampaa.

Tarkastelin juoksijalehden maratontilastosta moniko Suomalainen on tänä vuona alittanut kolmentunnin rajan, ja missä juoksut on juostu.
Tilanne tällä hetkellä, 105 alittajaa, niistä 49 on juostu maame rajojen ulkopuolella.

Nykyään se kisojn lötäminen ja niihin ilmoittautuminen on niin helppoa, 
kiitos internetin, (yksityisiä internet yhteyksiä alettiin myydä suomessa 1993)
Toista se oli ennen.
Ulkomaisten tapahtumien löytäminen oli työn ja tuskan takana, jos jostain kisaan löysit ja olisit halunnut osallistua, siitä se rumba vasta alkoi.

Soita tai kirjoita kisajärjestäjälle, (tietysti maan kielellä), sieltä vastataan jos hyvä tuuri, usein ei.
Pyydä ohjeet ilmottautumiseen ja osanoton maksuun, (ulkomaillemaksu pankilla runsas rovikka).
Lentojen ja hotellin varaus, matkatoimiston välityksellä (rovikka).
Ja lennot kalliita, ei niitä halpalentoytiöitä ollut, vaan finnair rokotti rautakangella.
Niinpä kisamatkat harvemmin kauemmas ylettyivät, oli tyydyttävä kotimaan ja pohjoismaiden maratoneihin.

Kerronpa vaikka miten kilpailuun ilmoittautuminen tapahtui Espanjassa vielä 2007 kun ensimmäisen kerran tuolla Torreviejan alueella kisailin.
Ensiksi soitto kisajärjestäjälle ja ilmoittautuminen, sait tilinumeron mihin maksat pankissa osanottomaksusi, sen jälkeen faksaat maksukuittisi kisajärjestäjälle, ja olit oikeutettu osallistumaan kisaan.
No nykyään sielläkin kaikki tapahtuu internetissä, suit sait sukkelaan, ainakin useimmiten.

No se siitä, katso vaikka tästä  kuinka monella on internet tänään, tai se kuoleeko ihmisiä enemmän itsemurhiin vai liikenteessä?

Niin ja sekin on muuttunut, ennenvanhaan useamman kerrankin juoksin kilpaa jo maratonin jälkeisenä päivänä.
Nyt ruskamaratonin kympin jälkeen olen kaksikertaa yrittänyt juoksulenkille, ja molemmilla lerroilla tullut kävellen takaisin, ja on kohta mennyt jo viikko, ei vain jaksa. 

Anne-Marin mieteet ennen Dohaa.

Pikkasen oli Orihuelassa sadellut.

Säälipalkinnon makua.

Tänään juostiin Ruskamaraton Levillä, ja tietysti myös tapahtuman muutkin matkat.
Sää oli lähes, tai täysin ihanteellinen, aurinkoinen, tuuleton lämpötilan ollessa noin +10 astetta.

Täyden matkan nopein oli Veli-Heikki Koivu, kuvassa menossa kohden maalia, ne viimeiset 500 metriä. 
Kolmen nopeimman maratoonarin erot olivat hyvin pieniä.
Puolikaalla puolestaan Ossi Peltoniemi juoksi selvään voittoon, parantaen puolikaan ennätystään.
Naistenmatkoilla tasokkain kilpailu oli 10 kilometrin matkalla, jonka vei nimiinsä Emmi Lämsä.
Trailrun, matkaan en ota kantaa, kun en sitä osaa niin arvioida, kun en ole reittiä kiertänyt.
Mutta tuloksista jokainen voi itse omat arvionsa tehdä.

Minä itsekkin olin tapahtumassa mukana.
Jo se oli paha luovuttamisen merkki, kun osallistuin vain kympinjuoksuun,
Ennen tämänkertaista tapahtumaa olen aina kun mukana olen ollut, juossut puolikkaan tai täyden maratonin.

Tulin sarjassani ( 65v.) kakkoseksi, häviten voittajalle viisi minuttia !.
Kyllähän siinä palkintojenjaossa tuntui että on säälipalkintoa hakemassa, kun noin paljon voittajalle häviää ja on palkinnonjaossa mukana.
Siitäkin huolimatta että 'alaikäisten' sarjassa juoksinkin.
Oma juoksuni meni niin kun arvelinkin, alamäet jotenkin meni, ylämässä minua ohiteltiin kahtalaitaa ja vauhdikaasti.
Tarttis uuden kiertovesipumpun, tai siis veri.

Kympin korkeuskäppyrä.

Joulupukin näköinen mies, ja parta muuten on ihan aito.

Maraton on juoksun kuningasmatka, ja sitä on hieno juosta, 
mutta ei se aina helppoa ole.

Kaksikymmentäkaksi ja puolikas päälle.

Vaikka tuska on suuri, eikä unta saa öisin, apteekista on turha kysellä hotapulveria.

En olisi uskonut koskaan tällaista tekstiä kirjoitavani.
Nyt on muillakin mahdollisuus tulla YBY:n omistajaksi.
22,5 vuotta yhteistä matkaa Mazdan kanssa, ja jokaiseen päivään olen ollut tyytyväinen.

Amputaatio.

Tänään kävin juoksemassa 6 kilometriä, sisältäen yhden kierroksen urheilukentällä.
Juoksin kierroksen täysillä, jos samaan aikaan mailman parhaat 800 metrin juoksijat olisivat matkaan lähteneet, olisin tullut varvattua kierroksella.

Muuten päivääni on kuulunut kirjakaupassakäynti,
ja eri köysilaatujen tarkastelu.



Ruskamaratonin ennakkoilmoittautuminen on päättynyt.
Eniten juoksijoita on ilmoittautunut puolimaratonille 412, seuraavaksi eniiten kympille 316, kolmanneksi eniiten traialiin 243, täydelle maratonille uskaltautuu vain 73 urhoollista.
Ilmottautuneista naisia on 55 % (574)  ja miehiä 45 % (470)