perjantai 31. tammikuuta 2020

Jokavuotinen ristilläkäynti tuli suoritettua.

Kivat pyöräilykelit lykkäs.
Näin tammi helmikuun vaihteeksi aika lämpimät kelit järjesti.
Aamulla hölkäilin muutaman kilometrin auringon nousun aikoihin.

Iltapäivänpuolella tein pienen pyöräilylenkin tuonne ristikukkuloille.


Mantelipuukin näyttä jo tehneen kukkia.



Aika mäkistä seutua tuli kierreltyä tuonne kukkulalle mennessä ja poistullessa.


Ristikukkulalla oli hyvä ajatella maailman menoa ja omaa jo loppusuorallaolevaa elämää.
Tuolla kukkulalla ja Quesadassa tuntui että lämpötila oli viellä korkeampi kun Torreviejassa.

torstai 30. tammikuuta 2020

Ihmisen on lupa velttoilla, eteenkin eläkeläisen.

Eipä jää tästäkään päivästä paljon jälkipolville kerrottavaa.
Aamun vetelehdinnän jälkeen kävin pienen kaupunkikävelylenkin, joka oli etupäässä urheilukentän katsomossa auringosta nautiskelua.


Iltapäivästä pieni 9 kilometrin lenkki, mukava oli muuten lämpimässä säässä juoksennella, mutta kun väsytti.
Vanhuksia väsyttää aina.



Illan suurimmat saavutukset tulee olemaan, syönti ja kahvin juonti, ehkä uutisten katselu niin Espanjantelevisiosta kun arenasta Suomen uutset.

Ei näillä tekemisillä ihan historiankirjoihin pääse.

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Decathlon urheiluliike tuli tarkastettua.

Tänään oli vähän tällainen kuljailupäivä, aamun vähän lämmettyä ajelin hiljalleen Zenia kauppakeskukselle, koukkailin siinä matkalla katselemassa rantamaisemiakin.


Tietysti tuli Decathlonin urheiluliike koluttua jokahyllyväleistä.


Paljon siellä on tavaraa jokaurheilulajille, mutta minä olin vain katselukierroksella enkä intoutunut tälläkertaa ostosten tekoon.
Zenia bulevardilla kävin päiväkahvit juomassa hyvän lämpimän pullan kera.
Sitten ajelinkin kotiakohti, jälleen koukkaillen siellä täällä.

Päivä teet juustoleivän kera, jonka jälkeen puolentunnin juoksulenkki.
Jonka jälkeen tuntuikin siltä että niska ja olkapäät taisi hieman kärähtää auringossa.

Uuno meni tänään pitemmälle pyörä / vaellusretkelle, en uskaltautunut mukaan kun on tullut pyöräilytaukoa lähes kuukausi.
Kun pyöräily on erinlainen laji saattaa äkkiseltään vaikka jotain pientä juoksua haittaavaa vaivaa ilmaantua, ja kun minulla on viikonvaihteessa puolikaan juoksukisa, ei passaa riskeerata.

tiistai 28. tammikuuta 2020

Uuno pelkää helteitä.

Aamulla kun näytin forecan sääennustustusta uunolle, että hyviä kelejä lykkää.
Uuno alkoi heti kyselemään miten niitä lentoasemalle menee busseja.

Eikä aikaakaan kun se jo lähti kävelemään bussiasemallepäin kyseleen aikatauluja.
Ulkomaan matka sillä on mielessä, liekkö menossa Ruattiin tai Suameen.

Minusta tuntuu että uuno ei taia kestää lämpimiä säitä, joulunaikoihinkin kun oli lähes helteisiä säitä uuno pakeni Suomeen.
Jo vain nuo  lämpötilat olis uunokin kestäny, olis vaikka kuleksinut varjonpuoleisia katuja.

Ite kävin aamusella 19 kilometrin hitaan hölkäilyn, loppuviikkoa kohden on löysäiltävä, jotta jaksaa sunnuntaina juosta puolikaan Murciassa.

Tätä se on nopea juoksukenkä syönyt: Nike Zoomx Vaporfly

Komea ja lämmin päivä on tänäänkin.

maanantai 27. tammikuuta 2020

Velttoilunpiikkiin meni tämäkin päivä.

Aamupäivästä sellaisen 13 kilometrin etanavauhtisen lenkin juoksin, loppupäivä onkin ollut velttoilua.


No iltapäivästä sain kuitenkin ulkonakäytyä.


Mutta sekin oli lähinnä puistossa istuskelua, ja maailmanmenon ihmettelyä.

Tuossa kun olen seuraillut Espanjan TV:stä eri palloilulajeja, jalkapallo, vesipallo, käsipallo ym.
Kummaksuttaa, kun pärjätään se alkaa pelaajia joukkopoukkoiluttaa, hypitään ringissä, rivissä ja ihan yksittäinkin.
Samaa toimintaa olen kyllä nähnyt Suomenkin palloilijoilla esintyvän.
Ei kyllä ymmärrä???
En ole koskaan nähnyt että maratoonarit kerääntyisi maratonin maaliintulon jälkeen rinkiin ja alkaisi hyppelemään tasajalkaa?
Mistähän se johtuu ettei maratoonareita hypitä, ja palloilijat ei tahdo maassa pysyä ollenkaan.? 

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Rantalenkki.


Tänään tuli käytyä juoksemassa rantaa pitkin Guardamarissa ja takaisin.
Matkaa tuli 20 ja puoli kilometriä, aikaa meni täydet kaksi tuntia.

Viimepäivinä on tullut etupäässä tuijotettua YLE arenaa.
Hiihtojen, ampumahiihdon ja rallin seuranta on käynyt hyvästä syystä ettei ole paljoa itse liikunnanparissa tullut aikaa vietettyä.

Ei noita juoksukilometrejä paljon tule.
Olen ollut täällä jo yhdeksän viikkoa ja korkein viikkokilometrimäärä juoksua on 86 kilometriä.

Ennenvanhaan nuorempana leirilläollessa, jos kolmeenpäivään ei juoksukilometrit olisi 86 kilometriä ylittäneet paniikihan siitä olisi iskenyt.

No enhän minä nyt millään harjoitusleirillä olekaan, vaan pakosalla talven pimeyttä ja pakkasia.


Rantaa Guardamarin seudulta.


Gloria myrskyn tuomia törkyjä, ei kaikialta ole vielä ehditty rantoja siivota, rantaa La Matan ja Guardamarin puolenvälin paikkeilla.

La Matassa oli meneillään yleiset grillisyömis juhlat.



En jäänyt siihen armopaloja kerjäilemään ajattelin syököön laihat ja nälkäiset ensin.
Meikäläinen läski voi sitten illemmalla käydä roskakoreista makkarankuoria etsiskelmässä, ja imeskellä sitten niitä.

Tänä viikonloppuna ei juoksukisoja tässä lähiseudulla oikein ollut, no jotain vuori ja polkujuoksuja ehkä olisi löytynytkin, mutta ne ei enää minulle lajiksi sovellu.
Näkökyky ei salli kivikkoihin ja epätasaisille pinnoille juoksemaanmenoa, jos haluaa kaatumatta selvitä.
Lisäksi sydän pitää huolen ettei jyrkkiin mäkiin juokseminen onnistu, joten pysytään asfaltilla ja mieluiten ei kovin mäkisillä reiteillä.

Aika mukavia yli 20 asteen lämpötiloja on lupailtu, pitänee otta tuo pyöräilylenkilläkäynti taasen ohjelmaan, pääsi tässä jo muutama viikko vierähtämään ettei tullut pyöräiltyä.

La Mata Grillijuhla:

Menempä parvekeelle istuksimaan kauniiseen aurinkopaisteeseen.

torstai 23. tammikuuta 2020

Tämmöstä täällä tänään.

Aamuhämärissä juoksulenkille.
Ilma oli yön jäljiltä vielä aika viileä kun lähdin lenkille, lenkki suuntauti tuonne "Karin männiköön"


Olen nimennyt tuon balmu metsikön Karinmänniköksi, kun Kari B. asunto sijaitsi siinä lähistöllä.


Lenkin loppupuolella ilma rupesi jo selvästi lämpenemään ja nyt kotiinpäästyä aurinko jo kirkaasti paistaakin, ja silloinhan lämpö lisääntyy hetkessä.

Seuraavat tulevat kisayritykseni tulevat olemaan nämä:

2.2   EPD Maraton de Mursia                    21.1km      60 v.
9.2   Media Maraton Ciudad de Orihuela  21.1km      60 v.
15.2  Carrera Popular Virgen del Mar        7,2 km      65 v.
Tähän väliin joku kisa vielä, päätös myöhemmin.
1.3   Media Maraton Cartagena                21.1 km      70 v.


Nyt on keitettävä kahvit ja senjälkeen suunnattava jalkaterät johonkin suuntaan, kerronpa illemmalla suunnan, tai sitten en.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Päivän käveleskely tuli suoritettu pitkin kaupungin katuja, ja tuli poikettua 70 ja puolivuotis kahvillakin.



Allokon pärskeitä rantakadun varrella.
Niin sitä on taasen päivää lähempänä kuolemaa, kyllä tämä tästä, luulisin..


Tämmöstä Malagassa tänään.

Klikkaa tätä linkkiä, 
Niin näet kuinka raesade sai Malagan kadut valkoisiksi.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Uutta matoa koukuun.

Näin se on nähtävä, luovutaa ei voi.
Tällä reissulla ei oikein ole onni suosinut tuon terveystilanteen kanssa, taikka eihän siinä mikään onni määräile, vanhus on vain huono pysymään pystyssä ja sairaudet ovat jokapäiväistä leipää.

Santa Polan puolikaan juoksu jäi juoksematta,.
Juostaan sitten jatkossa aina puolikas kun se vain on mahdollista.
Nyt katellaan vain sopivat kisat, tai ne on suurimmalta osin jo katseltunakin, ja osaan ilmoittautumisetkin tehty.

Jos terveystilanne ei suosi ja kisoja jää juoksematta, yritetään sitten vain tiheämpään lähtöviivalle, niin ehkä se jokukisa tulee vielä juostuakin.

Tänään pikkuisen jo totutin jalkoja juoksuaskeliin, väsyvät hyväkäät siitäkin, ehkei ihan vielä ole toipunut kuumeen rasituksista.

Ja nämä silmätipat, en oikein usko että ne silmänpaineita alentaa, nyt tuntuu siltä kun painetta olisi sisäisesti ja ulkoisestikkin.
Ja näkökykykin noiden tippojen kanssa on jotenkin rajoittuneempi.

Pitää vielä  lukea nuo käyttöohjeet, josko minulla niiden käytössä on jotain korjailtavaa.

Muuten myrskyt on menneet, minne lie ja meillä on taasen aurinkoiset säät.

tiistai 21. tammikuuta 2020

Säät ihan kohillaan vällyjenalla makailuun.

Pikkuhiljaa taas tolpillaan.
Kuume taitaa tältäerää väistyä, ehkä tämä tästä.

Sääthän on olleet ihan kohdallaan, eihän täällä huonoja säitä olekkaan, tässä videonpätkää 20.1 2020

Viimeyönä oli näyttävä valoshou salamat välkkyivät ja tietty jyrisikin.
Ehkä tänään yritän jo käydä ulkonakin katselemassa tulviiko kadut yön vesisateiden jälkeen.



Tämän kuvan nappasin eräästä videosta, ihan omin lupineni.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Kävin kävelyllä tuolla keskustan rantakadulla, nyt siellä näytti tältä:



Tässä omaakuvaa kivikasasta.



Mutta ei mennyt kauan kun tehokas katusiivosryhmä saapui siistimään katua.



Rannallekin oli kaikenlaista roinaa kertynyt.



Nyt puolenpäivän jälkeen ulkona paistaa jo aurinko, ja myrskyt on taaksejäänyttä elämää.
Näin se menee täällä, aurinko voittaa aina.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Tää on niin tätä.

Katkeran punaista tekstiä.

Tärisin niin että ei meinannut sängyssä pysyä.
Eilen illalla iski kovan kuumeen, mittaria ei ollut mutta kokemuksesta voin sanoa että ainakin 40 astetta rikkoutu.
Päälle piti pukea kolme puseroa, kahdet housut, pipot ja sukat sekä kaikki peitot mitkä talosta löyty, ja silti tärinä oli hirveää.
Sitten kun palelu vähän asettu alkoi kusirumpa, koko yön puolentunnin välein oli mentävä vessaan.

Ensin luulin että on kyseessä, divertikkelin aiheuttama kuumeen nousu, siinä on ollut aina nopeastinouseva kova kuume, mutta kun vatsa ei tullut kipeäksi?
Kusiongelma viittaisi paremminkin munuaisiin?
Yön aikana tuli jo mieleen niinkö täältä on tultava `maitojunalla´kotiin, jatkuvan sairastamisen takia.

Elikkä nyt tuli jo toinen kisa tälläreissulla johon en voinut osallistua, ilmoitautumisesta huolimatta.
Uuno lähti kisaan.

Minä niin tämän kisan olisin halunnut juosta, kisa on alueen ehdoton ykkönen ja hyvällä reitillä.

Nyt täytyy viritellä tv: kuvaa tapahtumasta, ja kiertää oikein veistä haavassa.

Ilma näyttä kaikista sääennusteista huolimatta hyvältä aurinko paistaa, eikä pahemmin tuulekaan, ainakin täällä Torreviejassa, ja eihän Santa Polaan ole täältä kun 30 kilometriä.
Sateet ja tuulet taitaa tulla vasta myöhemmin illalla, jos silloinkaan.

Tulokset:

lauantai 18. tammikuuta 2020

Numeronhakupäivä.


Aina se aurinko nousee tuolta merestä, vaikka se illalla tuonne kuivallemaalle laskeutuukin.


Tänään haimme kilpailunumerot ja muun rekvisiitan, tuolta Santa Polasta missä huomenna juostaan puolikasta.


Olihan siellä kaikenlaista kauppiastakin tarjoamassa urheiluun liityviä tuotteita.


Ihmettelin vain kuinka tiukalla budjetilla ne nykyään lenkkikengätkin tekee, tässäkään mallissa ei ole tarveaineet ihan koko kengän pohjaan riittäneet.

Huomisesta kisasäästä ei vielä täyttä varmuutta ole, tuulta lupaa kaikki sääennusteet, mutta sateen alkamisajat eri sääsivuilla vaihtelevat, joko se sataa ja me kisanjälkeen palellaan, tai ilman pysyessä sateettomana ollaan vain väsyneitä.

Tilanteen näkee huomenna.

Oma huonoin kokonais sijoitukseni taitaa olla vuodelta 2016 jolloin olin sijaluvulla 1059, silloin tuli myös omissa sarjoissani huonoin sijoitus olin sarjassani 65 vuotiaat nelonen, ajalla 1.29.19
Tuolloin oli kisassa Espanjan mestaruuskisa, ja tasoltaan kisa oli ehkä normaaliakin parempi.
Paras Suomalainen tuolloin oli Jarkko Järvenpää 1.07.22 sijoitus 29:säs.

Kun viimeksi kisassa olin mukana 2017 aikani 1.26.41 riitti 65 sarjan voittoon, kokonais sijoituksena 385

Ehkä tavoitteen voisi asettaa 1000 joukoon tänävuona, viimevuona ajan 1.40.00 juossut sijoittui sijaluvulle 941.

No turhaa näitä on pohtia huomenna näkee ken elää.
                       Tähän vielä erivuosien voittajien ajat.
                 

torstai 16. tammikuuta 2020

Toinen tätälaatua.


Viekkaudella ja vääryydellä pokalleilla?
Toi pokallihan on naisten G sarjan ykköspalkinto.

Oli ne jo itsekkin havainneet virheen tapahtuneen.
Minä en kylläkään mitään ollut huomannut.
Pyytelivät osoitetta mihin uuden metallin voi lähettää.

Tämä ei suinkaan ole minun ensimmäinen naistensarjan palkinto.
Kerran sain Jääskössä palkinnon naiset pyöräily 3 palkinto, kun voitin juoksukilpailun.
Silloinkin kisajärjestäjä sanoi että voin käydä hakemassa oikean lätkän pokalliin kultasepänliikeestä, mutta en sitä hakenut olihan se ainutkertainen mahdollisuus saada pyöräilypalkinto, ja viellä naisten sarjasta.


Muuten päivä kului 11 kilometrin aamulenkin jälkeen kaupungilla kävelleskellen ja puistonpenkkejä kulutellen.
Ihan mukava aurinkoinen päivä tämäkin.

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Mulle on kasvanut välikädet.


Mulle on kasvanut välikädet.

Konsta Pylkkänen niistä kertoi Havukka-ahon ajattelijassa.
Ja nyt ne on mullakin.

Ja pahalta näyttää sääennusteetkin tulevalle sunnuntaille.
Silloin olis juostavana se Santa Polan puolikas, ja luvassa on sadetta ja tuulta.

Tänään lenkille ei meinannut millään jaksaa.
Kun viimein itseni ulos sain se lenkki meni lyhyissä pätkissä juoksemiseksi, kävelyä oli sovitettava joukoon, ei vain jaksanut juosta.

tiistai 14. tammikuuta 2020

Vähän väsyttää.


Aamupäivästä ajattelin ettei sitä yhdellä kympinkisalla voi puolustella lenkillelähtmättömyyttä päiväkausia.  
Niinpä ajattelin että juoksen pitemmän lenkin, kävin kiertämässä tuon luonnonpuiston järven, hieman koukkaillen.

Viimeiseen kotiakohti tulevaan mäkeen juoksu sitten hyyty, ja loppu oli käveltävä, mutta tuli kyllä pisin lenkki miesmuistiin 23 kilometriä, johon aikaa kului 2 tuntia ja vartti.


Vähänaikaa lenkinpäälle jakso istua parvekkeella, mutta sitten ol vedäytyttävä päiväunille, ja nyt on sitten olo ettei tiiä onko hengissä vai kuollu, ja onko yö vai päivä.

maanantai 13. tammikuuta 2020

Vanhuus ole ilo kellekhän.


Sole vanhuus ilo kellekhän.
Huvittaa ko kattoo tätäkin kuvaa, yks yrittä askeltaa pallilta alas, toinen katto selviytyykö uskaltasko itekkin, meikä valmistuu alas syöksyyn ajatuksena jalka siinä taitaa tärvääntyä.
Ja vielä sitä muka osallistutaan kisoihinkin, vaikka palkintopallikin jo on vaativa este.


Kyllä sitä täälläkin pääsee talven tunnelmaan jos haluaa.
Valkoisen hiekan ajo tuolta Murcian suunnilta rannalle jatkuu, tarkoituksena leventää hieman rantaa paremmin vettäkestävällä hiekalla.


Joinakin vuosina suolajärvenkin voi kuvitella olevan jäässä.

Tämä päivä on mennyt velttoillessa, vissiin eilinen kisa painoi, samoin huonosti nukuttu yö.
Vanha väsyy vähästäkin.

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Elchen kympillä.

Uuno kuskasi meidät Elcheen juoksemaan Rotary kymppiä.


Elchen reittihän on mitä mainioin, vailla turhia mutkia ja mäkiä.

Korkeuseroakin vain 16 metriä, ja se kun mennään vain kerran loivasti sijoittuen lähes kokomatkalle.


Muita tietoja juoksustani:
Keskisyke 148 - Askelpituus 1.30 m - Askeltiheys 171 askelta/ min.
Pystysuhtainen liike 8,3 cm - Keskipystysuhde 6,2 % - Maakosketus 243 ms.
Vasemman ja oikeanjalan maassaolo suhde  V 49.1%  O 50.9%
Gps mittama matka 10.02 km
Siinnä muutamia tietoja aherruksestani.

Jukka oli tänään 4 sarjassaan, samoin kun Hannekin.
Ja tälläkerta tiettävästi olimme ainoat Suomalaisjuoksijat kisassa.

Tulokset:


Onse hemmetti vaikka matkustas maanääriin, ei taho vastusta löytyä.

lauantai 11. tammikuuta 2020

Suku on pahin.

Tänään aamuhämärissä kävin pienen kävely aamulenkin.


Täysikuu yritti balmujenvälistä valaista kulkuani.


Liikuntapuistossa oli rauhallista helvetinkoneessa jalkoja heilutella.


Iltapäivästä sitten käveleskelin tuolla merenrannan kivikko osuuksilla, ja istuskelin ihmetellen maailman menoa, tai lähinnä vain katselin aavallemerelle, se on niin rauhoittavaa.

Juoksua tai muutakaan hikiliikuntaa en tänään harrastanut.
Huomenna sitten onkin kisapäivä, ja startti on tuolla Manolo Jaénin urheilukentällä Elchessä.
Entiiä miten jaksaa juosta, sehän on aivan kiinni siitä millaisen kunnon suku on mulle viitsinyt reenata.
Sitähän sanotaan "Se on sukuvika jos suksi ei luista", 
Ja aivan se on sama juoksuhommissakin.
Joten minua on turhaa syytellä jos siellä matkalla rupiaan viipymään.

Joo eipä tänään sen kummempia, kivasti on aurinko paistanut ja vanhuksen nahkaa lämmittänyt.
Huomenaamuna sitten suuntaamme focuksen keulan kohti Elcheä.

perjantai 10. tammikuuta 2020

Taas on päivä syöntiävaille pulkassa.


Tuollaisen 13 kilometrin juoksulenkin löntystelin tänään, tuntiin ja varttiin.
Meno oli väsynyttä, liekkö eilinen kahdenlenkin päivä paino, vai oliko muutenvain laiskempi päivä.

Kaikki paranee aikanaan Bigastrossa kisassa kaatuessani sain tuollaisen haavan sääreen.
Parantuminen on ottanut oman aikansa.
Nyt neljäkymmentä päivää myöhemmin, vaihtaessani siihen sidettä, se oli ehkä viimeinen kerta, tai ehkä vielä sunnuntaiksi teipin haavan päälle virittelen.
Eiköhän se sitten jo kiinni pysy ja voin kuitata vamman parantuneeksi.

Tuossa vasemmassa jalassa on arpi jos toinenkin,
On katkennutta akillesjännettä, samoin katkennutta varpaanjännettä, parit penikkatauti leikkauksen arvet, samoin moottorisaha, kirves, taltta ja heinähanko on omat arpensa jalkaan piirtäneet, sekä nyt tuo kaatuminen.

Semmosta se on, kaikki haluaa hyvään jalkaan merkkinsä jättää.