tiistai 31. elokuuta 2021

26 337 elämäni päivä.

Syntyessäni itkin kun pieni lapsi, ja jokainen päivä opettaa miksi.
Paljon on paskoja päiviä eletty.

Aamuauringon kultaamalla metsälammella uiskenteli hiljalleen yksinäinen joutsen. jotenkin niin surullisen näkösenä.

Voi se johtua siitäkin ettei oma mieliala valoisimmillaan ole, että joutsenkin näytti surulliselta.

No en mie tiiä, näyttikö se tämä honganpoikanenkaan niin iloiselta.

Ja huomenna alkaa syyskuukin, sekin vielä.

perjantai 27. elokuuta 2021

Muurolanpiikki sunnuntaina.

Muurolan piikkiä on juostu vuodesta 1947 alkaen.


Voikin sanoa että yhtävarmasti kun syksysaapuu, juostaan Muurolassa piikkiä.
Ja lähes yhtävarmasti mukana on myös Mikko Jänkälä.
Ainakin vuodesta 1966 lähtien Mikon nimen voi tulosluetteloista bongata.
Mikonhan tunnistaa, ei se paljon esittelyjä kaipaa.

Suomenmestaruuksista kilpaillaan myös tänäviikonloppuna.
Aikoinaan kisailtiin SM-kisoissa myös B-mestaruuksista, Rovaniemelläkin kisa järjestettiin vuona1982.
Osanottajien määrä jäi aika vähäiseksi, jotain 70 urheilijaa, Rovaniemi sijaitsee vain niin kaukana etelästäkatsoen.

Mitalleja Lappiin tuli paljonkin.
Juoksulajeissa mitalleja toivat, 
Raimo Vanha, Rauno Uusitalo, Jyrki Kenttälehto, Marja Tennivaara, Lea Harju, Anni Heikkilä, nämä nyt ainakin.

Juoksukykyiset menkäähän Muurolaan juoksemaan, näin pitkään kisaa järjestäneet ansaitsevat juoksijoiden kunnioituksen juoksunmuodossa.

Itse osallistuin Muurolanpiikille ensimmäisen kerran vuona 1979, ja se oli vasta toinen kilpailu jonka Rovaniemenseuduilla olin juossut, se ensimmäinen oli Napapiirinmaraton vuona 1977.

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Sanovat että aika kultaa muistot.

Niin varmaankin.
Kyllä nykyhetkessä tunnettu kipu saa myös vanhat kivut tuntumaan mitättömiltä.
Eilen kävelin kolaritapahtuman jälkeen pisiimmän kävelylenkin 19.7 kilometriä.
Loppumatkasta ei enää oikein tietänyt mitenpäin kättä olisi kannatellut, sormessa olkapääsä ja kyljessä kipu tuntu kyllä aika pirulliselta.

No sitten ei nukkuminenkaan oikein onnistunut, niinpä käveleksin viellä yön pimeyteen uimarannalle surkeuttani kärsimään.

Tuolta se öinen jätkänkynttiläsilta näytti. 

Meikäläisen elämään nuo kamerat ovat aina kuuluneet, ensimmäisen kamerani tilasin Anttilan kuvastosta joskus 12-13 vuotiaana.
Kamerassa ei mitään säätöjä ollut, filmiä siiirtävä kiekko ja sulkimen laukaisin olivat ainoat toiminnot mitä kamerassa oli, ja mitään automatikka ei tietystikään ollut.

Siinä kuvaa ensimmäisellä kamerallani otettuna, minä ja koirani Hupi.
Hyvä ja innokas mettäkoira, ja luonteeltaan järjettömän rohkea ja peräänantamaton.


Tästä kuvastakin on jo senverran aikaa, että aika kultaa jo ainakin kehyksen.
Kyllä tuolloinkin kipuja oli, vajaan vuodenkuluttua sitten akillesjänne katkesi.
**************************************

Kaupunginvalot.

UV-otos Kemijoelle Ounasvaaralta.

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Tänään oo mitään jaksanut.

Kai se kisoissakäynti on vienyt neste ja hiilihytraattivarastot niin alas ettei edes ulkona ole viitsinyt käydä.
Ai niin minähän olinkin vain katsojana.
Jotenkin se entistä enemmän masentaa kun näkee kuinka mukavaa se juokseminen on, ja ite ei pysty.

Omasaalis vuoden 2011 Aspen kisasta.
Aspen puolikaalla, ja yleensäkin Espanjankisoissa ymmärtävät että juoksu aiheuttaa neste ja hiilihytraattivajausta.

Nykyään nuo juoksutapahtumien matkat ovat lyhentyneet.
Harvassa kisassa juostaan nykyään enää yli viidenkilometrin matkoja, jääkö niin lyhytkestoisista kisoista mieleen edes minkäänlaisia juoksumuistoja.?

Itsestä tuntuu että monistakaan lyhemmistä kisajuoksuista joissa matka on ollut lyhyt ja reitti helppo, ei juurikaan muistoja ole mieleen tallentunut.
Sitävastoin sellaisista pitemänmatkan kisoista, joissa vaativuuttakin on ollut muistoja on jäänyt jopa juoksutuntemuksista matkanvarreltakin.

Esim. Juhannusjolkka Saariselällä, Maisematiepuolikas Äkäslompolossa, Poronkusema Kemijärvellä, Sallatunturinvalloitus ja Junanperässäjuoksu Sallassa, Lankojärven ympärijuoksu, Maastomaraton Äkäslompolossa, ja tietysti kaikki maratonit ja puolmaratonin juoksut.
Ja tietysti ulkomaankisat kun ne on luonteeltaankin sekä osanottajamääriltä Suomenkisoista niin paljon poikeaavia.


Kun yritin etsiskellä olisiko mulla kuvaa Maisematiemaratonilta, putkahti esiin tällainen kuva, en kyllä muista yhtään missä ja koska otettu.
Joten se muistaminen, on mitä on.
Joiltain reenimatkoilta se on, maasta ja ajasta ei ole tietoa.
Mutta jos olisi ollut juoksukisa, kyllä varmaan silloin muistaisin.

Ootakaa vanhempana tykkimiehenä korjaan vähän suuntausta.
Tän mie vielä muistan, tää oli Espanjassa tykkivuorella.

lauantai 21. elokuuta 2021

M.M. Viirinkylä.


Pilvisen ja sateisen näköinen on päivä, mutta päätin lähteä katselemaan Matin maastoja.
Jossakinhan se on yritettävä tämäkin päivä kärsiä.

Matin Maastot. juttua kisanjälkeen, jos meikäläisessä vielä henkipihisee.
*******************************************

Kisa käytiin aika hämärissä olosuhteissa, meikäläisen silmillä näkeminen tällaisessa säässä on vähän sellaista hämärähommaa, siksipä kuvanottokin jäi vähemmälle, ja vähän niinkuin sinnepäin säädöillä.

Kivasti oli juoksuporukkaa paikalle tullut ja ihan vauhdikaasti juoksivatkin, tällaisia kyläjuoksutapahtumia saisi vain kesänaikana olla enemmänkin.


Johanna Peiponen oli naisten kiireisin.


Juho Latvala nopein juoksija miehissä.


Kisan voimahahmo Matti Tennilä, tietysti myös juoksikin omassa nimikkohölkässään.

Paljon tuli kisareissulla myös muisteltua entisajan juoksijoita ja juoksutapahtumiakin.

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Urheilullinen elämäkö terveellistä?

Mailmassa hankaluuksia kyllä saa jos on kova kerjäämään.
Ei ole helppoa meikäläisellä...

Mutta ei ole helppoa Italialaisilla potkupalloilijoillakaan.
Siitäkin saatta saada ammattitaudin , joka ei ole niitä mukavimpi seuralaisia.
Yleensäkin himourheilijoilla mm. maratoonareilla tautia tavataan normaaliväestöä enemmän.

Tämmöstähän tämä elämä on.
Leipäkin on monesti ajanut pois pikiteidenvarsilta, kuuskytluvulla tuossakin kämpässä on kolme talvikuukautta tullut majailtua.


Tämä taasen on pelkää nautintoo, pitkä ja jyrkkä nousu takana Kaunispään huipulle, ja maali jo häämöttää.

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Vähän menee maku tulostenseurannasta.

'Ihmepiikkarit' / 'Pomppukengät'.
Eteenkin ratajuoksujen lyhyemmillä matkoilla mm. 400 metrillä, aidoilla ja ilman, näyttää tulokset paranevan lähes joka ukolla ja akalla sekunninluokkaa tai enemmänkin.
Vaikutusta toki muillakin matkoilla on aistittavissa.
Eikä maantiepuolellakaan kengän vaikutusta voi aliarvioida, sen näkee jo siitä, 
Kisa kun kisa, kaikki kärkijuoksijat on varustettu uuden teknologian kengillä.

Kehitys kehittyy, mutta näin nopeassa kehityksenvaiheessa, ei oikein osaa arvioida mikä on urheilijan ja mikä välineiden osuus.


Juoksuradallakin toki on vaikutusta tuloksiin, tässä Rovaniemen kumiasfalttia vuodelta 1981.
Takkisen Jouko vetää joukkoa, oisko jotain Ranuan suunnan nuoriamiehiä seuraavana?. 
Näin äkkiseltään ei muistu mieleen, voi kommentoida joka tunnistaa.
Takajoukkoja vetää Harjumaan Seppo, ja minä seuraan.

Tässä minä -93 tarkastamassa Rodoksen vanhan stadionin kuntoa.
Stadionin mittahan entisaikoihin oli 210 metriä, ja kurvit tositiukkoja.


Vaikeakysymys.

Kävelylenkillä ollessani eräs nopeampijalkanen saavutti minut ja alkoi jututtamaan urheilutaustastani.
Kysymykseen kauanko olen harrastanut urheilua, ja kuinkapaljon harjoitteluvuosia on elämääni mahtunut.
Olipa vaikeita kysymyksiä. 

Jo pikkupojasta urheilu on ollut minulle tärkeää, niitä hyppypaikkoja, hiihtolatuja ym. on tullut vähintäänkin kansakoulun ekaluokalaisesta asti tehtyä.
Varsinaisesti harjoittelun aloittamisikä onkin vaikeammin määriteltävissä, Nuoruusiän savottakämpiltä ei kyllä harjoittelu olisi onnistunutkaan, mutta aina kun työolot helpottivat heti mieli alkoi vetämään lenkilläkäyntiinkin.
Myöhemmin metallialalle mentyäni, komennusvirmoissa työskentely tiesi kovasti ylityön tekemistä ja epämääräisiä olosuhteita, joten katkonaista oli silloinkin lenkkeily.

Panempa tähän kaavion juoksukilometreistäni, 
(klikaamalla sen saa suurempaan mittakaavaan) 
Olisiko se harjoitusmielinen urheilu katsottava alkaneeksi 1977 kun juoksin ensimmäisen maratonin, vai siitä kun vuotuiset juoksukilometrit ylittivät 3000 kilometrin rajan.
Se nyt on vähän makukysymys.
Mitään suuria kilometrimääriähän en koskaan ole pystynyt harjoittelemaan, Matkatyöt ei ole niitä urheilunkannalta parhaita hommia.
Enkä ole kovin vahvatekoinenkaan, vammoja on riittänyt, niin työstä kun juoksemisestakin johtuvia.

Mutta mukavaa urheilunharrastaminen on ollut, ja ihan tyytyväinen olen tulostasoonikin mitä noilla satsauksilla olen saavuttanut.

Nythän tämä tilanne näyttä taasen siltä että oliko se lenkkeilyn päätepiste sitten tässä. Että minä sitten vihaan sokeita autoilijoita jotka ajavat ihmisten päälle.
 

perjantai 13. elokuuta 2021

Matalanpaikanleiri.

Suomen koronaluvut nousevat hurjaa vauhtia, saatta tulla tilanne että jos ensitalvena korkeanpaikanleirille Torreen lähtis, voisi jopa paremmin koronan välttää.
**********************************************************
Se oli vuona kasikuus kun ensimmäisen kerran täysmittaisella puolimaratonilla 70 minutin rajan alitin. 
Äkkiseltään semmonenvauhti päätähuimaa ja kurveissa tielläpysyminen on vaikeaa. 😁
Päätin että ensitalvena on mentävä matalanpaikanleirille, että juoksuvauhtia saa vähän tasattua. 😉

Kuolleelle merelle -423 metriin, eihän se kyllä mikään meri ole vaan järvi, jokku järvet vain tahtovat isotella.

Kuolleenmeren rannoilla kurkkutautistenkorina, tai siis Tanskankieli oli hallitsevaa.
Tanska lähettää, tai ainakin tuolloin lähetti, pahiimmin psoriasta sairastavat valtion kustannuksella talveksi auringosta ja kuolleenmerenveden hoitavasta vaikutuksesta nauttimaan.
Heidän tuli olla rannalla kello 8 - 16  -tunnista sai 10 minuttia viettää varjossa, ja joka tunti piti meressäkin käydä pulikoimassa.

Siellä tämmönen hajamielinen meikäläinenkin uskalsi uida, vaikka olis käsienhuitomisen ja potkimisen unohtanu ei kuitenkaan painunut pohjaan, vaan jäi kellumaan vettenpäälle.

Masadan vuorilinnoituksillakin tuli käytyä, ja jo silloin aurinko oli aikalailla väriä kasvoihin maalaillut.

Kuoleenmeren rannalla oli mustaa savea jonka piti kaikki vaivat parantaa, pitihän se kokeilla. Ei parantanut.

Toisenkerran matalanpaikanleirille jouduin kun kasikasi olin juossut puolikaan ja täydenmaratonin ennätykseni.
Ja jälleen Kuolleellemerelle nyt tosin Jordanianpuoleiselle rannalle, kun edellinen käynti oli Israelinpuolella.
Tämä leiri tehosikin hyvin, ennätykset ei enää tuon jälkeen parantuneet, tosin viides vuosikymmenkin käynnistyi ja sekin hillitsi jo menohaluja.

Nää oli taas näitä.

torstai 12. elokuuta 2021

Elämän taakka hartioilla.

Jos tiesin elämän näin raskaaksikäyvän vanhuutaan, en pentelevie olis edes syntynytkään.
Elämän kolhiman ikävuodet painaa niin ettei edes polvi oikeaa.


 Ounasvaaran päälle ei enää kohta pääse ominavuin, surkean näköstä on raihnasen vanhuksen raahustus.


Ei siinä auta aikaisemmat 'korkeanpaikan' leiritkään.

Tuossa parinapäivänä 'porinatuokioissa' harrasteltiin uunonkanssa mailmanparannusta, mutta ei siinä vanhuudenvaivat, sairaudet, kolarivauriot eikä kunto parantunut.

Hartiota vetää kyyryyn tänäänkin.

tiistai 10. elokuuta 2021

Pahoja vierotusoireita.

Olympialaiset ovat loppuneet, ja Eliud Kipchoge oli kisojen päätösmatkalla, maratonilla juuri niinkova kun arvelinkin.
Minulle kisosta jäi jäljelle vain pahat vierotusoireet.
Kaksiviikkoa kun on tv:tä tuijotellut yötä päivää urheilun merkeissä, nyt tuntuu  jotenkin tyhjältä ja toimettomalta olo. 

Arki on angeeta aikaa ilman kisoja, eikä pyhäpäivä ole sen kummempi.
Lisäksi kyrsii kun omalla kaupassakäynti kävelyllä aina vähintään puolenkymmentä juoksijaa tulee vastaan tai ohittaa.
Tahtois ittekkin hölkkäillä, vaan kun ei kykene.

lauantai 7. elokuuta 2021

Olen lähinnä vain boulderoinu.

On täytynyt tiivistää entisestään kisojen tv seurantaa näinä kisojen viimeisinä päivinä.
Seurannut olen myös uuden olympialajin kiipeilyn lähetyksiä, melkoisia 'hämähäkkejä' osallistujat ovat.

Eipä sitä ole itse joutanut muuta liikkumista juurikaan harrastamaan kun boulderointia, alakerran ja yläkerran välillä.
Olen itsekkin yrittänyt kurkotta notkeallajalalla ja tiukalla sormiotteella kaiteesta, yläkertaan tullessani.. No niin no...

Tänään säikähdin, iskikö maanjäristys.
Se rytinä tulikin vain komerosta, jonka yhden hyllyn muoviset kiinikeet oli pettäneet.
Hyllylle oli kasattu hirmuinen määrä raskasta roinaa, ja ryminä oli melkoinen kun ne ihan lattiatasolle asti tippuivat.

Tärähti se kerran terremoto Torreviejassa ollessakin, silloin ei mekkalaa enempää tullut, kun kämpästä vain yksi kaakeli irtosi.
On se joskus Torressa pahemminkin tärissyt vuona1829 voimakuus oli 6,6 magnitudia, alueella kuoli 389 ihmistä ja 2965 taloa tuhoutui täydellisesti.

Ei mutta nyt on mentävä keskittymään, naisten maratonjuoksulähetys alkaa.


Niin mitä kysyit.?... Pyöreä se maapallo on.

tiistai 3. elokuuta 2021

Mahtavat kisat menossa Tokiossa.

Kovia tuloksia, maailmanennätyksiä, maanosanennätyksiä ja maanennätyksiä on tehty lajissa kun lajissa ihan liukuhihnalta.
Ei ole korona häirinnyt urheilijoita huippukuntonsa saavuttamisessa.
Ehkä on ennätetty vain paremmin harjoittelemaan kun ei ole tarvinnut matkustella kisasta kisaa tai harjoitusleiriltä toiselle.

Suomalaista ennätystehtailuakin on nähty Sara Kuiviston toimesta, kolmesti on radalla ollut ja jokajuoksussa Suomenennätys on parantunut.
Topi Raitanen osoitti myös että alkaa olla Euroopassa estejuoksijoiden terävintä kärkeä.

Minä olen myös murskannut kaikki entiset ennätykseni olympialaisten seurannassa, TV tunteja on tullut vähintään kymmenen jokaisena kisapäivänä.
Ja lajikirjokin on ollut aika laaja, mutta yleisurheilu luonnolisesti minun katekoorioissa on kaikkein ylimpänä.


Tässä näyte äärimmäisestä notkeudesta, ennen ensimmäistäkään kylkiluunmurtumaa.
Kuvanoton aikoihin olin vielä alle 26 vuotias.
Lenkin jälkeen piti vähän venytelläkkin, huomaa kenkävalinta, oli vähän pulaa lenkkikengistä, eikä silloiset lenkkikengät niin kummoisia olleet, tämmöisetkin lipokkaat melkeen lenkkikenkää vastasivat.