tiistai 30. elokuuta 2022

Tämänhän kyllä tiesinkin.

Fairin ja Kaplanin tekemällä laskurilla voi laskea mikä aika olisi juostava jonkun muun ikäisenä, että se vastaisi samaa tasoa.

Ikäryhmät alkavat 40 vuodesta, mikä on kansainvälisesti katsottu veteraaniurheiluun sopivaksi alkamisiäksi.
35 - 40 vuoden välillä hidastumisen katsotaan olevan noin 1 % verran vuodessa.
Laskuriin ei tarvitse määrittää juostavaa matkaa, kun matka on kestävyysjuoksumatka välillä 5 km - maraton.
Laskurin perustana on jokaisen ikävuoden paras juostu aika maailmassa, jonka perusteella laskurin aikojen hidastuminen iänmukaan on laadittu.

Omia tuloksia tarkkailtuani asia oli niin kun sen tiesin olevankin, silloin kun elämässäni eniiten olen harjoitellut, koviimmat tulokseni olen tehnyt.
Eli 58 vuotiaana tehdyt tulokset tasollisesti koviimmat oli, puoli ja koko maratonin matkoilla tarkkailtuani. 

Tämä laskuri tuli mieleen kun katselin Ruskamaratonille ilmoittautuneiden listaa, ennakkoon ilmoitautuneiden määrä näkyy olevan kaukana tapahtuman huippuosallistujamääristä.

Carrera Popular Base Area Alcantrila
Kolmenkopla on hurauttanut fiiatilla Murciaan 14 kilometrin kilpailuun 2018.
Eipä ole näilläkään jäpillä yhtään starttia tällekesälle.
Kiltisti on kuvaajankäskystä järjestäydytty ikä ja pituusjärjestykseen.

Miksikähän tuo minun numerolappu ei koskaan ole vatupassissa?

sunnuntai 28. elokuuta 2022

Piikillä Muurolassa.

Kun oli pyöräilyyn sopiva sää päätin polkasta Muurolaan piikille.

Kyseessä ei ollut mikään koronarokotus, enkä myöskään juoksemassa ollut, olin vain katselijana kun muut juoksivat piikkiä.

Onhan tuo kisa itsekkin useampikerta tullut juostua, joten tällaisia nauloja ruumisarkun rakentamiseen tarvittava määrä taitaa jo olla.
Paras aikani tällä piikillä (1:25:37) taisi tulla vuonna 1985 kun Jouko Takkisen ja Seppo Harjumaan kanssa kävimme loppukiritaistelua aivan maaliviivoille asti.
Minä kun en mikään loppukiri ihme ollut, oli harvinaista että pärjäsin kisassa kun ratkaisu jäi viimeiselle sadallemetrille.

Muurolanpiikin kisaennätys on Seppo Harjumaan vuona 1983 juoksema 1:24:16
Vuona 1984 Seppo juoksi 1:19:32 mutta tuolloin reitinpituus oli 23,2 kilometriä, yllätäen reitti jouduttiin muuttamaan tietöiden takia, ja jäi alimittaiseksi.
Näin sen muistelin menneen, olin toki tuossakin kisassa mukana ja taivalsimme Seponkanssa yhtämatkaa, kunnes jouduin jalkavamman vuoksi keskeyttämään.

Tämänvuoden piikin nopeimmat olivat Veijo Honkaniemi miehissä ja Marika Kittilä naisissa.
Aika vaisu oli osanottajien määrä kisassa.

Mutta "joulupukki" Mikko Jänkälä toki kisaan starttasi.

Kunhan saan syötyä, kahviteltua, nautiskeltua jäätelöä, ja kaikki muutkin tärkeimmät asiat hoideltua, laitan ehkä kuviakin nettiin.

torstai 25. elokuuta 2022

Sumuisia aamuja.

On jo se aika kesästä että yöllä lämpötilat tippuu muutamaan asteeseen, ja kun vedet ovat vielä suhteellisen lämpimiä niin aamut ovat sumuisia vesistöjen lähellä.
Niin tänä aamunakin, mutta kirkas aurinkoinen päivä tästäkin valkeni.
Niinpä menin katselemaan puolustuslaitoksen lentonäytöstä tuonne lentokentälle.


 Eilinen päivä meni selkäsärkyä parannellessa, tykkäsi selkä vähän kyttyrää toissapäivän pienestä makkaranpaistoretkestä Vaatunkivaaran retkeilyreitille.



maanantai 22. elokuuta 2022

EM-kisojen katselu urakka suoritettu.


Se kaikkein korkeimmalle huipulle pääsy onnistui kahdelta urheilijalta, sekä hopeinen ja pronssinen mitallikin saatiin.

Omat odotukset mitallin suhteen oli eniiten asetettu Lasse Etelätalon harteille, sillä olihan hän jo MM-kisassakin kolmanneksiparas Eurooppalainen.

Mutta urheilijat yllättivät, se oli 40 vuoteen paras sijoitussaalistus Suomalaisille EM-kisassa.

Oma kisaväsymys iski, jalat ovat kokopäivän olleet väsyneet tai siis sellainen heikottava olo, niinpä olenkin kaupassakäynnin lisäksi liikkunut vain sisätiloissa.
Jospa sitten huomenna olisi pirteämpi.

Tuo kuva yksinäisestä männystä on otettu Orihuelan kaupungin laitamilla.
Huipulla on yksinäistä.
Kiipesin kerran tuota näkyvää rinnettä ylös katsomaan mitkä näkymät puuulla tuolla huipulla on, todetakseni vain että järkäleen takareunalta olisi ollut helpompi tie ylös.

Niin se on urheilussakin, joillekkin se tie huipulle on aika suoraviivainen ja helppo, mutta suurimmalle osalle reitti on vastuksia täynnä, eikä huipulleasti voimavarat koskaan riitä.

lauantai 20. elokuuta 2022

Ne teki se taas, sijoittuivat mitalleille.

Eikö Saksa olekkaan paska maa? 
München näkyy sopivan Suomalaisille.

👍👍👍👍

Tänään Topi Raitanen kultaa ja Kristiina Mäkelä hopeaa.
Aiemminhan Wilma Murto otti jo kultaa seipäässä, lisäksi on tullut Suomenennätyksiä, omia ennätyksiä ja muitakin omalletasolleen onnistumisia.

Onko Suomen yleisurheilu kääntymässä noususuuntaan?

No minä olen kääntymässä makuuhuoneen suuntaan, urheilun seuranta jatkuu huomenna.

torstai 18. elokuuta 2022

Kultaa Suomeen EM-kisasta.

 👍👍👍👍

Wilma Murto vantastista tekemistä EM-kisassa.

Naisten seiväskisan ylivoimaisesti paras, ja SE:kin parani selvästi, oli hieno ja jännä kisa.

Ulkona sataa vettä ja kovasti, aikaisemmin ukkonenki jyrähteli ja salamat välkkyivät.
Huomenna kisojen seuranta jatkuu, jokainen tunti ja minutti on lähetyksiä seurattu mitä tv on lähettänyt, ja sama tahti jatkuu taas aamulla.

lauantai 13. elokuuta 2022

On väsyttänyt.

Tänään on ollut niin väsynyt olo, vain Sampoaukion puistonpenkille jaksoin kävelllä istuskelemaan, ja sitten takaisin kotiin.
Johtusko tuo väsynyt olo viimeyön vajaan kahdentunnin nukkumisesta, stressi omasta olemisesta painoi.

No ruoka on kuitenkin maistunut hyvin, vaikka ei tällaiset peurojen mielimaisemat ollutkaan.

Tänään Ruotsissa juostiin Kivijärvi loppet, juoksijoita näytti tulosluettelon perusteella olleen aikaisempaa vähemmän, pari Rovaniemeläistä kuitenkin.

Itse olen aina pitänyt tästä kilpailusta, siksi varmaan siellä olen mukana ollut 14 kertaa.
Ensimmäinen kerta oli vuona 1997 jolloin olin 49 vuotias, ja juoksumatka oli se pitempi reitti, muut kilpailut olenkin sitten juossut noissa veteraanisarjojen 7,5 kilometrin matkalla.

Veteraanit ratkovat omissa kisoissaan Suomenmestaruuksia tässä viikonvaihteessa, sielläkin Lappilaisedustusta on mukana.

Maanantaina se sitten alkaa, nimittäin yleisurheilun EM-kisojen seuranta, ja heti ekapäivänä juostaan maratonit, ompahan kivaa seurattavaa heti alkajaisiksi.

Olen verryttelyksi seurannut triatlonin EM-kisoja, sekä naisten kiipeilyn leadin kilpailua.
Oli muuten 'ihmehämähäkkejä' ne naiset, laji vaatii taitoa, notkeutta, voimaa käsissä ja sormissa.
Sanoisin touhua ihan urheiluksi.

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Ulkona syömässä.

 Tänään oli niin tuulinen päivä ettei mitkään ötökät siivilleen uskaltaudu, niinpä päätin mennä ulkoruokintaan.


Pyöräilin tuonne kuninkaanlaavulle makkaranpaistoon.
Jos paikka on ulkoruokintaan kuninkaillekkin kelvannut, passaa se varmaan mullekkin.
Kuningaalle ei varmaan lenkkimakkaraa tikunnokkaan laitettu ja sanottu ala kärventää ateriaasi, taisi olla huippukokit tekemässä poronpaistia ja loimulohta.
Mulle kelpasi mainiosti makkarakin.


Jälkiruuaksi söin juolukoita ja mustikoita suoraan metsästä.
Maahatäynnä olikin sitten kiva istuksia ja ihmetellä maailmanmenoa.



maanantai 1. elokuuta 2022

Testausta eläinkokeilla.

Eläinkokeita Peuralla
Eilen iltapäivällä kuume laski, ja tuntui että elämä normalisoituu (minun normaaliksi), siispä tänä aamuna päätin testata eläinkokeilla, voiko harjoittelua suorittaa heti seuraavana kuumeettomana päivänä.

Juoksin 14 kilometriä, vauhti tosin vain 6 min. 12 sek. /km.
Kotiin päästessä jalat täysin voimattomat, ja horjahtelin kävellessä kuin olisin kävellyt jollakin laivankannella kovassa aallokossa.

Kolmetuntia makailtuani muuten alkaa jo elämä voittaa, paitsi että sydämmellä on vaikeuksia löytää oikeaa rytmiä.
Syke pyörii korkealla, happisaturaatio alle 90, ja välkkyvästä valopylväiköstä näkee rytmihäiriöt.

Normaalisti makuullaollessa syke nykyään pyörii 38-40 lukemissa, happisaturaation ollessa yli 96%
Laskeehan se syke viellä nykyäänkin toisinaan hetkeksi alle tuon 38 lyönninkin / min, mutta silloin happisaturaatio kyllä pian laskee alle 96%.

Nuorempana alhaisimmillaan leposykkeet pyörivät 32-34 haarukassa.

Seuraavaksi testaan eläinkokeella, jaksaako peura syödä 10 lättyä mansikkahillolla.