Aivan kun heinäkuussa oli sää Jyväskylässä, varsinkin iltasella kun oli ohjelmassa kävely keskustaan ruokailemaan.
Päivällä oli EM-maratonin kisa, oma kisani oli valmis jo puolimatkassa.
Vähän se oli kyllä nolo keskeyttää olinhan kisassa reilusti sarjani kärkipaikalla.
Puolimatkani aika oli noin 1:48 kelloni mukaan, tuloksissa ei meidän keskeyttäneiden väliaikoja näkynyt.
Vasemman jalan jalkapohja oli turrana, ja jalkaterän lihakset kramppaili.
Vähän ehkä vaikutti keskeyttämis herkyyteen sekin, että olin jo ennen kisaa antanut itselleni luvan että voin kisan keskeyttää, jos jotain ongelmaa juoksussa on.
Jalkapohja vaiva tuli vähän niin kuin omaa tyhmyyttäni, en tuosta kengästä oikein ole tykännyt, mutta panin sen maratonille jalkaan kun ajattelin että se kenkä on kuitenkin pohjaltaan vaimentavin mitä minulla on.
Kokeilin kyllä kisapaikan myymälässä Asicksen maratonkenkää, joka tuntui kyllä jalkaani miellyttävältä
Mutta en uskaltanut sitä ostaa, ja jalkaani koejuoksematta panna.
Niin ja yhtä juoksua varten hinta 270 euroa, aika korkealta tuntui.
 |
| Tommonen kisakenkä, ei niin hyvä minun jalkaani. |
Kisan eväskassin sai keskeyttänytkin.
Ja se tavoite, viimeisessä kisavuodessani tulee myös maratonin kisastartti olla, tuli täytettyä, vaikka luuserihan se on joka kesken kisan jättää.
Jep...hyvin se puolikas siulta mäni. Keuliltahan jouvuit keskeyttämään. Muute oli mahtavat kisat keliä myöten, ja ainakin katsomossa oli mukavan lämmintä, vaikka se maaliintuloväylä olikin alussa liian paljon rakosallaan, ja muutamamia juoksijoita sinne harhautuikin. T.uuno
VastaaPoistaJoo turhaa oli maaliintulo väylä auki heti lähdöstä lähtien, kun on neljä kierrosta juostavana olisi reilun parituntia lähdönjälkeen voinut olla estettynä sinne pääsy.
VastaaPoistaJa olisi siihen voinut yhden toimitsijankin laittaa ohjaamaan maaliintulijat ja kierrokselle menijät oikeille kaistoilleen.
Paljo näky juoksijoita väärälle kaistalle joutuneen, sitten joko palata takaisin, tai kiikkua aidan yli.
Ei hyvä.
Muten varmaan aika mallilaan järjestelyt olivat.
No onpa harmi, kun kalusto-ongelmia. Olis suonut sinulle maaliin juoksun. Pää nyt ei ainakaan herkästi petä. Totta se olis pitäny sika säkissä ostaa EM-kisojen vuoksi. Oot kyllä Olli sisukas!
VastaaPoistaJoo. kyllähän monet kengät ovat hyvät heti ensiaskeleista asti, varmaan Aciksetkin.
VastaaPoistaTyhmäst päästä kärsii koko ruumis, vanha nike olisi kyllä ollut parempi valinta, mytta rupesin järkeileen, 'uudempi ja vain väh'n juostu kenkä, kyllähän se parempi varmaan on'.
Mutta ei se minua ole harmittanut, että keskeytin, olin itselleni etukäteen päähäni iskostanut ajatuksen, ' Saan keskeyttää, vain kisaan startaaminen on tärkeää'.
Se suureltaosaa vaikutti että oli helppo jättää juoksu kesken, ja ajatella nyt tavoite maratonin lähtöviivalla olosta on jo täytetty.
Kiva oli reissu kuittenkin, ja kotimatkaa teen pitemmän kaavan kautta, vasta tänään kotiportaat tavoitan.
Niin ne kengät olisi kyllä voinut periaatteessa ostaakkin, ja käyttää vaikka sauvakävelylenkeillä kenkinä, jos ne yleensä kävellessä jalassa hyvältä tuntuisikaan.
Niin ja vaikka olisi pari mitalia ehkä saaanutkni loppuun juoksulla, (henk.koht + joukkue), en tiedä olisinko sen tyytyväisempi kisareissuun?..
Kisa saattoi olla viimeinen kisastarttini, tai ehkä kuitenkin juoksen vielä llokakuussa talvisarjajuoksun ensimmäisen osakilpailun.
Sitten kisailut oli siinä omassa elämässäni.
Hauskaa on ollut olla kilpahölkkääjä, mutta josku tulee aika jokaiselle ettei enää pysty, tai se käy liian hankalaksi.
Minulla vaan loppui kiinnostus olla kilpahölkkääjä. Aktiiviurheilijan statukseen pääsemiseksi minun olisi täytynyt suunnitella paljon paremmin harjoitteluni, omata kunnollinen (ja pitkäaikainen) valmennussuhde, ja erikoistua lajiin viimeistään 15-16-vuotiaana. Esimerkiksi hapenottokyky kehittyy nuoruudessa paljon paremmin, kuin jos aloittaa murrosiän jälkeen. Esimerkiksi hiihtäjät aloittavat monesti hyvinkin varhaisella iällä kehittämään maksimaalista hapenottokykyään, mutta muut ominaisuudethan tunnetusti kehittyvät sitten hieman hitaammin.
VastaaPoistaJos listaa jatkaa, niin heti mieleen tulee ainakin talviharjoittelun parempi laatu. Oli kuitenkin hauskaa kokeilla, miten nopeasti keväällä kykenee kisoissa juoksemaan, kun ei talvella ole päässyt kunnolla harjoituksissa eteenpäin. Huvikseni en koskaan juossut minkäänlaisilla nastakengillä, vaikka kai niitä oli silloinkin saatavilla. Harjoittelu, jos sitä sellaiseksi voi edes kutsua, oli sentään kuitenkin parempi vaihtoehto kuin notkua alinomaa kapakoissa. Mitään hyötyä tästä "harjoittelusta" ei kuitenkaan ollut, kun todellisia tehoja ei koskaan tehty, ja palautuminen, sekä lepo olivat mitä olivat.
Nyt viisikymppisenä olen ihan kivassa kunnossa. 26 vuotta kestävyysurheilun parissa, josta viimeiset 12 vuotta ilman kilpailemista ja turhia harjoittelun ylilyöntejä, ovat ilmeisesti tuoneet kovan peruslahjakkuuteni kunnolla esiin. Ihmeitä tapahtuu, mutta otetaan ne vastaan, ihan sellaisenaan. En ole koskaan halunnut nostaa itseäni esille missään asiassa, vaan melkeinpä päinvastoin. Haluan vain nauttia tästä nykytilanteesta, niin kauan kuin sitä kestää, ja juosta huvin vuoksi joka viikko satakunta kilometriä, toisinaan melko kovaakin, muttei koskaan ylikovaa.
26 vuotta juoksemista eikä yhtään ystävää, kaveria, tai mitään. No, kai minä olen tämän ansainnut, ja lienee olenkin melko vastenmielinen kaveri. Toisaalta olen aina ollut enemmän tai vähemmän yksikseni, jo kouluaikoina kauan sitten. Parhaat kaveritkin olivat lopulta jotain ihan muuta.
VastaaPoistaYstävyys ei merkitse minulle yhtään mitään, se on vain joku vieras sana, josta minulla ei ole käytännössä lainkaan henkilökohtaista kokemusta 50 vuoden elämäni ajalta. Urheilu on ollut minulle vain terapiaa, ihan sama millekään tuloksille. Samoin yli 10 vuotta kestänyt opiskelu yliopistossa, terapiaahan se lähinnä on. Se on myös keino itsetunnon nostamiseen, tai ainakin järjellistä ajankäyttöä.
Kaikessa tekemisessä täytyy olla jokin tavoite, vaikka ulkopuolisista se näyttääkin toisinaan täysin järjettömältä ajan haaskaukselta. En tiedä, onko esimerkiksi huvikseen lähes joka päivä juoksemisessa mitään järkeä, mutta olen tehnyt sitä silti jo 12 vuoden ajan. Kisoihin lähteminen olisi minusta huonompi ajatus, kuin omaksi ilokseen juokseminen. Taidan lähiakoina aloittaa oman blogin kirjoittamisen, saa nyt nähdä. Se lienee selkeyttää omia ajatuksiani, ja mitä todella haluan juoksemiselta, kun pääsen omana itsenäni kertomaan asioista, ilman että taustatekijöinä on joukko itselleni lähes täysin tuntemattomia ihmisiä.
Joni: ei muuta kuin kisoihin vaan, kun selvästi kirjoitustesi perusteella olet kovassa kunnossa. Varmasti kilpakumppanit toivottavat sinut tervetulleeksi taas mukaan. Uusia ystäviäkin voi kisaympyröistä löytyä.
PoistaNiin....
VastaaPoistaOma kokemukseni on aika toisenlainen kaikesta elämässäni, kun mitä olen vuosien varrella blokini kommenteistasi lukenut, miten sinä olet juoksuyhteisön kokenut sinua kohdelleen.
Se on valitettavaa....
Itselläni lähes kaikki lähimmät ystävät ovat ainakin jollakin tavalla liittyneet, tai liittyvät, juoksu urheiluun.
Enkä ole koskaan kokenut olevani mitenkään "päähän potkittu", silloin kun olen kilpailuissa kiertänyt, tai muuten vain olen kisapaikoilla norkoillut.
Hyvillä mielin kaikesta urheilunparissa saamastani kokemuksesta, ja kilpailuista, vetäydyn nyt pelkästään katsojan rooliin.
Jatkossakin minut nähdään kyllä siellä missä kisoja järjestetään, vaikka en enää kisoihin juoksijan roolissa osallistukkaan.
Kyllä urheilupiiri sinutkin lämmöllä muistaa kisasuorituksistasi, vaikka sen itse toisin kokisitkin.
Kyllä monesti näissä tämän perän kisatapahtumissa sinun suoritukset muistetaan, enkä koskaan ole kuullut kenenkään puhuvan mistään "paskajuoksijasta", niin kun monesti olet kirjoittanut muiden sinuun suhtautuneen.
Tervetuloa vain juoksemaan tai kisoja seuraamaan, taikka omaa blogiasi pitämään, kyllä juoksu-urheiluporukka kaikesta huolimatta aina pitää yhtä, ja tuntee sen että oma *omalaatuinen* porukkahan me ollaan...
Kiitos kutsusta, pitää vakavasti pohtia asiaa. Ehkä olen vain ottanut juoksemisen liian vakavasti aikoinaan. Koskaanhan se ei ole ollut harrastusta vakavampaa. Minulla on aina silloin hyvä mieli, kun muistelen niitä aikoja pelkästään mukavana harrastuksena, jolla olen saanut pysyvästi terveelliset elämäntavat itselleni vuosikymmeniksi eteenpäin. Juostuilla ajoilla ei ole minulle enää mitään merkitystä, ja lieneekö koskaan ollutkaan. Juokseminen tarjoaa niin paljon muuta positiivista, ettei tarvitse enää muistella niitä kisoja, menivät ne sitten hyvin tai huonosti. Katseeni on tulevaisuudessa.
VastaaPoista