Tänäaamuna lähdin neljänkorvissa käveleskelemään kohden teerien soidinpaikkaa.
Aikaa paikallepääsyyn kului toista tuntia, ja auttamattoman myöhässä olin, täydet karkelot oli jo menossa.
Paikalle kytikselle pitäisi ennättää ennen lintujen tuloa.
Varsinkin kun lunta vielä on, ja hanki ei aivan kanna meikäläisen painoa, niin äänettömästi hyville kuvauspaikoille on toivotonta päästä.
Niinpä reisun kuvasato jäi totutun vaatimattomattmalle tasolle.
 |
| Teeriherrat esittävät parastaan, rouva teeri kattelee vieraisiinpöytiin parempientoivossa. |
Kotiinpäin kävellessä aurinko oli jo noussut ja enteili tulevaa komeaa päivää.
Ei se ain muinakaan vuosina tuo soidinten kuvaaminen ole ihan putkeen mennyt, viimevuoden yritys kaatui kovaan sumuun, ja täytyi tyytyä enemmänkin kuvailemaan hämähäkkien lautasanteneja.
Pahiin floppi oli kuitenkin vuoden 2008 huhtikuun lopulla.
Olin katkaissut akillesjänteeni tammikuussa, sitä oli sitten haudottu kipsinalla kolmekuukautta, ja odottelin jänteen leikkausta.
 |
| Akilles n. 3 kk katkeamisen jälkeen |
Päätin kuitenkin yrittää kyynärsauvoineni soidinkuvauksiin.
Silloin omistin vielä ajokortin ja auton, joilla pääsin parinkilometrin etäisyydelle, ja siitä talvista jäistä latupohjaa taistelutantereelle.
No latupohja pehmeni nopeasti, ja takaisintulomatka oli melkoista taistelua.
Ylämäet tulin istualtaan takaperin, kun latupohja ei enää kestänyt kyynärsauvaa.
Tasaiset osuudet sitten tulin hakaten kyynärsauvan aina kovaanmaahan asti.
Huh, huh, olihan retki sekin.
Tuon näköisellä jalalla yrittelin kuvausreissua tehdä.
Jänteiden välissä ei luonnollisestikaan muuta kun tuollaista tulehdus ja arpikudoshöttöä luun ja nahkanvälissä ollut.
No tuon akilleksenkanssa en jaksanut odotella niin pitkään että Keskusairaalan magnettikuviin ja leikkaukseen olisin päässyt,
vaan jouduin turvautumaan yksityispuolen kuvauksiin ja leikkaukseen.
Villieläinten kuvaus vaatii kyllä kärsivällisyyttä. Vuosi sitten onnistun kuvamaan merikotkan pihaltani.Tasan vuosi tästä taas merikotka söi jänestä järven jäällä. Kolmena paivänä näin sen ja kahtena sain joitakin kuviakin otettua. Vaikka putki kamerassa on 400 mm ja kohde 300 m päässä ei nyt aivan huippukuvaa saannut. Mutta kuitenkin hyvän kun ilta-aurinko valaisi kohteen kohtuu hyvin. Valokuvaus on kyllä hauskaa puhaa.
VastaaPoistaSe on kanssa ihmeelistä, ne parhaat tilanteet milloin saisi hyviä kuvia tulee silloin kun kamera ei ole mukana.
VastaaPoistaAikoinaan Ounasvaaran ulkoilureitillä oli usein vanha häiriintynyt metso joka haastoi taisteluun, itsekkin useamman kerran jouduin väistelemään ettei sääriluut olisi mustelmilla.
Koskaan kun kamera oli mukana, metsoa ei näkynyt.
Erään kerran lenkillä upea sateenkaari pienen järven tai lampi se taisi olla, niin se sateenkaari meni toisesta reunasta toiseen reunaan ja heijastui viellä siihen lammen veteenkin, koskaan muuloin en moista ole nähnyt.
Kerran taasen metsästyreissulla hirvi oli uponnut suohon kaulaamyöten, sieltä se ponnisti yhden hypyn kerralla, ja taasen lepäsi 5 -10 minuttia.
Jäin odottamaan ja katselemaan selviytyykö se sieltä kuivallemaalle, meni varmaan lähes kaksi tuntia, mutta se selviytyi, ja jäi makaamaan paikalleen, minä poistuin hiljaa ja varovasti että hirvi saa rauhassa palautella voimiaan.
Videokuvaa siitä olisi pitänyt saadea, mutta oli mukana vain haulikko.
Luontokuvaus on tosiaankin kärsivällisyyttä vaativa laji, eräskin tunnettu luontokuvaaja kertoi että hän makasi useampana vuotena metsälammen rannalla viikkoja odottaen sitä syksyisen sumuisen rannan takaa nousevaa aurinkoa ennen kun se onnistui.