Legenda jo eläessään.

Mäkäräisen Kaisa järjesti taasen jännitysnäytelmän.
Kaisalle jo kolmas maailmancupin kokonaisvoitto.

Kaisa 2011 kristallipalloineen ja MM-mitalleineen.
Siitä asti Kaisa on ollut minun suosikkitalviurheilija, ja eikä suotta.

78 kertaa maailmancupin palkintopallilla.
165 kertaa maailmacupissa 10 joukossa.
2011 jälkeen jokavuosi vähintään 5 joukossa maailmacupin kokonaiskilpailussa.

Siinä vain muutama meriitti omasta ulkomuististani.
Niin onko Suomenhistoriassa kellään lajista riippumatta esittä lähellekkään vastaavaa.

Minun ei tarvitse itse mennä lenkille TV:n katsominen nosti jo sykettä tarpeeksi.
Tämän päivän musikkikuunteluun valisen tämän.

Huonosti liimattu.

Kaikenlaisten terveydenhuollon palvelujakin noilla Torreviejan reissuilla on joutunut käyttämään.
Tuo kuva on vuodelta 2008 kun olen matkalla kohden Alicanten lentoasemaa ja kotimatkaa poikkinaisella akillesjänteellä.

Tänävuonna kävin hammaslääkärillä, mutta hampaan paikkaustapahtuma ei kyllä kovin vakuuttuneeksi minua työn laadusta saanut.
Ei se toki maksanutkaan kun viidesosan siitä mitä toimenpide Suomessa olisi kustantanut.
Mutta kyllä ensikerralla kun Torressa hammaslääkäriin menen pitää kokeilla jotain toista liikettä.
Paikkaustapahtumassa ei paljon poraa vingutettu eikä hapotettu eikä sidosaineita käytelty, vaan siihen reikään vain koveteltiin muoviainesta.

No parin kolmenviikon kuluttua hampaassa alkoi tuntumaan ettei se paikka ole 'samaa hammasta', ja nyt paikka onkin jo irronnut, ja hammaslääkärin aika on vetämässä. 

Tänään kävin viikon ensimmäisen juoksulenkin 12 kilometriä, tuntiin ja kymmeneen minuttiin,
Sitten keskityinkin seuraamaan ampumahiihtoa, ja onneksi Kaisa Mäkäräinen liikkui huomattavasti liukkaammin kun minä, ja paukutteli kaikki taulut alas.

Jospa keittäs vielä sakkavedet ennen nukkumaanmenoa.
Niin eihän kuuskytluvulla tai myöhemmin syntyneet taida tietää  mitä sakkavesi oli. Sotien jälkeen ja vielä viisikymmen luvulla Suomessa oli senverran köyhää että kahvinporoistakin puristettiin kyllä viimeisetkin värit ja maut pois.

**************************************************************
No niin ei se taasen nukkuminen onnistu, on vähän kipuja.

Niinpä katselin eilsen, ei ku niin toissapäivän A-teeman ohjelman "Hukattu huippuurheilu"
No muuta tuosta ohjelmasta ei nyt käteen jäänyt, kun se että Suomalaisessa urheilujärjestelmässä rahat jaetaan mallilla, 'kärjelleen nostettu kolmio'.
Urheilijat, valmentajat, huoltavahenkilökunta yms, sellainen, on siellä kolmion terävässä kärjessä, ja saavat ne pienet muruset jotka leveän ja suuren urheilujohtajien joukon jälkeen budjetista jää.
Ja jos joskus joku ylimääräinen killinki meinaa kassanpohjalle jäädä, heti perustetaan joku 'humupoika' ryhmä jotain tutkimaan että saadaan nekin rahat jaettua muille kun urheilijoille.

No nyt SUL on iskenyt kyntensä Aikuisurheilun (kammottava sana) piiriin, Havaittuaan että siellä on ollut voitollinen budjetti, ne rahat on saatava meille ja heti.
Arvatenki myös liiton suuri urheilijamäärä kiehtoo, niille kun räppäis jonkun suuren lisenssimaksun tai jotain, niin johan saataisiin palkata joitain herroja ylimpään johtoon lisää.

Tuota ohjelmaa kun katsoi, tuli tunne ettei ainakaan mitään parempaa ole luvassa, ollaan jatkossakin vain siellä joukonjatkona, pääasia vain että johdolla menee hyvin.

Minusta on tullut tardigrada.

Tardigrada on latinaa ja tarkoittaa hitaasti kävelevää.
Eihän se ihme olekkaan, taaskin on vierähtänyt kaksi päivää ilman pienintäkään liikuntaa.

Tardigrada on karhukaisen latinankielinen nimi, ja se se on kova jätkä.

Karhukainen on maanpäällä elänyt jo yli 540 miljoonaa vuotta.
Se kestää kylmyyttä hengissä -272 astetta ja  +151 asteen lämpötilakaan ei pahemmin hikkoiluta.
Myös 30 vuotta jäädytettynä ollut karhukainen herää henkiin kun se sulatetaan.
Karhukaisia on tavattu Mount Everestillä 6000 metrin korkeuksissa ja 4700 metri syvyyksistä merestä.
Ja Tsernobilin säteilyt senkun naurattas karhukaista.

Täytyy sanoa että karhukainen on minun sankarini.
Niin mistäkö näitä veijareita löytää, älä huoli varmaan sinunkin ihollasi useampikin karhukainen nytkin ryömii, ja sammaleesta ja maasta yleensäkin niitä varmasti löytää.
On tosin niin pieni kaveri että kannattaa ottaa mikroskooppi mukaan, kun etsimään lähtee.

Meikäläisen vauhti hidastuu niin että olen alkanut epäilemään että minustakin on tulossa karhukainen, ja silloinhan olisin lähes kuolematon.
Taitaa tulla niin pitkä eläkeikä että on parasta kuunnella tätä.

Oispa ollut kiva olla kisassa.

Guardamarin puolikkaan tulokset:

Rovaniemen Road Runnersin Kauko Tuisku sarjansa voittoon ajallaan 1.30.10

Vesa Hyvärinen sarjassaan toinen aika 1.26.36
Jukka ilmeisesti jalkavaivaisena huoltojoukoissa.

Ite aamulla pienen hitaan hiihtolenkin hiihtelin.

Guardamarin puolikkaan 16 euron osallistumismaksuun kuului mm, tällainen verryttelypuku ja lippis, kaiken muun syöttämisen ja juottamisen lisäksi.
Tämä vain näin kesän kilpailujen lähestyessä Suomessa, että voi vertailla mikä osanottomaksu on ja mitä se sisältää.
Torreviejan seudulla talvisaikaan on paljon kilpailuja, harkitkaapa kilpailumatkojen tekemisestä Espanjaan.

Talvisarjajuoksu Rovaniemellä.

Juoksun lähtö, kovin on vain pieni joukko juoksijoita.

Muutama kuva:     Tulokset:

Itse en mukaan jaksanut lähteä, eilen kävin pienen hiihtolenkin.

Tänään en taida liikuntaa harrastaa.

Joo joo ilmasto on lämmenny, ja talvetkin lyhenee.

Eipä niin lenkillekkään haluta, etupäässä on tullu kateltua keittiön ikkunasta ulos.
No kävin aamulla kävely/juoksulenkin yhteismitaltaan 5 kilometriä, ei ollu kivaa.
Iltapäivällä tarkastin latujen kunnon, jos huomenna menis hiihtämään, jos ei kovin kova pakkanen ole.
Tympii ja raskaasti....

Karaisisko luonnon vai heittäisikö veivinsä.

Pientä yhteenvetoa tästä Torreviejan reissun liikkumisestani.

Juoksua tuli 712 kilometriä, koviimman viikon sisältäessä 103 km,
ja huonoimman 18 km.
Pyöräilyä tuli 724 kilometriä, koviimmalla viikolla 151 km, 
ja huonoimmalla puhdas nolla.

Eihäån tuo paljon ole yli 2 kuukauden matkalle, mutta se vanhuus ja sairaudet...
Joskus nuoruudessa nuo olivat kuukaudenleirillä lähes normimääriä.
Mutta näinhän se on elämän mentävä, vanhat kuihtuu hiljalleen pois että tulee tilaa uusille kengänkuluttajille.

Minä ja Kauko radanpohjalenkillä.

Muistaakseni se oli Muhamed Ali joka lausui "Äloä koskaan heitä pyyheliinaa. Käytä sitä, kuivata hiki ja jatka eteenpäin".

Nyt odottelen lentoa Rovaniemelle, saa nähdä lentääkö kotiinpäästyä pyyheliinat, kun talviset kelit näkee.
Niitä muuten olisi paljon heiteltäväksi, entisenä hierojana varovastikkin sanoen niitä pyyheliinoja on enemmän kun puolensataa.

Nyt alko hatuttaan, menen juomaan yhden oluen.

Tuli tuota vanhuutta taas valiteltua oikein olantakaa, on siitä kiikkustuoli iästä jotain hyötyäkin eipähän ole kiire töihin.
Kunhan tässä keinuskelen lentoa ootellessa.

Tää on niin tätä.

Näinhän tässä kävi, lunta, vettä ja muuta paskaa, oli vastassa kun astuin ulos Helsinki Vantaan lentoterminaalista ulkoilmaan.
Ja tähänkö pitäs tottua, ei hyvältä näytä.

Matkustamisessa on ikävintä lentokoneessa paikallaan istuminen tuntikausia, eikä se lentoasemalla venyskelykään niitä hauskimpia hommia ole.
Tänään tosin tuo lentoasemavaihe meni nopeaan, kun viettelin aikaa laukkujen jättämisen jälkeen  viellä ulkotiloissa käveleskellen.

Väsyneeltä näyttää tämäkin patsas, mutta kukapa se lentoasemalle tulijoita jaksaa kovin kauan tuijottaa.

Huomenna matka jatkuu sitten kohden Rovaniemeä, kuinkahan se järkyttää.

Kaikki kiva päättyy aikanaan.

Niin se tämäntalven Torreviejan reissu on aika lopuillaan, huomenna pitäisi lähteä kohden Suomea.
Olisi täällä voinut olla pitempäänkin, tämän talven säät ovat olleet todella suosiolliset.
Kymmenen seuraavan päivän ennusteetkin lupailevat aurinkoista ja +18 - +22 asteen lämpötiloja.

Tänä aamuna kävin reissun pisiimmän juoksulenkin, 26 kilometriä kaupunginkatuja, rantakatuja ja La Matan rantahietikoa.
Tämän pitempään lenkkiin ei kunto enää riitä, ja sekin on vain yksi tuonmittainen reiluun kahteenkuukauteen.

Kilpailuissa tuli käytyä seitsämässä kisassa, vaikka kilvanjuoksukuntoa ei olekkaan.
Mutta kun ne tapahtumat täällä Espanjassa ovat vain niin mukavia.
Kilpailureissut hyvässä huumorihengessä hyvillä porukoilla on aina reissun kohokohtia.

Tulevistahan meistä kukaan ei tiedä, mutta jos kynnelle kykenen niin vielä minut täälläkin nähdään.
Huomen aamuna käyn ilmeisesti vielä lyhyen jäähyväislenkin, jonka jälkeen matkustamisen merkeissä meneekin lähes kaksi vuorokautta ennen kun Rovaniemen runsaslumiset maisemat ovat nähtävissä.
Että silleen on toimittava ei voi mitään.

Lähdimme Alzheimerintalolle, päädyimme Beniofariin.

Voimakaksikolla aamulla tuntui kaikki olevan hukassa eikä muisti muutenkaan pelannut.
Päätimme että kyllä nyt on aika siirtyä tuohon lähistöllä olevaan Alzheimertaloon.
Ovet olivat vielä kiinni, eikä henkilökuntaa näkynyt missään, että olisimme voineet kirjautua talon asukkaiksi.

Siinä istuskellessamme musta auto kurvasi talon eteen ja poimi meidät kyytiin, ja niin päädyimme Benijfaariin juoksukilpailuun.

Kisapaikalla oli vilinää ja vilskettä niinkuin Espanjankisoissa aina.

Pienen verryttelyn jälkeen asetuttiin lähtövaatteen alle, odottelemaan kisan käynnistymistä.
Lähtö tässä kisassa onkin pitkään ylämäkeen, joten ukkoa ja akkaa lappo kahtapuolta ohi kymmeniä ja satoja, mutta viimein päästiin alamäkeen ja tasamaalle, nyt taasen oli sitten minun vuoroni ohitella.
Lopussa taasen kiikuttiin sama mäki ylös jolloin taasen ohittelijoita piisasi, mutta lopun alamäessä muutamia taasen pystyin ohittelemaan.
Se on mulla ylämäen juoksu tällä pumpulla aika onnetonta.

Kisan jälkeen tulostaulun ympärillä on tungosta, niinpä oma aikani jäi vielä tarkastamatta, mutta pianhan tulokset ilmaantuvat nettiin.

Palkinnonjakoa odotellessa.

Jarkko Järvenpää oli kisan nopein, ja myös Vesa Hyvärinen sijoittui palkintosijoille.
Kaukon, Jukan ja minun oli tyydyttävä palkintopallisijoja huonompiin sijoituksiin, kun meillä ei omaa sarjaakaan ollut.

Jarkko ykköspallilla.

Vesa kakkospyttynsä kanssa.

Kinkunleikkaaja työssään, tässä kilpailussa maaliintulon jälkeen tarjotaan ilmakuivattua kinkkua.

Osallistumiskassissa oli myös 'kissankarkotus makkaraa'.

Eräänä vuona kun saatiin tällaiset ruokapakkaukset, veimme ne ulos kun naapurin kissa vieraili usein pihallamme.
No sen jälkeen ei kissaa enää pihalla näkynyt,
Siitä päätellen taidan tänäkin vuona makkaroillani kokeilla mihin aikaan kissa juoksee satametriä.

Tulokset:  ilmaantuu tähän kunhan kerkeää, ja huomenna lisää kuvia itse juoksusta.

Kotiintulon jälkeen kävin vielä loppuverryttelyksi katsomassa joko Duatlonkisa on saatu päätökseen.

Pyörät oli jo parkissa, juoksuosuudelta vielä harvakseen maaliin oli tulijoita.

Pieni vidonpätkä duatlonpaikalta.

No niin tuloksetkin tulivat 
Oma aikani 33:17 sijoitus 55 v. sarjassa 7 ja kokokilpailussa 78.

Jarkko  23:56
Vesa     30:41
Kauko  31:08
Jukka   35:03

Imppasin entisajat nykypäivään.

Aamulla kun lähdin lenkille, pyyhkäisin pussillisen linimenttiä jalkoihini.
Johonkihan nuo kisojen tervetuliaiskassissa olevat tuotteetkin on käytettävä.
Tuli aivan entisajat mieleen, ennen kisapaikan pukuhuoneessa oli aina voimakas linimentin tuoksu.
Näin vanhan vetraanijuoksijan tuoksu sai melkeen herkistymään, sehän oli kun parhaan parfymin tuoksu joka toi mieleen ne nuoruusajan kisastarttiin valmistautumiset.
Niimpä olen tuota pussia impannut vielä lenkiltä tultuakin.

Aamun lenkkini suuntautui tuonne Altoksenmäen suuntaan ja Balkonesin alueelle.
Aurinko teki nousuaan minun ollessa vielä alkukilometreillä.

Onkimiehet yleensä ennättävät rannalle jo enne auringonnousua..

Aurinko nousi, ja luvassa on +24 astetta lämmintä, ihan kiva.

Juoksua jatkoin Balkonesin rantateitä jossa sain seuraksi ystävällisen koira joukon, pojat olivat lähteneet porukalla aamulenkille, ei ketään omistajia perässä näkynyt tulevan, eikä kulkukoiristakaan ollut kyse pannat oli jokaisella kaulassaan.

Siinä met sitten koirien kanssa erosimme eri teille.

Tulomatkalla vetäsin vielä muutamat leuat jalkapallomaalin kehikossa.

Tulomatkan appelsiinipuu, pani ajattelemaan, ei sitä meillä kotisuomessa jään ja lumen keskellä.

****************************************************************
Jatkuu jos jatkuu illemmalla.

Kävin päiväkävelyn rantakadulla.
ja istuskelin lempipaikallani katsellen maailman menoa.
Kävin myös Suomibaarilla munkkikahvilla.

Huomennahan täällä Torreviejassa on myös kilpailu, mutta kyseessä on duatlonkisa ja se ei kuulu harrastepiiriini, ja vaatisihan se vähän erinlaista pyörääkin kun tuollainen kaupunkimaasturi.
Siispä huomenna mennään Benijofaarin 7,5 kilometrille, joka on puoleksi kaupunkinteitä ja puoleksi maaseudun hiekkapohjaista tietä.

Siihen se kisakeskus nousee.

Lisäänpä tähän pätkän videoa rantakadultamme.

Tässäpä tämä jutuntynkä, eiköhän se ole valmis kun lisään siihen vielä uunon kuvan.

Täyttä skeidaa.

Tänään aamusta päätin lähteä pyöräilemään, mutta parin kilometrin ajon jälkeen uunon jäykkäkin jäykemmän (ei se todellisuudessa ole mitenkään jäykkä) menopelin poljinkampi alkoi lenkkasemaan, kammen kiinitysruuvi oli irronnut.
Ruuvin kiristämiseen ei sopivaa avainta löytynyt, joten työntelin pyörää kotia kohden, kunnes bikemanian kohdalla hoksasin että poikeaampa siellä kammen kiinityksessä.
Ystävälliselle bikemanian tytölle esittelin menopelini ongelman, ja pian tyttö olikin ruuvia vääntämässä kaikin sielun ja ruumiinvoimin, hintaa toimenpiteestä kysyessäni toivotteli vain hyvääpäivän jatkoa.

Niinpä hyvillä mielin käänsin pyöränkeulan uudelleen kohti etelää.
Välillä piti pysähtyä vähentelemään vaatetusta sillä ilman lämpötila senkun nousi ja vaatetusta oli syytä vähentää.
Pistäydyin välillä rannalla hiukan käsiä ja niskaa verryttelemässä.

Siitä sitten jatkoin eteenpäin, ja päätin että pyöräilempä Roomaan.
Sitähän sanotaan että kaikki tiet johtavat Roomaan, joten en sitten pahemmin karttaa vilkuillut vain jatkoin polkemista.

Mutta se nyt on täyttä skeidaa koko juttu että kaikki tiet johtaisivat Roomaan, ajamani tie päättyi merelle.

Vaikka tienpäässä oleville ihmisille lausuin kaikki mieleeni tulleet italialaiset sanat, Buongiorno, Arrivederci, Buon sera, Buona notte, Come sta, ei kenenkään ilmekkään värähtänyt joten tuskin olin edes Italiassa.

Niinpä käänsin pyöräni ympäri, ja päätin syödä retkievään.

Sitten lähdin ajelemaan takaisin kotiinpäin, käympä siellä Roomassa sitten joskus paremmalla ajalla ja kartan kanssa.

Vähän matkaa ajeltuani kodin suuntaan, näin puistonpenkillä istuskelevan tutun näköisen miehen, kämppis  uunohan se siellä istui posket pullolaan ruokaa ja uudet lenkkarit jalassa.

Tässä kuva tiestä joka menee kauas merelle ja sitten se vain päättyy.

Ja tässä sitten ajelemani pyörälenkki.

Ensi sunnuntaina meillä on kisastartti tuolla Benijofarissa 7,5 km, ja siinä on ylämäkeäkin.
Meikäläiselle se tietää sitä että kisa on vietävä läpi parastaan yrittämättä,
pumppu ei tykkä ylämäestä.

Korkeuskäyrä viikonlopun kisalle.

Mukavia tällaiset kesäpäivät.

Lenkki, Ruoka, ja Lompakko.

Tänään olimme sopineet Kaukon kanssa aamuksi kello yhdeksältä yhteislenkistä radanpohjalla,
Mutta satoi vettä, joten siirsimme lähtöajan puolikahdeksitoista.
Silloin oli jo sateet lakanneet ja lenkin loppupuolella aurinkokin jo kurkisteli pilvien takaa.
Uuno oli mukana pyörällä ja otti kuvia, kun kantapään kipu ei juoksua oikein sallinut.

     Kauko ja minä radanpohjalla  (kuva: uunon kuvapalvelu) 

Lenkin jälkeen sovittiin että mennään johonkin syömään.
Kun met uunon kanssa lähdettiin kämpiltä kävelemään sovittuun tapaamispaikkaan, löysin tieltä lompakon jossa oli 15 euroa rahaa ja tuhoton määrä erinlaisia luotto, pankki ja henkilökortteja.
Sitten alkoi kova tarkkailu että ohikiitävä polisiauto saataisiin pysäytettyä ja lompakko oikealle omistajalle.
Mutta niinhän se on kun Simo Salmisen laulussa sanotaan, "Nainen, Polisi ja Taxi ei niitä koskaan tarvitessa nää".
Niinpä menimme satamanalueele syömään ja parille ruokajuoma olueelle.

           Raija ja Kauko,  Nyt jo aurinko paistoi täydellä terällä.

Syönnin jälkeen seisoskelimme vähän aikaa tienvarressa, josko nyt poliseja olisi liikkeellä.
Niitä polisiautoja yleensä menee kyllä muutaman minutin välein, mutta nyt niitä ei näkynyt yhtäkään.
Niinpä menimme vielä yksille neuvoa antaville.
Ravintolan tiloista kadulla tultua näkyi polisiautokin menevän, ja kovalla viitelöinnillä saatiin se pysähtymäänkin, mutta ei se joutanut asiaan paneutumaan, ilmoitti vain että uusi polisipartio tulee perässä.
Niille sitten saatiin lompakko luovutettua, ja huoli omilta hartijoilta pois.
Todennäköisesti lompakon omistaja saa lompakkonsa ja korttinsa takaisin, eikä rahatkaan päädy polisien kahvirahastoon.

Että tämmöstä tänään.

P'*rkele kuvia Torresta.

Tässä vielä kuva eiliseltä pyöräilyreissulta

Katse merelle.

Toissapäivän kuva juoksukisapaikalta, lippiskoira seuraa vierestä "Tuleekohan tuosta mitään".

Tänä aamuna lähdin juoksulenkilleni jo ennen auringon nousua.

Sieltähän se taas nousi, ystävämme aurinko.

Lenkkini suuntautui La Matasta rantahietikolle.

Tulomatkalla pistäydyin vielä 'helvetinkoneessa'

Katse merelle ja ei kun kotia kohden.

Masanmäeltä lasketellen kohden keskustaa.

Päivällä käveleskelin Kansojenpuistoon istuskelemaan komeassa auringonpaisteessa, yli +21 asteen lämpötilassa.

Kansojenpuiston 'järvi'.

Kaikkihan täällä Torressa on erinlaista kun Rovaniemellä, täällä on talvellakin kesä.
Muutenkin on erinlaista, aamulenkillänikin kaksi Ferraria pyyhälsi ohitseni, erinlaisia täällä ovat myös pakettiautot kun suomessa.