torstai 31. maaliskuuta 2022

Etelänmies odottaa kesää.


 Kuva jostakin Utsjoelle menevältä tieltä, en vain muista miltä kohdin.
Tie sillälailla tuttu kyllä on että ajelin tietä -78 -79 talvella jokatoinenviikko edestakaisin puolenvuoden ajan, kun kuljin Norjassa töissä, mutta aina yöaikaan eikä muuta nähnyt kun joskus ajovaloissa tienyli jolkottelevan suden.

Kahdeksankymmenluvun alkupuolella sitten yhden työreissun tein Utsjoelle, 
Silloin ajoin kyllä päiväsaikaan, mutta silloinkaan matkamaisemista ei juuri muistikuvia ole.
Työmaalla sitten sain etelänmiehen nimen, muuan lappilaismies tuli kyseleen,
 "Toiko etelänmies viinaa".
Kun sanoin etten etelänmiehiä ole vaan Rovaniemeltä, vastaus kuului, 
"Kyllä sinä olet etelänmies", 
ja nuhteet tuli viinattomuudesta perustelu oli, 
"Meilä on täältä niin pitkämatka viinakauppaan että maalikyliltä tulevan pitää aina viinaa tuoda".

Myöhemmin 2000 luvun alkupuolella ajoin Utsjoelle myös päiväsaikaan, kun kävin mittaamassa Utsjokimaratonin reitin, mutta ei niin tarkaan siltäkään reissulta paikka missä kuvan otin mieleen tule, oli niin paljon kaunista maisemaa tarjolla.

Sais kyllä se kesäkin jo tulla.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Kevät keikkuen tulevi.

 Lauantaina Rovaniemellä järjestetään....

Säätiedoitukset ovat luvanneet että nämä keväisemmät säät kääntyvät lauantaista alkaen takaisin talvisemmiksi, mutta talvisarjajuoksustahan kyse onkin.

Kevät ja sitämyötä maratonjuoksutapahtumatkin lähestyy, eihän siihen ole enää kun parikuukautta kun Oulussa juostaan Terwamaratonia.
Nyt olisi aika jo ilmoittautua kisaan, ja tiivistää harjoittelutahtia.

Oma päiväni käynistyi normaaliintapaan, kello neljältä kahvinkeittoon, tv tuijottelua, netissänotkumista ja muuta turhanaikaisia hommia värkkäillen.
Ulkoilemassa en viitsinyt / jaksanut käydä, lähimmässä ruokakaupassa vain.

perjantai 18. maaliskuuta 2022

Pannee miettimhän?


 Toisinaan pitää ihan pysähtyä miettimään maailmanmenoa.

Nyt oli taasen kyselyissä tultu siihen tulokseen että Suomessa asuvat maailman onnellisimmat ihmiset.
Kyllähän sen näkee kun kävelee vaikka tuolla kaupungin kaduilla.
Hymyilevät ja nauravaiset ihmiset siellä aina puhuvat jotain muuta kieltä kun Suomea.
Sitähän sanotaan, "jolla onni on se onnen kätkeköön"
Suomalaiset on aikahyviä kätkee, ei sitä onnellisuutta naamasta näe.

Kusen hinta alkaa olla jo siinä arvossa ettei taho raskia pönttöön enää kusta.
AD Bluen, lisäaine jota uusiin nykydiiseleihin pitää olla, siittä alkaa olla pulaa.
Eikö tuo lisäaine sisällä ureaa ja vettä.
No onneksi ei ole uutta eikä vanhaa diissel autoa, eikä ole koskaan ollutkaan, paitsi siis tiedysti firman-autoja käytössä.

lauantai 12. maaliskuuta 2022

Ensimmäinen kevättä enteilevä päivä.

 Tänään oli aurinkoinen sää ja plusasteita vähintäänkin puolikymmentä, ensikerran tänätalvena tuntui että kevättä kohden ollaan matkalla.

Jouduin taasen pitelemään pari ihan sohvallamakailupäivää, tuon vähän pitemmän hiihtelylenkin jälkeen, mutta tänä aamuna kävin parikymppisen hiihtelylenkin.

Sormi tai siis kämmenselkä kipeyty niin että nähtäväksi jää vieläkö näillelumille kestää sauva käteen ottaa.
Tuo kolarivauriosormi olisi pitänyt teipata toiseen sormeen kiinni, jäi teipaamatta.
Sitten kun sormien loituntavat ja lähentävät lihakset ovat pahasti surkastuneet, ja tuossa kolarivaurio sormessa ei tuntoja ole, on ilmeisesti hiihdon aikana tehnyt vääränlaista liikettä.

Hiihdon jälkeen käveleksin hiihtostadionille katselemaan aurinkoista säätä ja Napapiirin hiihtojen järjestelyitä.


Kaunis ja lämmin oli päivä, muutaman aivan satunnaisen kuvan nappasin, löytyvät täältä.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Talven tavoite saavutettu.

Jokatalvelle on tavoiteeni ollut kiertää ainakin kerran tuo Jokkavaaran hiihtolenkki.


Kauanhan siinä meni, mutta ei voi mitään voimat häviää ylävartalosta ja sauvat alkaa olla lähinnä rekvisiittaa, ei niitä jaksa kun juuri ja juuri mukana kuljettaa.

Lihakset katoaa sitätahtia, että kohta voisi vaikka pyrkiä anorektikoiden kerhoon.
Taitaisi jäsenyys tyssätä vain siihen jos käskisivät paidan ottamaan päältä, paidan alta paljastuisi läskimaha.

Sanoisin että se on tasaraha, tämä elämä.
Itselleen tarpeellisen määrän lihaksia hankituani, yritin pitää lihaskunnon ja kuntoni sillä tasolla että jotain niillä lihaksilla jaksaisi tehdäkkin.
Nyt ne lihakset sitten häviäävät nopeaan tahtiin, eikä pysäytyskeinoa ole.

Mutta hiihdimpä vielä tänätalvenakin Jokkavaaranlenkin. 😊

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Tuttunäky.


 Meikäläisen hiihtopipo, ikää jo 26 vuotta ja aina hiihtolenkillä päässä.

Elettiin vuotta 1996 helmi maaliskuunvaihdetta kun tein elämäni parhaat pipokaupat.
Oli viikon talvilomallani, ja kun Rovaniemeltä tehtiin suoria lentoja Turkin Antalyaan, siispä sinne sulallemaalle juoksentelemaan.
Näin asiasta poiketen, juoksua tuli seitsämän päivän jaksolle 210 kilometriä, ja nautin jokametristä.

Viimeisenä iltana ennen kotiinlähtöä totesin että liiroja on vielä taskunpohjilla, niinpä menin hotellini lähistöllä olevaan pieneen kauppaan katselemaan löytyisikö jotain ostettavaa.
Löyty kaikenlaisten naposteltavien lisäksi tällainen lasten pipo.
Ja kun pipo sopi omaan päähäni, niin mukaanhan se lähti.

On muuten hyvä ja lämmin pipo, tiivistä huopamaista materaalia, pitää tuulen eikä ole venynyt ja muuttanut muotoaan vaikka on aina pakkaskeleillä päässäni hiihto tai juoksulenkeilläni.
Eikä ole ollut moksiskaan useistakymmenistä pesukerroistakaan.

Ehkä sitä minut parhaiden tunnistaakin tuolla hiihtoladulla punanahka pipostani.

torstai 3. maaliskuuta 2022

Parivuotta kotimaata.

Tasan kaksivuotta sitten tulin Torreviejasta Helsinkiin, ja seuraavana päivänä jatkoin Rovaniemelle.
Korona ei vielä ollut Suomessa, ainakaan missään ei moisesta tiedoteltu, niinpä aloitin kuntosalillakäynnit.


Tapanani on ollut aina salille mennä heti sen avauduttua, eli kello viisi aamulla.
Lähes tunnin useimmitein sai reenailla ihan yksikseen, ennen kun muita aamuisin kävijöitä salille ilmaantui.
Salikäynnit tuolloin jäivät vain aika lyhyeen, 17.3 jo lopetin salillakäynnit, kun meitä yli 70 vuotiaita kehoteltiin eristäytymään koronan takia.
Niin pian se korona sitten löysi tien Suomeenkin, ja koronarajoitukset sitämyötä.

Mieli tekisi salille, mutta vielä en ole uskaltautunut.
Enhän juurikaan mitään enää kykenisi/jaksaisi tehdä, mutta kuntosalilaitteilla kuitenkin eteenkin jalkalihaksille ja vatsalihaksille monipuolisempia harjotteita vois saada.

Ja eteenkin jalkalihasten voimien vähenemisen saisi paremmin arvioitua.
Ylävartalon voimien tason voin mittailla kotionakin, kun kaikenlaisia painoja ym. on kotioloissakin tullut käyteltyä aikaisemminkin.

Nyt vain muutaman hiihtelylenkin viikossa teen, viimeisestä juoksulenkistäkin on jo viikkoja.

tiistai 1. maaliskuuta 2022

Historiaa niin että heikompia hirvittää.

Miksikö kirjoituksissani esintyy aikausein kirjaimet RDS ?.
Syyhän on se että kotikaupungissani ainoa urheiluseura joka keskittää toimintansa juoksuun ja nimeenomaan kestävyysjuoksuun on Rovaniemen Roadrunners.
Minullehan kestävyysjuoksu on ykkösurheilua, ainakin maratoninmittaisella etäisyydellä muuhun urheiluun.

Tänään vain tuo innostus seuratoiminnoissa on yleensäkin paljon laimeampaa kun esimerkiksi 40 vuotta sitten, juoksijoiden määrät kilpailuissa pienenevät, vaikka kisatarjontaa on vain murto osa siitä mitä aikaisemmin.
Samoin seuran jäsenmäärä ei yltäne nykyään läheskään niihin lukemiin kun kahdeksankymmenluvulla.



Niin siitä miten pullat ovat nykyään uunissa, sitä en käy arvioimaan kun en itse seuran jäsen ole, mutta parin vuoden päästä on seuran 50 vuotis juhlavuosi, kehitelkäähän siihen joku näyttävä juoksutapahtuma.


Itsekkin olen RDS:n joukkoihin kuulunut, tässä kuva Jääskönjuoksusta maaliintulonjälkeen,
Jouko Takkinen ratkaisi loppukirillään voiton itselleen.
Iselläni painoi edellisenpäivän maratonjuoksu, enkä vastusta pystynyt kisassa antamaan, Joukonkanssa kävimme useastikkin tasapäisiä kisoja.


Jotainihmenuorisoa seisoksii lumisateessa 2005