Onneksi omistan tukanleikkuukoneen.

Mulla ja Donaltilla on hiukan tukankasvussa eroa.

 Ei se ihme ole ettei Trumpin Donaltti ole veroja juurikaan pystynyt makselemaan, kun parturikulujakin tulee 70 000 dollaria vuodessa, se muuten tekee 191,78 taala päivä.

Nähdään muuten mnelkonen 'jöröjukka', jos ei mies uudelle kaudelle tule valituksi, vai maksaako se USA:n sosialihuolto parturikäyntejä.

Tänään oli syyskuun kaunein päivä, lähes tuuletonta ja mukavan lämmintäkin, aurinkokin tuli näkyviin sumun hälvetessä.

Kemijoenpintakin oli lähes tyyni, ja ruskan värejäkin maisemissa näkyy.

Muuta ulkoilua ei silti tullut harrastettua kun kauppareissu, vaikka ilma olisi ollutkin hieno.

Jotenki vain masentaa...  Tuleva vuodenaika, ja oma kurjuuteni...

Rotanlailla se syö miestä.

Vaikka ikää on jo yli 71 vuotta sanoisin että, 

'Näkemykseni mailmasta on hyvin rajoittunut'.

Eikä sitä paranna sekään, että näkökenttäni oli tuollainen vuosi sitten,

ja siitä se on pienentynyt vielä kolmisen prosenttia vuoden aikana.

Yritä siitä sitten tirkistellä maailmaa.

Kyllä ainakin kaikki positiivinen piiloutuu näkökentän varjoalueille.

Kyllä se vanheneminen syö miestä rotanlailla muutenkin.

Lihaksetkin se on syönyt.

Enää vain vanha nahka roikkuu luidensuojana, ja läskien.

Yritä sitten tommosilla jaloilla lappurinnassa taivaltaa.

Vielä kun sydämen läpät vuotaa, parissa sepenvaltimonsuonessa on ahtautumaa, eikä keuhkotkaan ihan priimakunnossa ole, vaan perfuusiokuvauksissa nähdään alentunutta merkkiaineiden ottoa, niin ei se ihme ole että vanhan miehen askel lyhenee.

Ja jos kilpailuihin menee, ja siellä sattuu olemaan seitenkymppisille oma sarja, ja palkinnoillekkin pääsee, täytyisi melkeen kuljettaa omia tikapuita mukana (lyhyellä askelvälillä), jotta pallille pääsee, ja eteenkin sieltä alas.

Semmosta on vanhanmiehen elämä... Ei se hääppöstä ole...

Lähen käveleksimään Ounasvaaralle, ja murehtimaan ihmiselämän jälkimmäistä osiota.

Terwamaraton, viimeinen kisaniko?.

Poikkeuksellisesti Terwamaraton juostiin tänävuona näin syksyllä, syynähän tietysti on korona, normaalistihan kisa juostaan toukokuun loppupuolella.

Minulle se tiesi kesänaikana jo neljättä junamatkaa Ouluun.

Itse kilpailu toi tunteen että meikäläisen kilpailut oli sitten siinä. Tuskin enää asetun lappurinnassa juoksukilpailujen lähtöviivalle.

Siinä tärkeimmät parametrit juoksustani.

Sinällään kilpailun voitto on aina voitto, no aika ei kummoinen ollut, mutta ei ne yli seitenkymppiset kovin kovaa muutkaan kulje.

Mutta se tunne, juoksu ei ollut kivaa.

Rinnasta puristi, vasen olkapää ja käsivarsi puutui, oli kuvottavan huono olo, ja viellä sateisen harmaa päivä aiheutti pari lähes nokalleenmenoa, kun en nähnyt tiessä olevaa kohoumaa.

On kai tullut aika hyvästellä kilpajuoksut, oli jo kisanaikainen tunne.

Nyt kun talvella ei pääse Espanjankisojakaan kiertelemään, on ehkä oikea aika panna piste tähän touhuun.

Kilpajuoksu on ollut kivaa, ja sitä on kestänyt niin kauan kun se oli kivaa, tämä juoksu ei enää sitä ollut.

Mutta tietystikkään ei pidä sanoa koskaan, 'ei koskaan', ihmisen mieli voi muuttuakkin.

Päivän nopeimmat miespuoliset puolikkaanjuoksijat.

Tulokset:

Maraton lähestyy.

Terwamaraton lähestyy, tosin minulle riittää puolikaskin nykyään.

Oulussa juostuissa maratooneissa on yleensä aina ollut runsaasti juoksijoita ja kohtalainen tasokin.

Jos sää on suosiollinen kisassa voidaan juosta kovia aikoja, ehkä jopa historian kovin aika?.  Ainakin tämän vuoden kolmentunnin alittajien määrä lisääntyy, tällähetkellä 34, juoksijalehden tilaston mukaan.

Oulu / Terwamaratonin parhaita aikoja vuosien saatossa. Juoksuvuosi ja sijoitus sarjassaan ovat nuo ensimmäiset lukemat, muutenhan se onkin selvää pässinlihaa.

                                              Miehet:

                                                Naiset:

                                       

Rautalanka, hyvä remonttiapu.

Aikoinnaan 1980 luvulla harkitsin kullankaivajaksi alkamistakin.

Hyvän kaivospaikankin löysin, mutta lenkkimaastot ei niin kummoset olleet, niinpä jätin mainarin uran väliin. 

Eilen lenkilläollessa tuuli ja vettäkin satoi, niinpä en viitsinyt pysähtyä kengän nauhotusta korjailemaan, vaikka se vähän jalkapöytään ärsytystä aiheuttikin.

Olis pitänyt... Nyt on turvotusta ja punoitusta jalkapöydässä.

Se on ilmeisesti tuo varpaan ojentajajänteen rautalankaliitos vuodelta 1989 ärsyyntynyt lenkillä.

Rautalanka on tarpeellinen korjausmateriaali ihmisremotissakin, minussakin on yli metri korjauslankaa eripuolilla kehoa.

Erikoinen se on tuo ihmisten suhtautuminen asioihin.

Tuon kipsinpoiston jälkeen jätettiin rautatanko, jonkapäässä näkyy tuo korkki vielä pariksiviikoksi jalkaan.

Jouduin leikkaamaan lenkkikenkään reiän tuohon isonvarpaan kohdalle, että sain jonkinlaista kenkää jalkaani.

Ihmisten suurin huoli oli, "Olet joutunut hyvät kengät pilaamaan".

Ketään ei huolettanut että joudun olemaan töistä poissa, en pysty lenkkeilemään, yms:  

Kengän uhraaminen oli tärkein huomio.

Pitää katella 'väljää' kenkää lauantain puolikkaan kisaan, jos tuo jalka ei ehdi tuosta rauhoittua.

Sinällään isonvarpaan ojentaja ei suuremmin juoksussa työtä tee, mutta kipu ei ole kiva.

Ruskaa se pukkaa.

 

Ruska pukkaa puihin värejä, mutta kovat tuule on jo repineet runsaasti lehtiä.

Tänään lähdin painoksi Kaukon kyytiin Kaarlonjuoksuun Maaninkavaaralle.    Reitin ehkä olisi jotenkin voinut juostakkin onhan se pääosin soratietä, mutta jätin suosiolla kisan väliin, polkuosuudella olisi tullut kuitenkin kompuroitua. Ei kantsi riskeerata.

Nopeimmat 9 kilometrin matkalta.

Muutama kuva:          Tulokset:

Sisäisesti kaunis.

Ulkoinen habitus kauhistuttaa, eikä puolustukseksi käy edes se että kyseessä on kisatilanne.

Mutta sisäisesti minä olen kaunis, ainakin luulisin niin, koska kuvauksiin tuli kutsu. 

Syksyn kuvausaikataulut vahvistuivat nyt marraskuun lopulle.

Meikäläinen on niin sisäisesti kaunis että kuvausmallina saa toimia vuosittain ja joskus useammankin kerran vuodenaikana. 

Kuvauksia on suoritettu erilaisilla kameralaitteilla ja eripaikoista mutta aina vain sisäistä kauneutta etsiskellen. 

On kuvattu silmiä, luita, verisuonia, lihaksia, jänteitä, suolia, ym. mutta erityisessä suosiossa on olleet keuhkot ja sydän.

Yleensä ulkoisesti kauniita kuvattaessa kuvattavat saavat palkkioita kuvauksista, mutta meille sisäisesti kauniille lähetetään lasku kuvauksista, on se niin väärin.

Ruotsissa on jo ratkottu maan mestaruudet maratonilla, miesten mestaruus voitettiin ajalla 2:14:41 ja kolmetoista miestä juoksi alle 2:30. Naisten mestaruus voitettiin ajalla 2:33:59 alle kolmentunnin juoksi 14 naista.

Siinä haastetta Suomen miehille ja naisille lokakuun Vantaan maratonille, missä mestaruudet ratkotaan.

Miten on pystyykö ja kykeneekö,,, eipä taija tuumii olli, ja painuu kahvin keittoon.

 

Kävin Oulussa.

Oulun juoksu juostiin tänään kosteissa olosuhteissa.

Ennen kisaa sisätiloista ulos katsellessa näytti surkealta, vettä satoi ja puut heiluivat tuulessa reipaasti. 

Mutta niin kun aina, sitten kun ulos juoksemaan uskaltautuu, tilanne ei tunnukaan niin pahalta kun näytti. Oikeastaan ihan kohtuullinen juoksuilma, no lätäköitä reitillä sai vähän kierrellä.

Oman juoksuni tavoiteajaksi asetin 44 minuttia, viikolla oli useillakin lenkeillä yritellyt rytmihäiriöitä, ja juoksukelikään ei ihan juoksuintoa puskenut, niin ajattelin ettei parempaa aikaa ole ehkä viisasta edes yrittää.

 No siinä joitakin oman juoksuni teknisiä tietoja. Loppukilometreillä suosiolla vähän löysäsin kilometrivauhtia, kun mitään suurempia tavotteita juoksuuni en ollut asettanut, niin sopi vain nautiskella. Kastuuhan se paita sateestakin tarvi kaikkia hikipisaroita puristaa.

Kilpailun tulokset:

Sateiselta näyttää lauantain sääennusteet.

Lauantaina sateeseen rämpimään kymppi.

Kun en muistanut monestikko olen Oulun juoksussa mukana ollut, piti tarkistaa. Tosiaan ei löytynyt kun kolme kertaa 2007 (36:07)  2009 (37:36)  2010 (38:18).

Täyden maratonin olen Oulussa juossut kolmesti, LSD:n järjestämän 1982 (2:35:47) ja Oulumaratonit 1991 (2:30:22) ja 1993 (2:34:11).

Terwa puolikkaita onkin sitten vähän enemmän 9 kertaa, vaikka ensimmäisen puolikkaan Oulussa olenkin juossut vasta 58 vuotiaana, vuosien 2007 - 2019 välillä, parhaan aikani ollessa (1:16:57).

Parina vuotena on työmatkani sattunut Ouluun, Liiton ja Suomanmaan kympin aikaan , niihin lehden vuosikerran toivossa on tullut osallistuttua. Maastojuoksu ja rautaviestikisaa on myös tullut joskus Oulussa juostua. Mutta siinäpä ne taitaa Oulussa juoksemani kisat olla, muistaakseni... 

Syksyntuntua oli lenkilläkin niinpä juoksin vain 6 kilometriä ja kävelin kotia.

Syksyn maratonit lähestyvät.

Normaalisti näin syksyisin on kansainvälisillä kaupunkimaratooneilla juostu kovia aikoja, ja Suomen tilastoihinkin saatu runsaati uusia tuloksia. 

Mutta nyt ei ole mikään normaalia, kisat on peruttu koronantakia.

Onneksi syksynaikana on muutama hyvä maratonkisa Suomessa, jotta saadaan tilastoja parannella..

Ensimmäinen maratonjuoksukilpailu Suomessa järjestettiin vuona 1906, jonka voitti kivityöläinen Kaarlo Niemelä ajalla 3:01:06

Ennen 1900 lukua juoksutapahtumat Suomessa olivatkin lähinnä sirkushuvia, eikä kilpajuoksunomaisia tapahtumia.

Minäkin ilmottauduin ensilauantaille juoksukisaan Ouluun. 

Minunkin juoksu taitaa olla nykyään enämmän tuolta sirkushuvipuolelta.

Intouduin tänään menemään Ounasvaaran ulkoilureitille lenkille, ja lipathan tuli tälläkin lenkillä vedettyä, se kenkä tökkäsi johonkin epätasaisuuteen.

Kyllä sokeille pitäisi antaa oikeus lentokentän kiitotiellä lenkkeilyyn.

Jotain nuorisoporukkaa aamukävelyllä ennen puolikaan kisastarttia Narvikissa.

Syksy, ja ankea talvi tulossa.

 

Mikä lie puu tämäki?

Syksyä pukkaa, ja ankea talvi tulossa. Ei taida olla tänä talvena mahdollisuuksia paeta pimeyttä ja pakkasia Espanjaan kuten tapanani on ollut, Se ei tuo koronavirus näytä hellittävän otetaan, etenkään tuolla maailmalla.

Ei pääse viimetalven pahinta kisamokaakaan korjaamaan, janottaa vielläkin neljänsekunnin häviö Domingolle.

Näinhän se olisi pitänyt mennä, ainakin minusta, 

La Mangassa sai kakkoseksi sijoittunut lipittää vain vettä:

Meniskö ensiviikonvaihteessa Ouluun juoksemaan tiekymppiä.

Pojat on vankistuneet.

Ennätäskö Suomalainen sotilas enää edes pakoonjuoksemaan jos sota syttys?.

Aika paljon on juoksukunto heikennyt viimeisen 40 vuoden aikana. 

1997 näyttää huonokuntoisten määrä ylittänyt kiitettävän tuloksen saaneiden määrän, kun niitä huonontuloksen saaneita 1980 oli vain n. 3 %  niitä viimevuona oli jo 35%

Kuuskytluvun loppupuolella kun itse rannikkotykistössä varusmiespalvelukseni suoritin taisi keskimääräinen paino olla alle 65 kilon, ei siellä juuri lihavia näkynyt, ja kunto oli tietty kova lähes kaikilla.

Mutta herra Coper ei ollut testiänsä viellä keksinyt, joten juoksutuloksia ei tullut, mutta sellaisella kuntoradalla miehet kyllä eroteltiin hyvä ja huonompikuntoisiin.

Tänään osoitin huonoa kuntoani 14 kiometrin hölkällä.

Huonosti nukutun rytmihäiriöiden täyttämän yön jälkeen juokseminenkin oli raskasta.

Alhaisimmillaan syke yöllä oli 27 lyöntiä, ja siinä jo laski happisaturaatiokin aika alas, nykyisinhän leposykkeeni pyörii siinä 41 - 42 paikkeilla.

Pari kertaa yön aikana otin jo puhelimenkin esille, josko kohta täytyy tilata ambulanssi, olo tuntui niin pahalta.

Nyt taasen ei ole mitään oireilua, kyllä tämä tästä.