Yökuppaajan ajatuksia.

Näin vanhuksena vuorokauden pituus on aivan liian pitkä, tuollainen 18 - 20 tuntinen vuorokausi sopisi minulle.

Öinen nukkumisaika jää 4 - 5 tuntiin, ja valveillaoloaika tulee liian pitkäksi usein jo ilta seitsämän jälkeen on tunne että olisi valmis lähtemään nukkumishommiin.

Mutta eihän niin voi tehdä, vuorokauden ajathan eivät kävisi yhteen valoisanajan ja yhteiskunnan vuorokausikierron kanssa.

Nuorempana asia oli toisinpäin, yleensä illalla ei vielä olisi joutanut nukkumaan.

No niin kaikkihan maailmassa on vähän vinksinvonksin, esim. vuorokausihan ei ole oikeanmittainen, sitä täytyy korjailla joka neljäs vuosi lisäpäivällä, ja maan liike radalla sekin riippuu auringon etäisyydestä.

Ja tämä...

Olen ollut aina auringon nousun ja laskemisen ihailija.

Ulkomaan reissuillani voin istuskella merenrannalla seuraamassa auringon laskua, ja aamuisin lenkkini ajoitan niin että olen merenrannalla auringon ponnistaessa uteenpäivään.

Auringon laskiessa päiväntasaajan seutuvilla se putoaa kun kivi veteen, mutta täällä pohjoisemmassa aurinko taistelee vastaan viimeiseen asti, ja ikäänkun ihan litistyy ennen kun meri imaisee sen syvyyksiinsä.

No tämähän on vain optinen harha.

Täällä pohjoisempana aurinko nousee ja laskee loivemmassa kulmassa kun etelässä, joten ilmakehän taitteisuudesta (refraktiosta) johtuen näemme auringon korkeammalla kun se on.

Kun auringon alareuna koskettaa horisonttia, todellisuudessa aurinko on jo laskenut.

Koska valo taipuu alaspäin kohti maata, refraktio on voimakkaampi lähempänä horisonttia, nostaa se auringon alareunaa voimakaamin kun yläreunaa, siksi aurinko näyttää litistyvän ennen kun 'meri imaisee sen'.

Refraktion vuoksi päivä on Suomessa 5 - 10 minunttia pitempi kun olisi ilman ilmakehää..

Ihmeellinen on maailma...

Vääränmittaisen vuorokauden vuoksi vanhus joutuu yöllä tällaisiakin ajatuksia miettimään.

Niin ja onhan auringon valokin jo keskimäärin 8 min 20 sekuntia vanhaa saapuessaan maahan.

Mutta mehän itsekeskeisinä elämme ihmisenaikaa maassa.

Pimeää kun öljylampun aikaan.

 

Minusta tuntuu että elämäni on palaamassa öljylamppuaikaan.

Vaikka kuinka olen lisäillyt valaisimia asuntooni, tuntuu että valo ei riitä, on kun lapsuuteni öljylamppukaudella.

Minun varhais lapsuudestani on jäänyt muisto, kun meille tuli sähköt, joskus viiskytluvun alkuvuosina.

Silloin sähköjohdot oli alumiinipintaisia, (muovi keksittiin paljon myöhemmin).

Sähkömies antoi minulle johdonpätkän ja rypytyspihdit, ja minä pienillä kätösillä sain johdosta rypytettyä täyden ympyrän.

Se on jäänyt mieleen, oli vissiin niin mukavahomma.

Ja olihan se niin ihmehomma muutenkin, kun napista kääntämällä tuli pirttiin valot.!

No onhan se kehitys kehittynyt meikäläisen lapsuudesta ja nuoruudesta aimo harppauksin muutenkin.

Tässä kuvassa olen jo 28 vuotias, ja Thames joen rantamaisemissa katselen sen ajan navigaattorista missä päin se hotelli nyt olikaan, vissiin oli gps singnaali hukassa.

Olisi siinä hulluksi luultu jos silloin olisi sanonut: 

Joskus tulevaisuudessa meillä on taskussa puhelin, tai ranteessa kello,

ja siitä näkee missä on, ja se voi ohjata sinut mihin vain haluat.

No niin nyt tähän päivään...

Tuli mieleen nuo ajat entiset, kun kuulin että ei gps kellotkaan kaikin ajoin itärajantuntumassa ole osanneet juoksijan reittiä piirrellä.

No onhan Kouvolan seudulle jo droonejakin  eksynyt.

Kaipa se naapurivalta kaikenlaista häirintää aiheuttaa meidänkin alueelle.

Kellot kesäaikaan.

 

Se on se aika vuodesta että kelloja on siirreltävä.

Typerää touhua, koko homma.

Jokin aika sitten kirjoitin, kaiken on oltava suurempaa..

Kyllä tuo suurempi tietokoneen näyttö siihen auttoi että teksti on selvempää ja 'haamuteksti' vähemmän häiritsee, mutta tuli toinen ongelma.

Nyt on hiiren kohdistin usein hukassa..

Näen kyllä kokonäytön, ja laajemminkin, mutta se tarkempi erottelukyky ei koko näytön alueelle riitä.

Suurensin kyllä kohdistinmerkkiä, asensin että kohdistimen väri vaihtuu pohjavärin vastaväriksi, ja että kohdistimen ympärille tulee 'aaltovaikutus' ctrl painiketta painaessa.

Mutta kyllä sitä kohdistinta saa hakea katseella näyttöä haravoiden.

Mutta minkäs teet sokea, elämä on.

Vähän hiihtokilpailujen järjestäminenkin tuottaa vaikeuksia, vettä on kohta enemmän laduilla kun lunta. 

Mutta tässä viikonvaihteessa Rovaniemellä hiihdellään Suomen cupin kilpailuja, mutta taidan katsella lähetykset tv:stä, ettei kengät kastu.

No nyt se myrkyn lykkäs.

Minä en sitten vissiin koskaan kuolekkaan?.

Olen koko ikäni kärsinyt matalasta hemoglobiinista, 140g/l arvon olen vain satunnaisesti joskus ylittänyt, (silloin kun on ollut reenitaukoa). 

Nyt tässä jutussa sanottiin matalan hemoglobiinin, pienentävän kuolleisuutta ja aiheuttavan parempaa kuntoakin.

Kyllä se nyt meikäläisen osalle myrkyn lykkäs, tänne jään sokeana haamuna kuljaileen...

Eilen olin kun kilpaurheilija.

Ilmotauduin Terwamaratonille.

Viimevuotisesta kisasta sain palkintona ilmaisen osanoton vuoden 2026 tapahtumaan, ja kun etuuden käyttäminen edellytti ilmoittautumista tämän viikon loppuun mennessä, päätin hölkkäsarjan vitoselle ilmon laittaa.

Jos satun Ouluun tuolloin menemään saattaahan sitä vitosenlenkin vaikka käveleskellä ympäri.

Tänään taidan käveleskellä kauppareissun, tai saisiko aikaiseksi ihan vitosen hölkkälenkin.

No näkkeepähän...

Tasalukupäivä.

Tänään olen 28 000 päivä elämää nähnyt.

Vieläkään en ole saanut selville miten tätä elämää oikein pitäisi elää. 

Ratkiriemukkaat päivät ovat olleet vähemmistössä.

Apuvälineitäkin on pitänyt kehitellä, että hymyilykuvan on saanut otettua.

Mutta ei se elämä mikään katastrofikaan ole ollut.

Joten kai tasalukupäivän kunniaksi voi yhden oluen ottaa, tai kaksi.

Tänään aamulla kävin pienen ulkoilulenkin, kyllä nyt kevääntulossa ollaan paljon edellä viimevuotta.

Vuosi sitten oli näin lumista, nyt tuo pyörätiekin on täysin lumeton.

Lappilais juoksijatkin pääsevät valmistautumaan kevään kisoihin pitävillä alustoilla harjoitellen.

Minun päiväni jatkuu tv:stä urheilua töllötäen, ja omaa kurjuuttani manaillen.

Päivä päivältä kaiken pitää olla suurempaa.

 

Kun näkö huononee kaiken on oltava suurempaa.

Eilen kävin hankkimassa uuden isomman tietokoneennäytön.

Nyt sopii isompia kirjaimia näytölle, jospa siinä sitten tulisi vähemmän luku ja kirjoitus virheitä.

Taitaa olla turha toivo, ainakin tuon kirjoittamisen kanssa.

Tänään yrittelin lenkillekkin.

Juoksua 14 minuuttia 2 kilometriä, 15 minuuttia kävelyä, juoksua 13:43 kaksi kilometriä.

Ei jaksanut, ja pumpustakin ahisti.

Tuo jos mikä tympii, kun etanatkin ohittelee.

Kova viikonvaihde tulossa.

Tuleva viikonloppu on tiivistä tv:n tuijottelua.

On maailmancupin päätösviikonloppu hiihdossa ja ampumahiihdossa, 

samoin halliyleisurheilusta on runsaasti lähetyksiä, ski clascik hiihtokisaa, ym urheilua.

Niin ja Susanna Saapunki juoksee Roomassa maratonin, 

Siitäkin tapahtumasta jonkinlaista lähetystä löytynee netinkautta. 

Oma liikuntani tälle kuukaudelle on jäänyt 4 x 5 km juoksuntapaista, ja 2 x 6 km suksienpäällä seisoskelua.

Vähintään joka toinen päivä on mennyt niin, etten edes asuntoni ulko-ovea ole avannut.

Epäilisin ettei ylikuntoon ajautumisen vaara ole kovinkaan suuri.

Kovimmillaan harjoittelu oli vuona 2007

Tammikuulla Torressa juoksentelin neljässä viikossa 881 kilometriä, ja siinä jaksolla tehoharjoituksiakin oli, sekä yksi puolimaratonin kilpailukin. 

Niin ja ikää ukolla kuitenkin oli jo lähes 58 vuotta.

Eipä siinä paljon ongelle ennättänyt.