Säätilassa näyttäisi olevan tulossa korjausliike, sateisempaa ja kylmenpää on lupailtu ennustuksissa.
Siinähän olisi hyvä ja edullinen suihku, vaikka juoksukisojen järjestäjille.
Näin käynnistyy yleensä minun päivä.
Yleensä herään noin neljänaikoihin, ylösnoustua ensimmäisenä
on vessakäynti, on mentävä kuselle..
Sehän on vähän pitempi toimitus, joskus ihmettelen, ’tuleeko
se ihan päästä asti’ kun se niin kauan kestää.
Onhan sitä eturauhasta höylättykin, mutta kun siellä on
muutakin häikkää,
kun vain iän tuomaa suurenemista.
Sitten kahvin keittoon, ilman kofeiinia ei päivä käynisty,
Sen jälkeen yleensä avaa tietokoneeni lukeakseni mitä
maailmassa on tapahtunut,
ja joko liikekannallepano on julistettu.
Minähän olen saanut koulutuksen Suomen armeijassa, sotatilaa
varten.
Aluksi opeteltiin petaamaan sänky että se on kun tiiliskivi,
ja ruutukuvioisen päiväpeitteen kuvio on just eikä melkein.
Sitten pihalle ja rivit oli saatava suoriksi kun luodin
lentorata, tai tuli ”taakse poistu käsky” ja sehän tuli tapahtua sähäkästi.
Kun nämä tuiki tärkeät sotilaan ominaisuudet oli saatu
kuntoon, tulikin koulutus meikäläisen kohdalla tutkamieheksi.
No minut sotatilassa pantaisiin tutkalle, ja tällä
näkökyvylläni, sitten järeillä tykeillä ammuttaisiin hirveästi tutkan ruudulla
näkyvää kärpäsenpaskaa.
Tai ehkä ne sittenkin sijoittaisivat minut esikävelijäksi
miinakentille, että saataisiin mies pois muonavahvuudesta.
Sen jälkeen kun huomaan ettei isänmaa tarvitse tänäänkään minua, voikin päivän käyttää johonkin muuhun, vaikka paskansuoltamiseen blokissani.
Yksi hyvä puoli muistamattomuudessa on.
Tässä iässä kun mitään positiivista ei enää päivissä ole,
on vain hyvä asia, ettei muista eilistä päivää.
Kuva lauantain Terwamaratonin vitoselähdönjälkeen.
Tässä vaiheessa en enää kisan viimeinen ole, parihenkilöä on jo ohitettuna.
Toinen kuva, maali jo lähestyy.
Ei ole ihme jos pottuvarpaan kynnet on mustana, kun askel on kengänmittaa lyhempi.











