Kesän tulosurheilut käynnistetty.

 Lahden Motonet Gp:s kisassa nähtiin hyviäkin Suomalais suorituksia.

Minua ilahdutti Saara Keskitalon SE tulos, ja Santtu Heikkisen pirteä paluu radalle.

Itse tänään matelin kympinlenkin hiukan päälle kuuden minuutin kilometrivauhdilla, ja sekin sai ihan väsyksiin.

Tavallisesti, silloin kun vielä näin ja omistin ajokortin usein kesäkuun alkupäivinä kävin Vaatunkin ulkoilualueella juoksemassa pitkospuulenkin.

Aakeeta laakeeta ja pitkospuut.

2017 lenkin reitti.

Vaatunkin lenkin kuvaa etsiessä törmäsin juoksutilasto kaavioihin.

Paljon oli aikanaan ainakin puolitosissaan kilpajuoksua harrastavia.

Tuossa kaaviossa näkyy kun hölkkäkulttuuri Suomessa käynnistyi ja alettiin järjestämään maratonjuoksuja joihin harrastejuoksijatkin voivat tulla mukaan.

Kolmentunnin alittajien määrä yli kaksinkertaistui parissa kolmessa vuodessa.

Kahden ja puolentunnin alittajien määrässä se ei niin näkynyt, koska tämän tason juoksijat olivat jo esim. SM kilpailuissa juosseet ennenkin.

Yhdeksänkymmenluvulla se taso sitten tippui, vähän joka tulostasoilla.

Tutkiskelin minkälaisilla vartaloilla ne tämänhetken parhaat maratontulokset on tehty.
Pituutta jätkällä saisin olla siinä 170 heitteillä.
Paino lähempänä 50 kun 60 kiloa.
Haarojen välistä maahan oleva pituus pitempi kun haaroista päälakeen.
Keskiverto ihmiseen verrattaessa:
Pohkeen ympäryysmitta mahdollisimman pieni.
Akillesjänne, kantaluusta lihasosaan mahdollisimman pitkä.
Jalkaterä etupuolelta sääriluusta varpaiden kärkeen mahdollisimman lyhyt.

Siinä muutamia tämänhetken kärkimaratoonareiden ominaisuuksia. 
Muunlaisen vartalon omaavat voivatkin vaikka pyörähdellä kiivaasti kuularingissä ja ärähdellä äänekkäästi.

(Oma mittani haarojen välistä maahan 82 cm, ylävartalo 92 cm. Ei yhtään juoksijatyyppiä.)

Muistan aikoinaan kun Kuuban Alberto Juantorena hallitsi 800 metriä mielin määrin, kaikki Suomen valmentajat julistivat suureen ääneen 
"Nykyään kasisatanen juostaan jo niin lujaa että juoksijan on oltava suurikokoinen ja voimakasrakenteinen, ei siellä hentorakenteiset pärjää".
No niin, sitten tuli Sebastian Coe.
Maratonillakin aikoinaan esim: Italian Gelindo Bordin, Kenian Doukglas Wakihur, olivat isoja miehiä ja pitkänmatkanjuoksijoiksi aika lihaksikkaitakin, eikä ne Robert de Castellan jalatkaan kovin ripakintut olleet, 

Saa sitä juosta vaikka ei kulloinkin parasta juoksijatyyppiä olekkaan, mikään ei ole niin yksiselitteistä kun joskus ns. asiantuntijat yrittää uskotella.