lauantai 10. maaliskuuta 2018

Imppasin entisajat nykypäivään.

Aamulla kun lähdin lenkille, pyyhkäisin pussillisen linimenttiä jalkoihini.
Johonkihan nuo kisojen tervetuliaiskassissa olevat tuotteetkin on käytettävä.
Tuli aivan entisajat mieleen, ennen kisapaikan pukuhuoneessa oli aina voimakas linimentin tuoksu.
Näin vanhan vetraanijuoksijan tuoksu sai melkeen herkistymään, sehän oli kun parhaan parfymin tuoksu joka toi mieleen ne nuoruusajan kisastarttiin valmistautumiset.
Niimpä olen tuota pussia impannut vielä lenkiltä tultuakin.

Aamun lenkkini suuntautui tuonne Altoksenmäen suuntaan ja Balkonesin alueelle.
Aurinko teki nousuaan minun ollessa vielä alkukilometreillä.



Onkimiehet yleensä ennättävät rannalle jo enne auringonnousua..



Aurinko nousi, ja luvassa on +24 astetta lämmintä, ihan kiva.

Juoksua jatkoin Balkonesin rantateitä jossa sain seuraksi ystävällisen koira joukon, pojat olivat lähteneet porukalla aamulenkille, ei ketään omistajia perässä näkynyt tulevan, eikä kulkukoiristakaan ollut kyse pannat oli jokaisella kaulassaan.





Siinä met sitten koirien kanssa erosimme eri teille.



Tulomatkalla vetäsin vielä muutamat leuat jalkapallomaalin kehikossa.



Tulomatkan appelsiinipuu, pani ajattelemaan, ei sitä meillä kotisuomessa jään ja lumen keskellä.

****************************************************************
Jatkuu jos jatkuu illemmalla.

Kävin päiväkävelyn rantakadulla.
ja istuskelin lempipaikallani katsellen maailman menoa.
Kävin myös Suomibaarilla munkkikahvilla.

Huomennahan täällä Torreviejassa on myös kilpailu, mutta kyseessä on duatlonkisa ja se ei kuulu harrastepiiriini, ja vaatisihan se vähän erinlaista pyörääkin kun tuollainen kaupunkimaasturi.
Siispä huomenna mennään Benijofaarin 7,5 kilometrille, joka on puoleksi kaupunkinteitä ja puoleksi maaseudun hiekkapohjaista tietä.



Siihen se kisakeskus nousee.

Lisäänpä tähän pätkän videoa rantakadultamme.



Tässäpä tämä jutuntynkä, eiköhän se ole valmis kun lisään siihen vielä uunon kuvan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti