Osa 4.
Minä en taida olla kovin lujatekoinen.
Elettiin vuotta 1980.
Nyt työkuvioni vaihtui, tein edelleen metallialaan
viittaavia töitä.
Nyt vain työkohteiden vaihtuvuus oli lähes päivittäistä.
Työt alkoivat maanantaiaamuisin kotoa päättyen perjantaina kotia, elikkä
kaikki työpaikkojen välinen liikkuminen kuului työaikaan.
Samoin kaikki yöpymiset suoritin hotellissa.
Tämähän paransi oleellisesti harjoittelumahdollisuuksia,
tosin usein syksyisin ja alkutalvesta vielä ylityötä tuli aika runsaasti, mutta
onneksi keväisin ja kesällä tein normaalinpituisia työpäiviä.
Varpaan jänne poikki |
Harjoittelun lisääntymisen myötä ongelmaksi tulivat
rasitusvammat.
En ehkä ole kovin vahvarakenteinen, ja kun työni kuitenkin
oli kokoajan jalkojenpäällä oloa ja telineillä kiikkumista, palautuminen oli
ongelma.
Lisäksi usein työtapaturmat katkaisivat harjoitusputken,
pahimmillaan oli yhtä aikaa molemmat kädet ja useita kylkiluita murtunut.
Noita rasitusvammoja kuvastaa hyvin se, että olen ollut 7
kertaa leikkauksessa tuki ja liikuntaelinvammojen takia,
Rasitusmurtumiakin
on ollut molemmissa jaloissa useita kertoja.
Kahdeksankymmenluvun
lopulle ja yhdeksänkymenluvun alkupuolelle sijoittuu kuntoni paras aika,
silloin sain maratonennätykseni painettua alle kahden ja puolentunnin, sekä
puolimaraton kulki useasti alle tunnin ja kymmenen minuutin.
Vuosi oli 1993 kun sairastin sydänlihastulehduksen, ja samassa
aikaan tuli sitten vielä rasitusastmakin.
Se tiesi tuloksissa roimaa tason laskua, ja astman takia
jouduin parina seuraavana vuotena muutaman kisankin jättämään kesken
astmakohtauksen takia.
1994 Suomessa jylläävän laman keskellä minäkin jouduin
työttömäksi.
Työttömänä kun sain asustella kotona, totesin.
’On tämä niin
paljon mukavampaa kun hotellissa asustaminen’.
Päätin etten enää hakeutuisi matkatöihin.
Niinpä oli taasen kerran aika vaihtaa ammattia.
Olin lomillani ja tapaturmassa ollessani käynyt
hierojakoulun,
Niinpä aloin hieromaan.
Tämä ammatti näistä omista työoloista olikin sitten
kirkkaasti paras, näin juoksuharjoittelua ajatellen.
Mutta kun oli tullut jo ikää, ja terveydellisiäkin
rajoitteita, sinälläänhän se oli jo myöhäistä.
Vielä kerran päätin kokeilla oikein tosissaan harjoittelua, vuoden
2006 loppupuolella, mutta se päättyi sitten akillesjänteen katkeamiseen, siitä
ei sen enempää, olen asiasta kirjoittanut sivut osioon *Hulluttelua vanhoilla päivillä*.
No jänne saatiin korjattua, mutta lähes vuosihan siinä tuli
juoksematonta aikaa, ja kunnon rakentaminen piti aloitella aika pohjamudista.
’Sydämenrytmit on sekaisin ei jaksa nousta edes toiseen
kerrokseen’.
Elettiin vuotta 2011 ja jouduin sairaalaan rytmihäiriön
takia.
Tutkimuksissa todettiin aortan laajenneen ja sydänläppien
vuotavan.
Kunnosta huolehtimisen sanottiin olevan hyväkin, mutta
kilpaurheilusta olisi luovuttava.
Niinpä päätin ryhtyä vain hölkkääjäksi,
Jos johonkin tapahtumaan osallistuisin,
niin ihan vain hölkkäillen.
Jos johonkin tapahtumaan osallistuisin,
niin ihan vain hölkkäillen.
No niipä, minä olen kilpailuhenkinen, jos lähdinkin kisaan
hölkkäilemään jossain vaiheessa huomasin jo yrittäväni kun kilpailussa.
Niinpä nykyään juoksen siten kun kulloinkin tilanne sallii,
vähät siitä mikä on viisasta tai järkevää.
Jos kohdallani tarkastelen tuota juoksuharrastustani, se on
ollut tärkein elämääni koossapitävä elementti, oli sitten kyse surusta,
epätoivosta, ilosta, pettymyksistä, mistä vain,
Kunnolla väsyksiin juostu lenkki
on ajatusmaailmaa kivasti korjannut realistisempaan suuntaan.
Ja kun mitään vaivoja ei ole, ja kuntokin kohdillaan,
’Mikä
voisi olla kivempaa kun juoksu’.
Jos tähän viellä lisäisi että juoksukilometrejä harjoituspäiväkirjasta löytyy
154 260 kilometriä, ja arvioni ennen kirjanpitoa 25 - 27 tuhatta kilometriä,
Niin johan tämäkin näyttää että juoksu on ollut minulle miluisaa hommaa.
Jos tähän viellä lisäisi että juoksukilometrejä harjoituspäiväkirjasta löytyy
154 260 kilometriä, ja arvioni ennen kirjanpitoa 25 - 27 tuhatta kilometriä,
Niin johan tämäkin näyttää että juoksu on ollut minulle miluisaa hommaa.
Mielenkiintoista historiaa. Kyllä tuosta kirjan saisi.
VastaaPoistaIstuin kerran lentokoneessa erään kirjoja julkaisseen kirjailijan vieressä, kaveri oli aika tuhdissa humalassa.
VastaaPoistaAinoa mikä keskustelun örinästä jäi mieleen oli,
"Kirjailian täytyy olla juoppo ja tyriä kaikki elämässän, seesteisestä turvatusta elämästä ei ole mitään kiinnostavaa kirjoitettavaa".
Oma elämä ei koskaan ole ollut käsikirjoitettua, se on ollut aina sellaista ajautumista sinne tänne. Niin onhan siinä kaikenlaista kerennyt tapahtua, kun ennenvanhaan ei elämäkään niin yksikertaista ja turvattua ollut.
Mutta mikään kirjoittajahan minä en ole, omaan mm. tällaisen lukihäiriöntapaisen ongelman, jonka tekstiäni tavaillessa virheinä havaitsee.