maanantai 11. huhtikuuta 2016

Minä ja juoksu. Osa 3.

Osa 3.
Ei tästä mitään tuu, aina jossain metsäkämpällä, elämä valuu hukkaan.

Oli vuosi 1970 kevät, ja minä olin parikymppinen.
Ostin ensimmäisen autoni, Datsun Blubierd 1300 oli merkki ja vuosimalli muistaakseni -65.
Syksyllä aloitin työllisyyskurssina järjestetyn 9 kuukauden, Hitsaaja Levyseppäkurssin.
Juoksulenkkejä tuli harvakseen,
lähinnä metsässä juoksennellen.

Hitsauskurssin päätyttyä, jo samanapäivänä aloitin työt metallialalla, sellaisessa komennusfirmassa. Ensimmäinen työkohteeni oli Kemissä.
Siihen aikaan ei vielä työnantajan velvollisuuksiin kuulunut työntekijän majoituksen järjestäminen eikä maksaminen, niinpä päivärahoja säästääkseni majoitusolot olivat toisinaan sitä luokkaa että yöllä tukka jäätyi seinään kiinni.
Ei nekään olot oikein lenkki-innostusta nostaneet.
Kun työkohteet useimmin olivat Kemi Tornio alueella, päätin muuttaa Kemiin asumaan.

Silloin Mansikkanokalle oli tehty vähän toistakilometriä pitkä pururata, sitä tuli kierreltyä, aina kun ei työpäivät liian pitkiksi venyneet.
(Huomaa, silloin lenkkigenkät olivat viellä ympäriinsä nahkaa)
Siihen aikaan ei vielä Pohjois Suomessa minkäänlaisia hölkkiä tai maantiejuoksuja järjestetty, minullakin testinä oli tavoite juosta radalla 3000 metriä alle 10 minutin.

Seitsämänkymmenluvun puolivälin paikkeilla tulikin sitten muutto Jyväskylään.
Jyväskylänaikoina olinkin ihan säännöllisessä kaksivuorotyössä,
Nythän sitten olikin jo hyvä aloitta päivittäinen juoksuharjoittelu.
Aloin myöskin käymään kilpailuissa, kun niitä hölkkäkisoja oli Suomen juoksumenestyksen myötä nousseen hölkkäharrastuksen ansiosta alettu järjestää.

Ja niinhän siinä kävi että 1977 löysin itseni maratonin lähtöviivoilta, mutta siitä ei sen enempää, olen kirjoittanut jo siitä tuolla sivut osiossa, 'Ensimmäinen ja viimeinen kerta'.

Vuona 1978 tulikin sitten aika muuttaa Rovaniemelle asumaan.
Pari seuraavaa talvea tulikin vietettyä pohjois Norjassa työskennellen.
Norjasta oli tapana käydä joka toinenviikko kotona, silloin harjoittelua tuli tehtyä kaksikertaa päiväässä, mutta Norjanpuolella lenkit jäivätkin pariinkertaan viikossa.
Kesäaikaan Rovaniemelä työskennellessä treeniä kyllä yritin vetää sen mitä jalat kesti.
Vuona 1980 sitten liityin ensimmäisen kerran eläessäni urheiluseuraan, seura oli Rovaniemen Road Runners.

Jospa se kolmas osa olisi hyvä päättää tähän,
Tähän asti olenkin ajatellut juoksua lähinnä hölkkäharrastuksena, mutta tästä etenpäin juokseminen onkin muuttunut enemmän kilpaurheilun harrastamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti