Ei ole sateiset kesätkään teitä kutistaneet.
Tänään mittasin 37 vuotta sitten juostun ensimmäisen Rovaniemen maraton reitin.
Mukana oli myös Suunto Ambit 3, joka taasen myös tarkaa mittaa tarjosi.
Kisahan juostiin Saarenkylässä lähdön ja maali sijaitessa saarituvilla.
Saaritupien kohdalta juostiin tietäpitkin Rovaniemen suuntaan, käännyttiin suojatienkohdalla pyörätielle jota taasen saarituville, tätä sitten kierrettiin kahdeksan kierrosta.
Näiden lisäksi lopuksi juostiin 2003 metrin lisälenkki, jota en voinut mitata, kun en muista kohtaa mistä mentiin pyörätielle, kun se ei minkään liittymän kohdalle ollut.
Aikoinaan teimme siihen väliaikaisen lankkusillan.
Samalla kaapelilla mittasimme senkin lenkin, joten samassa suhteessa mitta silläkin osuudella poikkeaisi virallisesen mittaustavan mitasta, kun tuolla pitemmälläkin kierroksella.
Silloin mittauksessa saimme pitemmän lenkin mitaksi, 5 km 24 m.
Nyt virallisella mittarilla, virallista mittausmenetelmää käyttäen kierroksen pituudeksi sain, 5 km 25 m
Herratunaika!!.
Metrin ero!, noin tarkka mitta on jo vahinko senaikaisin menetelmin.
Joten tarkkoja mittaajia oltiin, vaikka menetelmät vähän toisenlaiset olivatkin.
Mittauskohde oli toki helppo senaikaisellakin menetelmällä, suoraa tietä ja tasaista.
En muista koko mittausporukkaa, Memosen Reiska, Aholan Timo ja meikäläinen siihen kuitenkin kuului.
Ennen mitaamista odotin että yksi kierros voisi olla useampiakin metrejä pitempi.
Useinmiten tuolla mittanauha mittauksella mittaamamme reitit olivat pitempiä kun todellinen mitta.
Kun katsoo esim: RDS:n historiikistä, sarjajuoksun kääntöpaikalla otettuja kuvia, vitosen kääntöpaikka oli 10 - 15 metriä kauempana kun nykyinen virallisenmittauksen kääntöpaikka.
Lisäksi ennen maalivaateen hommaamista, lähdön ja maalin eri kohta jatkoi matkaa vielä 3-4 metriä.
Rovaniemen maratonin kilpailussahan oli vain yksi matka, maraton, ja kisan nopein oli Risto Laitinen.
1984 vuosi oli myös radalla aika kova 5000 ja 10000 m matkoilla. Silloin oli 14 ja 29 minuutin alittajia toista kymmentä kummallakin matkalla.
VastaaPoistaSilloin vielä arvostettiin kovaa työntekoa, ja kilometrimäärät olivat ihan toista mitä nykyjuoksijoilla, tehoista nyt puhumattakaan. Jälkeenpäin ajateltuna olisi itselläni ehkä kannattanut aloittaa 15 vuotta aikaisemmin systemaattinen harjoittelu. Hyvä silti näinkin.
VastaaPoistaSiihenaikaan kilpailumielisiä juoksijoita oli paljon, jos jonkinlaisia edustuspaikkoja kisoihin halusi se pani harjoittelemaan.
VastaaPoistaSiihenaikaan SM-kisoihinkin pääsyyn vaadittiin niin kovia tuloksia että nyt tulosrajoilla pokkaisi mitalleja.
Siihenaikaan oli yleisurheilussa B- mestaruuskisat, joihin voivat osallistua net jotka eivät SM kisarajoja saavuttaneet.
Toki B mestaruuskisaan osallistujankin täytyi niihi kisoihin oikeuttavat rajat saavuttaa, esim. kymppi alle 32 minutin.
Laitisen Risto oli aikoinaan maailmanluokan pitempienmatkojen 50 mailia/100 km juoksija, ja tasaisenvarma maratonin menijä, ja kova oli mies harjoittelemaankin.
Täällä pohjossuomen hölkkä ja maratonrintamallakin silloin taso oli huomattavasti laajempi, maratonkisassa yleensä niitä kolmentunnin alittajia oli paljon.
Tosin tässä kisassa oli aikasuuri keskeytysprosentti juurikin Lappilaisjuoksijoilla.
Tuo mittaustapa millä tämän juoksun mittasimme vaati vähintään viisi reipasjalkaista mittaajaa, niin homma eteni kevyttä hölkkävauhtia. Tai nyt ainakin ripeää kävelyvauhtia.
VastaaPoistaTarvittiin mitan molempiin päihin, (tai tässä tapauksessa sähkökaapelin) henkilö, kaksi piikkimiestä mittanpään merkkaukseen, ja kirjaaja joka merkkaa monesko mitallinen on menossa.
Mutkaisella reitillä olisi ollut hyvä olla vielä kaarteenkohdille pari mitan pitelijää, ettei mitta oijo alueelle mikä ei enää juostava ole.
Siksi kai monet tällä tavalla mittaamamme reitit tuppasivat olemaan hieman ylimittaisia, kun aina niin isoa mittausporukkaa ei ollut saatavilla.
Vitosen ja kympin mittaamiseen niinkin löytyi porukkaa, mutta jos puhuttiin täyden maratonin mittaamisesta yhtenä kierroksena, tai edes puolikaan mittaamista, yllätäen monella olikin sinä päivänä tärkeää menoa.
Ennen kuitenkin talkoo aktiivisuus oli aivan toisella tasolla kun tänäpäivänä.
Urheiluseuran talouttakin hoidettiin mitä moninaisimmilla talkoilla, lehden ja mainosten jakelua, liikenteenlaskentaa, tienpenkereiden kunnostusta, metsän raivausta ja istuttamista, Tunturirallin lipunmmyyntiä ja järjestysmiehinä toimimisia, ym ym: toimenpitein.
Muistan kun syksyllä -99 oltiin raivaamassa Pöyliövaaran ulkoilureittiä, joka oli ihan oikeaa ruumiillista työntekoa. Ei sitä talkoohenkeä tarvitse etsiä kauhean kaukaa, vaikka onhan tuostakin tapauksesta jo yli 20 vuotta kulunut. Olen vielä sitä ikäluokkaa, jolle koulun alaluokilta lähtien korostettiin monipuolisen liikkumisen tärkeyttä. Vaikka juoksinkin silloin harjoittelematta muita paremmin, ei nuoruuden tullen vielä oikein löytynyt ymmärrystä eikä mitään motivaatiota alkaa systemaattisesti treenaamaan. On varmasti ihan totta, että kestävyysjuoksun suosion laskun myötä ei enää kannustettu lapsia ja nuoria lajin pariin. Nykyään yleisurheilussa, ja muissakin lajeissa on nähtävissä taas positiivinen, kasvava trendi kilpaurheilun aloittamiseen ihan potentiaalisena ammattivaihtoehtona. Ehkä yhteiskunnallinen muutos on ollut osaltaan siihen vaikuttamassa, mene ja tiedä, mutta on ilo katsoa nuoria ja menestyviä urheilijoita laajalla rintamalla. Kaikesta huokuu terve kilpailuhenki nykyään, joka on hienoa nähdä.
VastaaPoistaJoo oli isot tulet kun risut kiskottiin kasaan ja pöltettiin.
VastaaPoista