Suomen maratonin kymmenen parasta aikaa kautta aikojen.
Miehissä ei kukaan ole nimeään listaan saanut 15 vuoteen, naisissa tilanne vähän parempi kun kaksikymmenluvullakin kolme nimeä on listalle tullut.
Parhaana niistä Alisa Vainion SE tulos.
Lapin maratontilastoon kaivattaisiin kovasti kohennusta, niitä reipaasti alle kolmentunnin juoksijoita ei nykyvuosina ole juurikaan tullut.
Lapin kymppikärki tästä linkistä: (Tilastoa ei niin aktiivisesti ole päivitetty, mutta kärjen osalta ei muutoksia ole tullut.)
No se maratonin juokseminen on kovaa hommaa, ainakin jos aikoo listoilla kymppitilastoihin tunkeutua, oli sitten Suomen tai Läänintilastot kyseessä.
Kyllä siinä joutuu lenkille lähtemään vaikka väsyttäisi ja sää olisi huono.
No minä keskityn urheilun seuraamiseen TV:stä ja kisapaikoilla vetelehtien, ja tietysti toivon niitä kovia tuloksiakin.
Nyt ei itse pääse edes etanalenkille, kramppas pohkeen eilisellä lenkintapaisella, ja nyt ei oikein kävelykään onnistu.
Tikkasen Esa oli mun idoli poikavuosinani Ylitorniolla, mutta kuitenkin aloin juoksennella vasta kypsällä aikuisiällä. Mutta kannatti aloittaa edes silloin:)
VastaaPoistaKovia Lappilaislähtöisiä maratoonareita oli entisaikaan.
VastaaPoistaMonet muuttivat eteläsuomeen ja juoksivat parhaat aikansa etelän seuroja edustaen, mutta se juoksuinto ja laaja pohjatyö oli nuoruudessa tehty Lappilais teitä ja polkuja juosten.
Joo juoksu on kivaa, kannattaa alkaa juoksemaan myöhemminkin, tai kilpailemaan.
Itsekkin varsinaisen kilpailemisen aloitin vasta lähempänä kolmeakymppiä, (yksittäisiä muutamia kisoja huomioimatta), mutta juoksemista olen kyllä harrastanut koko ikäni.
Nuorempana vain työolosuhteet usein estivät juoksemisen harrastamisen,
Kilpailutouhuista innostui vasta kun sellaisia tie ja maastojuoksuja (hölkkiä) alettiin järjestää -70 luvun puolivälin tiennoilla.
Voin omasta kokemuksestani kertoa, ettei kolmekymppisenä kilpailemisen aloittaminen ole mitenkään vakavasti otettava asia. Palautuminen ja erityisesti sen alituinen puute vaivaavat lukemattomia harrastelijoita. Minua se vaivasi kymmenen vuotta, melkein koko ajan, veriarvot ihan surkeita ja jatkuva väsymys. Lepopäiviä en koskaan pitänyt, koska kilometrit täytyi joka viikko saada kasaan.
VastaaPoistaHarjoitteluni oli epätasaista, usein kokeilevaa, ja ilman lepopäiviä tai kunnon lepojaksoja. Pitkät lenkit juoksin lähes aina liian kovalla vauhdilla. Normaalilenkit juoksin aina melkein samalla tavalla, usein liian hiljaa. Vedot taas juoksin monesti liian kovaa, ja ehkä myös liian usein. Toisaalta, lyhyitä vetoja tein aivan liian vähän, ja nekin jotka tein niin lähes aina liian hiljaa.
Ei tullut koskaan tarvittavaa vaihtelua, ja viikot olivat ihan liian samanlaisia keskenään. Kisoihin en ikinä herkistellyt, koska en vain voinut lopettaa kilometrien keräämistä. Paras kisa usein kauden ensimmäinen tai toinen kisa, ja sen jälkeen ei mitään. Olin sellainen huhtikuun kiitäjä, erästä edesmennyttä juoksijaa lainatakseni.
Valmentajien kanssa ei juuri yhteistyötä ollut, Juoksutekniikka ei asettunut koskaan kunnolla uomiinsa. Välillä valmensin itse itseäni, ja tein päättömiä kokeiluja harjoitusvauhtien kanssa, puutteellisella levolla höystettynä. Esimerkkinä 30 km lenkit yhtä kovaa tai kovempaa kuin peruslenkit, koko talven.