Vielä kerran perusasioihin.

On ihan pakko palata juoksemisen peruskäsitteisiin.

Tässä viimepäivinä työskeltelyn yhdeydessä on tullut paljon keskustelua ekalle maratoonille harjoittelevien kanssa, harjoittelusta ja valmistautumisestakisaan.
Miten minusta tuntuu että kaikki harjoittelussa on kääntynyt päälaelleen.
Miltä kuulostaa jos harjoituksia viikossa on 3-4 joista 2-3 on kovavauhtista juoksua?. Tai mihin kuntomaratoonari tarvitsee 200-400 metrin vetoja?.

Aluksi on syytä kerrata kestävyysjuoksunharjoittelun tärkeät kynnykset.
Aerobinen kynnys:
Hyväkuntoisella juoksijalla veren maitohappopitoisuus helpossa peruuskestävyyslenkissä pysyy lähellä lepotasoa.
Rasituksen kohotessa maitohappopitoisuus alkaa lisääntymään. 
Tämä on aerobinen kynnys.
Anaerobinen kynnys:
Rasitustason noustessa edelleen, sydämen syke kiihtyy tasaisesti anaerobiselle kynnykselle saakka, tämän jälkeen sykkeen nousu tasoittuu ja maitohappopitoisuuden nousu kiihtyy selvästi. Tämä kohta on anaerobinen  kynnys.
Aerobisen kynnyksen ja anaerobisen kynnyksen väli on vauhtikestävyysaluetta.

Anaerobisen kynnyksen juoksuvauhti kertoo käytännössä kestävyysjuoksijan kunnon ja suorituskyvyn.
Se on korkein rasitustaso jota voidaan ylläpitää pitempiä aikoja.
Huippujuoksijat pystyvät juoksemaan tätä vauhtia noin tunnin.
Kuntomaratoonari ei pysty tällaisiin tehoihin, hänen maratonvauhtinsa on lähempänä aerobista kynnystä.

Kuntoilijalle aerobisen kynnyksen nosto on tärkeämpää, kun kovan anaerobisen kynnyksen tavoittelu.
Sitten on muistettava että, vauhtikestävyysharjoitus ei koskaan ole maksimaalinen harjoitus.
Jos tehoja haetaan maitohappojen avulla, se ei enää kehitä taloudellisuutta ja pitkää kestävyyttä, jotka ovat hyvän maratonvauhdin avaimia.
Maratonin keskivauhti on hyvä mittari vauhtikestävyysvauhdiksi.
Vauhdikestävyyden kehittyminen vaatii riittävän pitkäkestoisia harjoituksia, kestojuoksuna 20 minuttia voinee pitää alarajana. Tasaisella vauhdeilla suoritettuna harjoitus asettuu parhaiten oikealle vauhtitasolle, kehittäen parhaiten sydäntä ja verenkiertoa sekä kestää pitkää rasitusta.
Lyhyemmät vedot kuntojuoksijan kannattaa jättää lyhyempien matkojen juoksijoille ja kovakuntoisemmille kilpajuoksijoille.

Aktiivijuoksijoilla vauhtikestävyysharjoituksia on noin kaksi kolmekin kertaa viikossa, mutta kuntojuoksijalle kerta viikkoon tehokkaampi lenkki on jo hyvä ja riittävä tavoite.
Muistuttaisin vielä että huippumaratoonareidenkin harjoittelusta n. 80% on helppoa peruskestävyysharjoittelua.

Monilla kuntomaratoonareilla maratonin lähestyessä vauhtikestävyys harjoitusten määrä lisääntyy?. Miksi?...
Kilpailua lähestyttäessä vauhtikestävyysharjoittelun pitäisi paremminkin olla ylläpitävää, kun kehittävää!.
Ei tässävaiheessa kannata alkaa syömään kestävyysominaisuuksia!..

Nämä oli entisen kuntomaraoonarin o.p kokemuksia -70 luvun hölkkäharrastuksesta.