Kaikkihan me juoksijoita, ainakin menneisyydessä.

Aikoinaan Roger Bannister (ensimmäinen 4 min. alittaja maililla) lausui näin.
"Joka aamu Afriikassa herää gaselli,
Se tietää että sen täytyy olla nopeampi kun nopen leijona, tai se saa surmansa.
Joka aamu Afriikassa herää myös leijona.
Se tietää että sen on juostava nopeampaa kun hitain gaselli, tai se menehtyy nälkään".

Ihmisen esihistoriassa juoksu oli myös elinehto hengissä säilymiselle, koko ajan oli juostava ravintoa kiinni, tai ravinnoksijuotumista karkuun.

Viime yönä kun ei nukuttanut, innostuin lukemaan  Christopher Mc Dougallin kirjan Syntynyt juoksemaan.

Kirjan alkusivuilla ajatukset olivat vähän harhateillä, ihmettelin miten tähän tekstiin tulisi suhtautua, mutta mitä pitemmälle kirjan luku eteni sitä mielenkiintoisemmalta kirjan teksti alkoi tuntua.

Kirjahan kertoo Tarahumara-intiaanien heimosta, 
ja heidän yli-inhimillisistä kestävyysjuoksutaidoistaan.
Kirjassa pohditaan myös eri eläinten ja ihmisen juoksun eroja, ja ihmisen kehitystä ja kehityksen vaikutusta juoksukykyihin aina sieltä asti kun nousimme kahdelle jalalle.
Samoin kun eläinten ja ihmisen anatomian ja fysiologisia eroavaisuuksien vaikutusta pitkänmatkan juoksussa.
Myöskin kenkien vaikutus juoksuaskeleeseen saa oman osansa kirjassa.

Kyllä kirja lukemisen arvoinen on, luin minäkin 300 sivuisen kirjan yhdeltä istumalta, ei kun makuullta.
Toki oma ajatus-seulaa saa ja tuleekin käyttää, kaikkea ei absoluuttisena totuutena varmaan ole edes tarkoitettu otettavaksi.

Jospa lähtis etsikelemään omia eshistoriallisia juoksija ominaisuuksiaan Ounasvaaran luontopoluille.