sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Jalkaurheilua rekordinhimo silmissä.

Tänään kävin hölkkäilemässä pienen aamupäivälenkin 16 km.
Heti alkumatkasta minut ohitti kepeäaskelinen nuorimies, selvästi urheilija ainesta.

Minulla tuli heti mieleen Tahko Pihkalan mielipide.
Parhaimpiin tuloksiin vaaditaan vähintään viiden vuoden puurtaminen:
"Kova pitää olla rekordin himo miehellä, joka siihen leikkiin vain sen vuoksi rupeaa".

Samoin kun1900 luvun alussa Työmies lehdessä ollut juttu.
"Mitähän järjellistä hyötyä siitä lähtee, että juostaan joku määrätty matka pahemmassa kiireessä kun hengenhädässä?.
Onhan moni sellaisessa hullutuksessa saanut elinikäisen taudinkin".

1908 vihdoin Suomessakin maratonjuoksu alkoi yleistyä, niin johan Tahko Pihkalakin siitä jotain innostui lausumaan:
"Mutta yhä vielläkin vastustetaan pitkien matkojen juoksua ankarasti.
Puhumattakaan 'järkevistä' ihmisistä, joiden mielestä juoksujalkaa kulkeminen yleensä jo on suurinta hulluutta auringon alla."

Niinpä taidankin keskittyä vain seurailemaan viimeisten muuttolintujen poismuuttoa.


4 kommenttia:

  1. Huomasin tilastopajan sivuilta, että Ruskamaratonin tulokset on merkitty epävirallisiksi, johtuneeko siitä ettei kilpailu ollut esillä kilpailukalenteri.fi-portaalissa? Ihan vinkkinä järjestäjille ensi vuotta ajatellen. Mutta asiaan, onko Ollilla kokemuksia Kankaanpään maratonin reitistä? Reittiprofiilin mukaan se vaikuttaa lähes tasaiselta ja ns. hyvin juostavalta reitiltä (ei paljon mutkia tai alikulkuja ym.)

    VastaaPoista
  2. Kankaanpään reitti on vähän muuttunut siitä kun siellä juoksin, mutta sanovat että muutos on ollut parempaan suuntaan, ja hyvä reitti oli jo silloin.

    Niin se on nykyään tilastopajalla tiukka linja tilastoihin pääsyssä, pitää olla virallisen mittauksen lisäksi anottuna SUL:lilta kilpailulupa sekä kilpailun järjestäjän on oltava SUL:in jäsenseura.
    muiden (ajanotto, järjestelyt yms) lisäksi.

    VastaaPoista
  3. Sul taitaa olla Suomen urheilun pahin riippa. Järjestelmähän onkin ajalta kun oli tul ja sul.

    VastaaPoista
  4. Niin, joskus tuntuu että mitenkä se asioita parantaa jos luvan on myöntänyt SUL
    Sen kyllä ymmärtää että SM ja piirinmestaruuskisat ja sellaiset sovitetaan kalenteriin urheiluliiton sopimuksella, mutta tavalliset hölkät ja maantiekisat mikä niissä muuttuu lupaa anomalla.

    VastaaPoista