Niin se aika menee, yks kaks huomaa olevansa hirvittävän vanha.
Samoin huomaa ettei niitä oman ikäluokan juoksunharrastajia moniakaan enää juoksukilpailujen lähtöviivoilla näe.
Ikäluokkani juoksijoilla on takanapäin satojatuhansia juostuja kilometrejä ja tuhansia ja kymmeniätuhansia sivuja dokumenttia harjoittelustaan ja kilpailuistaan.
Yksi lähes saman ikäinen jonka kanssa olen paljon samoissa kisoissa kilpailtu Ranuan Seppo Harjumaa (s.16.7-49) on varmaan kaiken paljon tarkemmin ylös kirjannut kun minä.
 |
| Rovaniemen kuntoportaat 134 askelta. |
Päälle asti ei kukaan Suomalainen jaksa, jos porras vastaisi ikävuotta.
Juoksemassa kävin 15 883 askelta, matkana 16,120 kilometriä, väsytti.
Niin noista kuntoportaista vielä.
VastaaPoistaMinä en noita portaita pystyisi juoksemaan, näkökyky estää, näen huonosti korkeuseroja.
Jos tuo pystyosa portaista olisi maalattu erin väriseksi, se olisi seuraava porras helpommin nähtävissä.
Myös näkevien ei tarvitsisi niin tarkoin katsoa.
No tuskin portaissa useinkaan kävisin, kun pumppu ei tykkää (sepelvaltimo, läppävika).
Viimekesänä kerran yritin juosta nuo raput, kahdesti kompuroin kun askel ei uutta porrasta tavoittanut, siksipä en uusia yrityksiä tehnyt, liian riskialtista hommaa.
Pienellä pensselihommalla raput saisi meidän heikkonäköistenkin käytettäväksi, ainakin kävelyharjoituksena.
Omat 2000-luvun alkupuolen kuntoportaat: 5 kertaa Tottorakan mäkeä ylös sauvojen kanssa, lähes maksimilla. Ei kävelyä, vaan juoksua koko matka. Silloin oli parhaimmillaan sellainen hapenotto, että juoksuvuosina en koskaan päässyt samaan, tehoja kun en tehnyt.
VastaaPoistaHapenottokyky on sellainen ominaisuus, että se kehittyy huippuunsa vain huippukovilla treeneillä. Jos harjoittelee puolikovaa, ei koskaan saa mitään tuloksia aikaan. Aivan sama, vaikka juoksisi 300 km viikossa, jos se ei ole riittävän laadukasta tekemistä. Kun juoksin 1.10 ensimmäisen kerran, niin puhdasta juoksuharjoittelua oli n. 30 km viikossa, ja koko edeltävä talvi oli mennyt lähes juoksematta pelkällä hiihdolla. Tekemiseni oli kuitenkin laadukasta, ja lepoa oli paljon harjoittelun lomassa, joka oli usein teholtaan erittäin kovaa.
VastaaPoistaSuomessa osataan valmentaa hiihtäjiä monellakin tasolla, ja se on kaikin puolin kannustavaa. Antti Tuiskun kaltaiset julkkikset saavat käyttöönsä alan parhaan valmennusosaamisen tuosta vaan. Vaikka kaveri on melko lahjaton, niin uskon, että ensi talvena tulokset paranevat rutkasti. Valmennuksen suunnittelu ja seuranta on hiihdossa huippuluokkaa, ja siitä nauttivat kaikentasoiset harrastajat. Samaa ei voi todeta juoksun kohdalla.
Juoksuharrastajat ovat sen sijaan marginaalissa, ja hölkkäkulttuuri on kuihtunut olemattomiin. Paras valmennusosaaminen on nykyään salatietoa, muutamien huippujen käytössä, ja harrastajatasolla on muotia kaikenlainen hifistely, jolla ei saa mitään tuloksia aikaan. Itse kuitenkin juoksin 130-160 km viikkoja vielä 20 vuotta sitten. Se oli kuitenkin suurimmaksi osaksi melko heikkolaatuista tekemistä, joten ehkä nykyään osataan karsia pois "turhat kilometrit".
Johtopäätöksena voi todeta, että Suomessa kannattaa nuoren valita lajikseen mieluummin hiihto, koska siinä aloittava saa todennäköisemmin käyttöönsä itselleen sopivimmat harjoitusmetodit. Lisäksi on helpompaa vaihtaa kuulumisia toisten kanssa ja saada karsittua turhaa harjoittelua pois, kun löytyy paljon harjoittelun laadun ja tehon asiantuntijoita, joilta voi halutessaan kysyä neuvoja.