Hyvää joulunaikaa sivuillani vieraileville.

Aspen puolimaratonin rasituksen jälkeen, valvottuna yönä tuli ajateltua kaikenlaista.

Hiukan tilitystä juoksemisestani.

Annoin pahalle pikkusormen.

Elikkä olen täällä juossut osan noista kisoista ihan kilpailumielellä.

Noita lyhempiä eteenkin mäkisillä reiteillä olevia kisoja olen lähinnä hölkkäillyt.

Harjoittelussa, jos sitä nyt siksi voi edes kutsua, en yhtään kovempaa harjoitusta ole tehnyt, enkä tee...

Kovemmassa tehossa lisääntyneen aortanrepeämisen riskin ottamiseen, pitää toki saada 'nautiskella' lappu rinnassa.

Yhdelläkään viikolla ei juoksukilometrit ole yltäneet sataan kilometriin, joten sellaista elämäntapa liikuntaahan se on lähinnä ollut, joskin sitä on tullut ihan kohtuullisesti kun ottaa huomioon pyöräilyt ja päivittäiset kävelylenkit.

Kotimaassa tuskin ensikesänäkään kilpailuissa kiertelen, no ehkä Terwa ja Ruskamaratonin puolikkaat käyn hölkkäilemässä.

Mutta minkäs sille voi, juokseminen on vain niin hauskaa, vaikka todellisuus ja ikä panevatkin kovasti hanttiin.

Onhan juoksuhulluihin kuuluva sydänlääkäri George Sheehankin sanonut ”Tietyt yksilöt ovat syntyneet juoksijoiksi ja kykenevät olemaan onnellisia ainoastaan juostessaan”.

Siksipä voinkin sanoa kuten (M. Groenina) ”En aio lopettaa itseni kiduttamista ennen kun saan selville tuskani syyn”.

Useinhan ihmiset valitsevat harrastuksensa ja lajinsa sen mukaan missä ovat hyviä.

Minä voisin sanoa saaneeni pitempienmatkojen juoksuhalut jo syntymässäni.

Jo aivan pienenä kuuntelin radiosta aina Ruotsi - Suomi maaottelusta kymppitonnin juoksun, ja se oli paha jos Suomalainen hävisi, eteenkin jos aika meni päälle puolen tunnin, ja yleensä meni.

No tosin puolituntia oli silloin maailmanluokan tulos, toisin kun tänä päivänä, ja edelleen Suomalaisen alittamana puolituntia on kova juttu.

Muiden urheilulajien seuraamiseen hiihdon ja raskaansarjan ammattinyrkkeilyn lisäksi ei minulla siihen aikaan kiinnostusta riittänyt.

No minähän olen aina ollut hiukan 'pihalla' normaaliksi katsotusta elämästä, ja usein yritänkin oikoa elämän karikoissa, ja mennä sieltä missä aita on matalin.

Enkä kyllä suostu juoksukisassakaan juoksemaan tasaista keskitietä, vaan 'nuolemaan' sisäkurvit vaikka siellä tie olisikin kaltevampaa ja rosoisempaa.

Mitäpä tätä elämää kovin vakavasti ottamaan, sehän on vain ohi menevä ilmiö.

Toivotankin blogini lukijoille rauhallista ja liikunnallista joulua.

Kuva Torreviejan kirkkopuistosta.