Silloin kun minä synnyin, eli 1949 Suomessa oli 12 565 henkilöautoa.
Elikkä henkilöautoja oli 6 kappaletta 1000 henkilöä kohden.
Nykyään 2023 henkilöautoja on n.2,7 miljoonaa.
Henkilöauton omistaa 495 henkilöä 1000 asukasta kohden.
Luvut on ilmaistu koko ikäluokka huomioiden, vauvasta vaariin.
🏃🏃🏃🏃🏃🏃🏃🏃🏃🏃🏃🏃🏃
Vuona -49 lähes kukaan ei juossut huvikseen, jos joku juoksi, hänellä oli kiire, tai sitten hän harjoitteli pärjätäkseen ihan maailman tasolla, ei silloin tunnettu hölkkäkulttuuria.
Silloin tehtiin vielä kuusipäiväistä työviikkoa, ja kukaan ei työkseen näpytellyt tietokonetta, tai hipelöinyt kosketusnäyttöä, vain useimpien työpaikalla haisi hiki.
Työmatkat piti pyöräillä tai kävellä, kun ei ollut niitä autoja.
Sitten oli vielä niitä välttämättömiä kotihommia, uunin lämmitystä vedenkantoa ym. kotiaskaretta, ei ihmiset kuntoilemaan joutaneet.
Uuno oli startannut ja kovaa oli jälleen taivaltanut Elchessä,
Nyt vain ei ollut omaa sarjaa vaan joutui taivaltamaan matkaa kuuskytvuotiaiden nurokaisten sarjassa.
Kyllähän se kulkee kun auringossa lihakset vetreyttää ja riittävästi kahvia muistaa nauttia, ja kyllähän siellä pienemmätkin kansalaiset tietävät kuka on kova menijä.
Joskus vuosia taaksepäin Jukan kanssa polkaisimme pyörillä tuon reilu maratoninmittaisen matkan Torresta Elcheen, juoksimme juoksun, ja pyöräilimme loppuveryttelyksi takaisin.
Enää ei jaksaisi.
Tänävuonakin maksimimäärä juoksijoita oli kisassa, ja matti myöhäiset ilmoittautujat saivat jäädä rannalle ruikuttamaan.
Oma päivän ulkoiluni vajaa 18 kilometriä 7:07 kilometrivauhdilla, piruuttani sitä kuitenkin kutsun juoksuksi.