Minä tuohon kilpaurheiluun ja ulkomaanleirit aloitin jo varsin varttuneessa iässä.
Kilpailemisen aloitin vasta 1977 jolloin olin jo 28 vuotias, ja ensimmäisen varsinaisen reenimielisen ulkomaanmatkani tein vuona 1983 silloin vuosia mittarissa oli jo 34.
Talvikauden katkaisun juoksuleirillä katsoin niin mukavaksi että niitä talvileirejä onkin tullut tehtyä lähes vuosittain yli 40 vuotta.
 |
| Kotona Rovaniemellä 22.12 1983 * Playa Del Ingles 23.12 1983 |
Olin kesällä heinäkuun puolivälistä syyskuunloppuun ollut täysin juoksematta, molempien sääriluiden pahojen väsymysmurtumien takia.
Kotiinpaluun jälkeen oli kisakalenterissani hallikilpailuja.
3000 m. (9:05:1 s.8)
Pohj.Suomen mest, 5000 m. (15:40:9 s.9)
Lääninm. 3000 m (9:14:07 s.7)
Siihen aikaan oli kisoissa kilpailijoita, ja tasoakin, joten ei meikäläisen ajoilla lyhyemmän matkan kisoissa juhlimaan päässyt.
Laitan vielä tähän huomisesta talvisarjajuoksukisasta painetta itselleni, että saisin yleisöksi lähdettyä.
Jos menen ja kameran muistan mukaan ottaa niin muutaman kuvan laitan tänne.
Ja tulokset kisasta ilmaantuvat juoksunjälkeen RDS:n nettisivulle .
Sokea laatottaa korvakuulolla.
Tätä en meinannut edes kehdata kertoa.
Keittiön kaappien ja työpöytien välinen laatoitus oli pysynyt uskon ja saumausaineen varassa vuodesta 1980 asti, ja nyt laattoja alkoi irtoilemaan.
Laatoittajalla oli päässyt laasti kuivumaan ja laatan hiertäminen alustaan unohtunut vallan kokonaan.
No minunhan täytyi tietysti asiaa alkaa korjaamaan.
Löysin vielä laattojen kiinitys laastia ja saumausainetta,
jota oli jäänyt joskus -90 luvun alkuvuosilta, kun olin laatoittanut pesuhuoneen.
Paketissa kyllä luki: Säilyy vuodenverran paketin avaamisesta!.
Mitä hemmettiä??
Ei kai se ole tosi että tommonen sementtijauhe menee vuodessa vanhaksi?
No olihan aineet toki olleet kaapissa jotain 35 vuotta,
mutta päätin kyllä ne mulle välttää..
Ei kun laatottamaan.....
Kun lähes sokea yrittää homman tehdä ihan melkeen korvakuulolla, jälki ei ole lastenkateltavaa, tai ihmisen yleensäkään.
Mutta itte tein, kun olen aina ollut teesseitsemies, en edes kehdannut ketään siihen hommaan palkata.
Aina oon kaiken ite tehnyt, niin pitää vielä sokeanakin yrittää selviytyä kaikista hommista.
Juoksu on sekin tee se itse hommaa, kukaan toinen ei voi juosta metriäkään sinun puolestasi, vaan kärsimys on kestettävä alusta loppuun itse. Väittäisin, että juokseminen on henkisesti yksi rankimmista, ellei rankin urheilumuoto. Se kirjaimellisesti syö miestä, tai naista, kumpi nyt sattuukaan olemaan. Tasa-arvosta kun nykyään pitää korostetusti puhua, niin laitetaan noin.
VastaaPoistaNiin jos juoksu on ammatti, tai menestymishalu on riittävän korkea niin voi kai sekin tressata.
VastaaPoistaItse olen aina ollut vain elämäntapajuoksija, ja juokseminen on ollut niitä suurempia nautintoja elämässäni, ja kilpailut se kerma kakun päällä.
Teeseitsemiehenä olen ollut ikäni kaikilla aloilla,
Teemani on aina ollut, ihmisethän näitä tekee, miksen sitten minäkin.
Ja kun on käsityöläisenä ikänsä ollut, on oppinut siihen että tekemällä oppii oli homma mikä vain.
Tosin aina ei ammattimiehen jälkeä synny, ja joskus homman joutuu tekemään kahteenkin kertaan, mutta seuraavalla kerralla työ onkin jo tutumpaa, ja virheiden välttäminen helpompaa.
Mietin tuossa millainen on se kerma kakku, jonka päällä juokset. Silloin kun on kunnossa niin juoksuhan tuntuu varsin helpolta. Harvoin näkee maassa makaavaa voittajaa. Yleensä ne on niitä peräpään hiipiöitä jotka maassa makaa.
VastaaPoistaNiin ei se kerma minun mielestä hyvää ole.
VastaaPoistaMutta olen kuullut sanonnan, "kuorii kermat kakunpäältä", kun joku ne parhaat asiat itselleen ottaa.
Niin että sitähän se tarkoittaa että, minun mielestä juoksussa parasta on ne kilpailut.
Joo ei kukaan juoksua, reenaamista, kilpailua jaksa ja viitsi tehdä pakosta, pitää olla halu juoksemiseen ja kilpailemiseen.
Siinävaiheessa kun lenkillelähtö alkaa säännölisesti olemaan vaikeaa, kannataa vaihtaa harrastuksia.
Tämmöiset kun minä joilla juoksuhaluja piisaisi, mutta terveydelliset asiat rajoittaa, ei oikein ymmärrä miten jonkun mielestä lenkkeily ei ole kivaa.
Suuret voittajat ei makaa maassa maalissa, kun ne on treenanneet kaikista eniten ja kovempaa kuin kukaan. Tosin aina villoin tällöin näkee niitäkin, jotka laittaa maahan (rata tai asvaltti) makoilemaan, tultuaan voittajana maaliin. Vanha tosiasiahan on, ettei voi kisoissa juosta yhtään sen kovempaa, kuin mitä harjoituksissa on juossut. Juoksu on siitä raaka laji, ja siksi niin moni välttelee sitä viimeiseen saakka, kun helppoa siitä ei saa millään ilveellä.
VastaaPoistaAsuisimpa roissa rupeaisin Olavia lenkittään,samalla nousisi omakin kunto.
VastaaPoistaTuo minun näkökyky on jo niin huono että vaikka jotenkin lenkillä joskus pystyykin tasaisella asfaltilla hölkäämään, ei se kilpailussa porukoissa ja kun tiellä paljon juoksijoita on enää onnistu, törmäille ja säikähtää aina kun joku on yhtä äkkiä lähistöllä.
PoistaOlen kyllä ilmoittautunut terwaan vitoselle, kun viimevuodelta oli tuo ilmainen osanotto. jos satun Ouluun silloin tulemaan kävelen ja hölkään sen vitosen lenkin lähtien muiden jälkeen.
Minun juoksut on juostu, ei voi enää edes ajatella kisassa juoksevansa, ja kun tämä sokeutuminen on etenevä sairaus, kaiken aikaa mennään vain pahempaan tilanteeseen.
Tuli vaan mieleen tuosta Karin kommentista, että juoksussa jos missä hyötyy porukalla treenaamisesta. Itse aikoinaan 2000-luvulla treenasin käytännössä aina yksikseni, ja tulos oli sen mukainen. Kisoissakin siitä saa valtavan hyödyn, kun ympärillä on tuttuja, jo harjoittelun puolella vertailukohtana käytettyjä juoksijoita. Juoksu on kuitenkin paljon myös psyykkisen puolen juttu, ei vain kovan fyysisen treenaamisen tulosta.
VastaaPoistaLaitoin muutaman kuvan tuosta sarjajuoksusta.
VastaaPoistaEnää en yrittänytkään tähtäillä kamerallani vaan istuin tienlaidassa kamera polvien päällä ja painelin laukaisinta kun näin jonkun lähestyvän.
Paljon oli kuvia joissa juoksijalta puuttui pää, tai ei ollut kuvaan ehtinyt tai sitte jo ohittanut kameran kuvaaman alueen.
Voisi näin leikillä sanoa:
Kuvaanpääsy oli juoksijan vastuulla että osasi kohdalla kun minä kameran laukaisen.
No joitakin juoksijoita oli pyydykseeni jäänyt, tosin kuvat eivät oikein laatukaita olleet, näkemätön kun oli säädöt asettanut.