Kun ei mikään kiinnosta.

Eipä ole tullut blokiakaan päiviteltyä viikkoon, kun ei reenaile kisoja varten ei oikein mikään kiinnosta.
Olen kyllä tälläkin viikolla ulkoillut päivittäin, mutta kun lyhyimmät lenkit on alle kuuden kilometrin mittaisia ja vauhti etanamaista, täytyy todeta että alas on ihminen vajonnut kun niitäkin lenkiksi kutsuu.
No muuta mainittavaa ei viikkooni olekkaan mahtunut, mitä nyt hampaasta irtosi paikka, mutta sehän on kohdallani niin tavallista.
Paras kai vaipua muisteluihin.

----------------------------------------------------------------
Neljännesvuosisata sitten:
Se olisi viikkokatsauksen aika.
25.4-1.5 viikko no:17 vuodelta 1988

Paniikinpoikasta edelleen ilmassa, edellisen viikonlopun kisastartin jälkeen jalka oli vähintäänkin kipeä. 
Pystyin kyllä viikolla juoksemaan 95 kilometriä, mutta melkoisten kipujen kanssa, määrää paikkailin pyöräilemällä 73 kilometriä.
Sillä epäonnekkaalla Tunisian reissullani jossa jalkavaivan sain, osallistuin juoksukilpailuunkin matkana puolmaraton.
Voitin sarjani ja olin kolmas kokokisassakin, ajallani 1.09.34
Aikani oli hyvä, kisaviikollanikin olin juossut 186 kilometriä, helteisessä säässä.

Kisareissuni oli muuten aika huvittava, tai ei se tosin silloin niin huvittanut, paremminkin harmitti.
Siinä Soussen rantakadulla oli pitkin viikkoa järjestetty nuorison juoksukisoja, kysyin matkaoppaalta mitä kisoja siinä juostaan,
Ja jos aikuiset alkaa kisaileen tahtoo mukaan.
Opas kertoi että kyseessä on Tunisian koulujen mestaruus-skabat, etkä sinä niihin pääse.
Mutta hän oli kuullut Ruotsalaisoppaalta että lähikaupungissa viikonvaihteessa (2.4) juostaan puolimaraton, jonne täällä harjoittelemassa olevia Ruotsalaiskävelijöitä on menossa, niinpä hän hommasi tiedon kisasta minulle.
Niinpä sitten Lauantaiaamuna lähdin taksilla kohden Monastiria, bussivuoro olisi saanut aikataulun liian tiukaksi, ja olisinko löytänyt kisaaluetta kyllin nopeasti.
No kisapaikka ei aivan helpolla löytynyt taksillakaan, mutta aikaa oli riittävästi niin löytyihän paikka viimein.
Sittenhän homma alkoi luistamaan ihan kun elokuvissa, sain ilmottauduttua sarjaani M-35v, numerolappuni ja numerollani varustetun muovipussin varusteitani varten, ja ei kun verryttelyn jälkeen lähtöviivalle.
Juoksu kulki hyvin, juoksin 17 kilometriin kärkiporukassa, reitti oli aika tasainen, sää tuuleton lämpötila lähtöhetkellä 16 astetta, josta se kisan aikana nousi reilusti.
Maaliin saapuessani palkinnot luovutettiin välittömästi, sain hiukan suurikokoisen nahkatakin, ja virvokkeiden nauttimisen jälkeen menin numerolapullani hakemaan varusteitani....
Siellä pojat siirtelivät varustepusseja ja levittelivät käsiään...
Muovipussiani ei vain löytynyt...
Onnekseni minulla oli sellainen pieni vyötärölle asetettu pussi jossa passi ja rahani olivat, joten menetyspuolelle jäi vain reppu, paita, farkut ja vanha verryttelypuku.
Mutta matkabudjettini olisi kärsinyt liikaa jos olisin paluumatkanikin tehnyt taksilla, niinpä sitten matkustelin bussilla lyhkäsissä urheiluhousuissani liian iso nahkatakki päälläni, siististi pukeutuneiden Tunisialaisten joukossa kohden Soussea..
Silloin kyllä hävetti hirveästi.
Maailmalla ollessa tapahtuu, se oli sellainen retki.