lauantai 18. toukokuuta 2013

Ihmeiden aika ei ole ohi, kesä tuli Lappiin.

Eilen olin mittailemassa RajaRun juoksutapahtuman reittiä Torniossa, 
ja tosi hienossa säässä.
On hienoa että meillä on näin hyvä naapurivaltio, että juoksureitinkin voi tehdä niin että valtakunnan raja ylitetään useammankin kerran juoksun aikana.
Reitti on tosi kaunis kierrellen Torniojoenvarrella Tornion ja Haaparannan alueella.
Reitti mahdollistaa kyllä ihan hyvien aikojen juoksemisen, olle suhteellisen tasainen.

Tänä aamuna sitten kävin lenkilläkin!
Vaivaiset seitsämän kilometriä tuli juoksua, 
mutta oli kivaa kun sai juosta t-paidalla ja lyhkäsissä urheiluhousuissa.
Ajattelin että tämän lenkilläkäynnin voisi joskus ihan uusiakkin.

Sitten olikin jo aika lähteä katsomaan radalle RDS:n talvisarjajuoksun!  5000 m.
Tulokset tästä:
Kuvia juoksusta joskus tähän:

Sen jälkeen päivän kohokohta, Naistenkymppi.
Mukaan kuntoilutapahtumaan oli lähtenyt satoja naisia.

Lisää kuvia myöhemmin tästä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti