sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Pitkästyttävä juhannus.

Nuorempana juhannus aiheutti paineita, kun olisi pitänyt olla jossain riehumassa ja sekoilemassa, mutta kun kuitenkin piti aina olla töissä, tehtaissa ja laitoksissa oli juhannusseisokit ja remotinteko aika.
Myöhemmin piti olla aina jossain kisailemassa, juhannusjuoksuissa.
Nyt kun ei ole muuta kun kotona torkkunut, on juhannuksenaika tuntunut aika pitkältä.
No huomenna on normaali työpäivä, ja jos ei satele voisihan sitä käydä lenkilläkin.
Eipä tässä nyt muuta kun neljännesvuosisata sitten katsauksen paikka.

''''''''''**************''''''''''''**************'''''''''''''''''''''''''
Neljännesvuosisatakatsaus
Viikko 25 vuosi 1988

Oli juhannusviikko ja sain olla päivää enemmän kotona, niinpä aikaiseksi sain pyöräiltyä 183 kilometriä. Juoksut jäi 112 kilometriin, kun oli viikolla piirinmestaruus viestejä juostavana.
Pyryn kakkosjoukkueessa tuli taivallettua maratonvauhdeilla niin 100, 400, 800 kun 1500 metrin viestiosuuksia.
Viikonloppuna kävin sitten juoksemassa voitokkaasti Kiilopään nulkan matkana hiukan vajaa puolimaraton aikaan 1.10.37
Juoksun lähtö oli Kaunispään huipulta reipaaseen alamäkeen, maalin sijaitessa Kiilopään retkeilykeskuksella.

Se siitä viikosta.

2 kommenttia:

  1. Niin pitkäveteistä se on ollut täälläkin sairastellessa. Jotain positiivista kuitenkin tapahtui.

    Nimittäin herätin kuolleen kannettavan hp-kannettavan henkiin viiden vuoden hiljaiselon jälkeen. Aikanaan koneen näyttö meni pimeäksi. Käynnistäessä laite piippas kerran pitkään ja kahdesti lyhyesti. Vikakoodi viitas vikaan jota huoltomies väitti ettei kannata korjata.

    Nyt sitten otin laitteen kaapista ihan sattumoisin esille. Ajattelin kokeilla vieläkö akku pelaa. Pelashan se. Sitten huvikseni koleilin seuraavaa. Painoin yhtäaikaa seuraavia näppäimiä. ctrl, alt, delete ja power, niin kone heräs henkiin. Ei tarttenu tehä ku viiden vuoden puuttuvat päivitykset homma pelaa.

    Täytyy sanoa,että kaikenlaisia ammattilaisia noissa atk-huolloissa on. Halutaan sitä myydä aina vaan uutta ja uutta.

    VastaaPoista
  2. Tekniikka on ihmeellistä.
    Minullakin alkoi jokin aika sitten pelaamaan ensimmäinen omistamani digikamera Canon ixus 400
    Oli ollut poissa käytöstä jo vuosikausia kennovian takia
    Siivotessa putosi lattialle, ja kas kummaa nyt se taasen pelaa, ainakin toistaiseksi.
    On noita digi mallin kameroita kyllä jo seitsämän kappaletta kertynyt tuohon pölyttymään, joten ei se mikään lottovoitto ollut tuo kameran eheytyminen.

    VastaaPoista