tiistai 27. elokuuta 2013

Jääkaudenjälkiä.

Kun ei jaksa käydä lenkilläkään, kävelieskelin Ounasvaaranrinteillä.
Tuossa vaaran kallioissa näkyy viellä jääkauden uurteet.
Siitä se grogijää on valunut itäänpäin,eli tuonne ylämäkeen päin.
Sitä olis silloin nastalenkkarikaupiaana lyönyt rahoiksi, kun jokapaikka oli jäänpeitossa.

Tänään ilma oli tosi lämmin ainoastaan aikakova puuskittainen tuuli meinasi lippalakkia repiä päästä.
Siitä tulikin mieleeni kun sellaisena vaahtosammuttimen kokoisena havukkaahon ajattelijana ratkoin maailmankaikeuden ongelmia.
Olin istunut isän ja äidin kanssa kotitalomme portailla kovalla puuskittaisella tuulella.
Siinä katsellessani aina kun tuuli kovempaa puunoksat heiluivat enemmän, 
Olin ratkaissut tuulen synnyn, tuuli tulee siitä kun puut heiluttelevat oksiaan.
Ja eikun ohjeistamaan vanhempiani, 
"kannattaisi kaataa puut ainakin tästä pihalta, ettei näin kovasti tuulis".
Ei minun hyvät ohjeet ilmeisesti oikein tehonneet, kun pihapiirissämme oli iso koivu, kuusi ja mänty vielä myöhemminkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti