perjantai 11. lokakuuta 2013

Töpeksiminen kuuluu tapoihini, siirtyiskö politikkaan.

Minä en juurikaan politikkaan puutu näissä kirjoituksissani, mutta nyt esitän mielipiteeni.
Suomeen pitäisi perustaa uusi puolue, nimeltään Hyllytettyjen puolue.
Puolueen nimissä ei voisi pyrkiä eduskuntaan, mutta sinne siirrettäisiin kaikki vaalikauden aikana töppäilleet (eli lähes kaikki).
Puoluehan olisi suurin puolue vaalikauden lopussa.
Ja säädettäisiin laki ettei puolueeseen kuuluvilla olisi enää oikeutta asettua kansanedustajaehdokkaaksi.
No jääköön politikointi tähän.

Lenkillä olen tälläviikollakin käynyt, eli yksi 10 kilometrin lenkki on takana.
Pahaltahan se näyttää.

2 kommenttia:

  1. http://epaonnistumisenpaiva.fi/
    Liekö tänään Ollin juhlapäivä?? :)

    VastaaPoista
  2. Minäkö olen niin lahjakas tuolla töppäilypuolella olenkin kääntänyt asian toisin päin.
    Minulla on epäonnistumispäiviä vuodessa 364 ja tätä päivää vietän onnistumispäivänä.
    Heti aamulla onnistuinkin kaatamaan kahvimotin pitkin pöytiä.

    VastaaPoista