lauantai 30. elokuuta 2014

Virittelin itseäni maaottelun katselukuntoon.

Tänään virittelin itseäni juoksutapahtumassa maaottelun katselua varten.

Tänään oli kaunis aurinkoinen ja mukavan lämmin alkusyksyn päivä, 
niinpä minäkin innostuin osallistumaan Ounashölkkään.  Tulokset
Kisassa oli ihan mukavasti juoksijoita, ja hiihtokelejä odottavia hiihtäjiä mukana.
Meillä kuusikymppisillä matka oli vain 3,5 kilometriä, meikäläisellähän tämä matka menee pumppua käynnistellessä, kun se ei enää priimakunnossa ole, mutta kävihän tämäkin matka numerolappuun totutellessa ensiviikon Ruskamaratonin puolikasta varten.

Illalla sitten jännitetään Suomi - Ruotsi yleisurheilumaaottelua TV:n äärellä.
Ja kun katselin noita Suomalaisten kesän tulostehtailuja, uskoisin että ehkä meilläkin on jopa pieniä voittomahdollisuuksiakin, mutta kaikkien onnistumista se kyllä vaatii.
Meillä on kyllä aikapaljon huonojakin lajeja, ja kestävyysjuoksuhan on Suomella aika heikoissa kantimissa nykyään.

Panempa tähän kuvan vuodelta 1957 eli lähes kuudenkymmenen vuoden takaa.


Salonen 3.40.2   Vuorisalo 3.40.3   Salsola 3.40.2 
Sillon murskaradoista huolimatta tonniviidelläsadalla juostiin 3.40 aikoja tosta vain, riitti kunhan etunimenä oli Olavi, tänävuona Suomen kärki jää lähes puoli suoranmittaa.

4 kommenttia:

  1. Ihme kitinää ja juoksijoiden lyttäämistä ihan suotta. Muistutuksena Suomen tämän kauden top 10:

    1 3:42.80 Marco Bertolotti TuUL

    2 3:42.85 Jukka Keskisalo JoensKa

    3 3:43.38 Anders Lindahl IFLänken

    4 3:44.02 Riku Marttinen LahdA

    5 3:44.91 Ossi Kekki LahdA

    7 3:46.62 Arttu Vattulainen JoensKa

    8 3:46.73 Panu Jantunen ParikkU

    9 3:47.68 Tuomo Salonen EspTa

    10 3:47.96 Martti Siikaluoma LahdA

    + muuan kaveri juoksi toissavuonna 3.36,88. Olis Olavit jäänyt puoli suoranmittaa?

    VastaaPoista
  2. Joo mutta nyt on tämä vuosi, ja Olaveista on kulunut 57 vuotta ja kentätkin on sen jälkeen päällystetty, joten minun mielestä kehitystä ei ole tapahtunut muuhun kun siihen huonompaan suuntaan.

    Mutta arvostan kyllä kaikkia jotka numerolappu rinnassa eteenkin ratajuoksuihin osallistuu, mutta edelleenkin olen sitä mieltä että olisi aika tuloksissa mennä jo eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä lie pervitiiniä silloin 50 luvulla söivät.

      Poista
  3. Todellakaan 50 - 60 luvuilla dopingi ei ollut viellä mikään ongelma,
    se aika tuli vasta 70 - 80 luvulla, ja jatkuu ihan tänäpäivänäkin monisatakertaisesti suurempana ongelmana kun - 50 luvulla.
    Harjoittelu tai sen puuute lienee tämänhetken Suomen kapean ja heikon tason kestävyysjuoksu tulosten taustalla piilee.
    Onhan tuloskehitys maailmalla ja maailmanennätyksissä tasaisesti mennyt eteenpäin, eikä -50 luvun tuloksilla oltaisi juurikaan muissa maissa vuoden kärkimiehiä.

    VastaaPoista