perjantai 2. tammikuuta 2015

Miten se nyt taas näin nopeaa meni.

Aurinkoiset kelit on jatkuneet, eikä tulevan viikon ennusteissakaan muutoksia asiaan luvata.
Minun tännetulon (marraskuun puolenvälin) jälkeen on ollut yksi sadepäivä, sekä yhtenä yönä satoi mutta aamun kirkastuessa päiväksi aurinko voitti silloinkin..
Että tämmöistä kaamosta täällä vietetään.

Oma tilanteeni on niin kurja, että viikon kuluttua olen Rovaniemellä.
Olen kyllä yrittänyt soitella työnantajalleni, ja anoa lisää lomaa, mutta kun se ei edes puhelimeen vastaa, on vissiin mennyt johonkin lomille.

Tänään niin aamun lenkilläni kun iltapäivälenkilläkin näin nuoria nopeakinttuisia Rovaniemeläis juoksijoita, hyvä että muitakin pohjoisen kengänkuluttajia lenkkipoluilla liikehtii, ku minä.
Toivottavasti näillä nuorilla lupaavilla, ja jo menestystäkin saaneilla urheilijoilla riittää intoa, ja sitkeyttä uurastaa harjoittelunparissa.
Niin mahdollisuudet on vaikka ja mihin..
Kestävyysurheilussahan ei vapaalippuja menestykseen jaella, vaan kaikki työ on tehtävä itse.

4 kommenttia:

  1. Olavi oli päässyt LapinKansan juttuun, Suomen kaikkien aikojen TOP-listalla sijalle 3!! Onnittelut. Ollille jää nyt vain salapoliisin tehtäväksi selvittää mistä oikein kysymys?? Aurinkoista loman jatkoa.. t.Lumimies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luku 226 958 liitty asiaan. Oliko ne nyt niitä kilometrejä vaiko mitä??

      Poista
  2. ???????? ?? ? Joko ne perr. Listaa alhaisimpia älykkyysosamääriäkin.?

    VastaaPoista