Vähästä se ihminen väsähtää.

Tänään halutti lättykahvia, kaksi oli mahdollisuutta, joko paistaa ite,

tai suksii Jokkapirtille lättykahville.

Mansikkahillo oli loppu, vaihdoehdot kävi vähiin.

Vähästä sitä vanha ihminen väsähtää, puolitoistatuntia kuntosalilla ja vajava kolme ja puolituntia suksilla ja jo aivan taju kankaalla.
Eihän siitä tule edes viittä tuntia aktiviteettia.
Minun nuoruudessa tuommoisia päiviä sanottiin vapaapäiväksi.

No ehkei aivan lepopäiväksi.
Mutta kahdeksan tuntia ruumiillista työtä ja useasti ylikin, siihen parin kolmen tunnin reeni, eikä se tuntunut paljon missään.
Se on ero nuoruuden ja vanhuuden.
Parempi olis ihmiselle, jos se 50 vuotta täytettyään vietäisiin navetantaakse ja ammuttas, jäis vanhuuen alamäki ja vaivat kärsimättä.

Eipä ole lenkin jälkeen muuta jaksanut kun asunnolla urheilujuomia naukkailla.

Joku vois pitää tätä meikäläisen kortteeria vähän vetosena, mutta kyllä tämä menettelee kun on hommaan alan täysmittanen (7 vuotta) koulutus käytynä.

Isä ja äiti aikoinaan oikein asian oivalsivat, ja kun täytin seitsämänvuotta löivät repun selkääni ja osoittivat soratienpään, "Eikö siittä lämpsit viisikilometriä tuohon suuntaan, niin siellä tulee vastaan Venekumotun kansakoulu, ja eikö ovesta sisään, siitä se lähtee".

No vuoden 1963 keväällä, täysoppineena koulusta valmistuin, laulun vitosen ja urheilun ysin arvosanoilla.
Hyvä etten kuitenkaan tuosta laulusta luokalle jäänyt, olisi pöllimettään meno siirtynyt vuodella.