tiistai 26. syyskuuta 2017

Jos ei jaksa niin ei jaksa.

Olo on viimeviikkoina ollut vähän samanlainen kun tällä maratoonarilla.

Tälle kuukaudelle ei ole juurikaan ulos jaksanut lähteä, terveysongelmat pitääneet jätkän enimmäkseen vatupassiasennossa.
Eilen yrittelin pienen kävelylenkin köppässä, kovin oli pilvistä ja tihkusadetta ei ruskanvärit kovi siinä säässä loistaneet.



Ei tullut Berliinin marathonilla sitten  maailman ennätystä, vaikka sitä odotinkin, mutta lujaa kyllä mentiin.
1991 kun itsekkin siellä mukana olin, kisa oli vielä noi 10 000 juoksijan 'pikkukisa' nykyään juoksijoita on jo nelinkertainen määrä, ja enemmänkin tulisi jos otettaisiin.
Sillon voittaja oli Steve Brace GBR ajalla 2.10 57
Naisissa Renata Kokowska POL ajalla 2.37.36
127 juoksijaa juoksi alle 2.30 ja 1655 alle kolmen tunnin.
Muuan Olavi Peura oli tasaluvulla 500

Tänä vuona voittaja  M 2.03.32 N 2.20.23 joten kärki kulki huomattavasti nopeampaa kun -91, mutta 2.30 alittajien (114) ja 3.00 alittajen (1674) määrät olivat suunilleen samat.
Ne 30 000 lisäjuoksijaa olivat lähinnä harrastelijoita.

Muutamia lukuja 1991 kisan järjestelyistä;
Kisassa jaettiin 1050 kg mitalleja, kisajärjestäjät tarjosivat juoksijoille 70 000 kg bananeja, liikenteen ohjauksessa ja järjestelyissä oli mukana 808 polisia, suihkuvettäkin kului 210 000 litraa vaikka eihän siellä monikaan suihkuissa käy.

Nyt kun osanottajamäärät ovat yli neljänkertaiset, voi vain kuvitella kuinka suurista järjestelyistä kisakoneisto vastaa.

Samalla kun katselin noita Berliinin -91 kisatapahtumia törmäsin myös Franfurtin maratonilta lähetettyihin materiaaleihin, 
Frankfurtissahan olen kahdesti maratonin juossut sarjassa 55 vuotiaat, jotka kummatkin kisat voitin, mutta kas kummaa seurakseni oli laitettu Rauhanlahti Road Runners.
Kekseliäitä nuo Saksalaiset Rovaniemen RDS:ää siihen aikaan edustin.

Mutta nyt yritän jaksaisinko lähteä kuntosalille.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Paljon sitä maailmassa puhutaan paskaa, niinpä jatkan minäkin.

Aioin mennä kuntosalille.
Niin meninkin ja tulin heti pois, reppu oli kyllä mukana mutta salivaatteet jäivät pesuhuoneen narulle roikkumaan, ja mitäpä minä siellä salilla, paksussa villapuserossa ja farkuissa,

Menin sitten kirjastoon lukemaan Pyöräily ja Triatlon lehdestä juttua pyöräilijä Minna-Maria Kankaasta, 
Met Rovaniemeläiset Minna-Marian tunnemme paremmin kovana juoksijana.

No samalla päätin lukea Lapin Kansan, ja mitäpä siinä sanottiin.
Jo viisi kuppia kahvia päivässä puolittaa dementian riskin...
Mulla on paljon ennen puoltapäivää vähintäänkin tuo määrä juotuna, ja iltaakohden tahti vain kiihtyy.
Eihän ne pitäisi tällä kahvinjuonnilla kamat matkasta jäädä.

Muita hyviä kahvin vaikutuksia:
Vähentää riskiä sairastua Alzheimerintautiin, vähentää aivohalvausriskiä, vähentää Parkkisonintautiin sairastumis riskiä, kofeiini aktivoi muistia ja nostaa suorituskykyä, vähentää maksasyövän ja kirroosin riskiä, suojaa paksusuolen syövältä, alentaa mahdollisuutta sairastua kakkostyypin diabetekseen.
Näin siinä samasessa lehdessä kerrottiin.

Siispä terveysjuoman keittoon, 
En hetiaikoihin liikunnan pariin uudelleen yrittele, antaa kahvin vaikuttaa ja muistin parantua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti