tiistai 12. joulukuuta 2017

Ennen hikoiltiin enemmän.

Kun ei itseään saa sitten mitenkään ulos ja lenkille, katselin vanhoja ei dikiajan juoksukisakuvia.

Tässä kuvassa RDS:n ykköjoukkueen porukkaa yötauollaYlitorniolla, Torne River Running Festivaaleilla 1996.


Tässä puolestaan RDS:n porukkaa veteraanien maastojuoksun Pohjois-Suomen mestaruuskisoissa 1993 Kaukovainiolla.
Muistini mukaan itse kilpailin silloin 40 vuotiaissa, ja juoksin koko kisan nopeimman ajan.
Paljon löyty vielä silloin porukkaa kun kisoihin lähdettiin, ja liikkeellä oltiin bussikuljetuksella.

Noita kuvia katsellessa tulee mielikuva että kesät olivat ennen lämpimämpiä, ja miehet nälkiintyynempiä.

Tässä puolestaan lehtikuvaa veteraanien maastojuoksun SM-kisasta 1997 Torniosta.
Tässäkin kisassa oli noin 30 RDS:n juoksijaa mukana, ja tietysti olimme bussilla liikenteessä.

No niin siinäpä taasen historiaa, vielä -90 luvullakin kisoihinlähtijöitä löytyi ihan mukavasti täällä pohjanperukoillakin.

2 kommenttia:

  1. Äkkiä tuo aika kuluu ja helpostihan tuota laardia nykyään saa ropan ympärille. Ei taida nykynuorista olla moisiin suorituksiin kun tuollaisen iän saavuttavat mitä tuossa alakuvassa näkyy. Jospa sitä itekki sais jostaki motivaatiota ja tekis paluun radoille. Ajatuksia on, mutta tahtoo vaan jäädä suunnittelu asteelle.

    VastaaPoista
  2. Hyvin on minullakin kilot nousussa 7-8 kiloa painoa enemmän kun viimevuona tähän aikaan.

    VastaaPoista