sunnuntai 30. syyskuuta 2018
Talvea kohden mennään.
Jonkinlaista ruskamaisemaakin Rovaniemen korkeudella vielä on, vaikka lehdet jo puista uhkaavasti vähenevätkin.
Saa siinä urheilukentän katsomossa istuskella, kun ei kukaan tule urheilemaan.
Ei niitä paljon kyllä näe keskikesälläkään, jokunen pallonpotkija korkeintaan.
Komeanvärinen pihlaja kuitenkin Saarenkylän urheilukenttää komistaa.
Omat juoksukilometrini olen saanut vakintumaan hiukan yli 100 kilometriin kuukausi, ja sen huomaa.
Jenkkakahvat, tai oikeastaan ne on jo sumopainijan vyöt on vyötärölle ilmaantuneet.
Yhdeksän kuukauden kuntosalitauon jälkeen olen alkanut salillavetelehtimistä harrastelemaan, mutta ko ei vain jaksa, eikä pumppukaan oikein tykkää, mutta lihakset, tai siis niiden paikat jos niitä olisi olen saanut kipeiksi. Onhan sekin jotain.
Mutta jotain on maratonjuoksusta saatava puhua, kun ei juoksemaan pysty.
Siinä kuusi parasta maratonaikaa kautta aikojen, ja kuinka niissä juoksuvauhti on toteutunut ensimmäisellä ja toisella puolikkaalla.
Janne Holmeenin SE aika maailman kaikkienaikojen tilastossa sijoittuu sijalle 1200
Kovia maratoonareita mailmassa on paljon, tasollisesti se on koviin juoksumatka ylivoimaisesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti