tiistai 2. huhtikuuta 2019

Se aika vuodesta.

Näin kevään lähestyessä kun tiet ja jalkakäytävät vapautuvat lumen alta ja päivälämpötilat alkavat olla plusasteisia, iskee masennus.
Ennen terveempänä ja nuorempana tossu imi ahnaasti tietä, kun askel piti ja kilpailukausi lähestyi.
Mutta nyt iskee masennus oman surkeuden tähden.
Enää ei voi eikä jaksa reenata hullun lailla, tulevia kesän kisoja suunnitellen.
Niin se menee, mies vanhenee ja sairaudet lisääntyy, se on vain hyväksyttävä.
Väistämätöntä ei voi väistää.

Kevään merkki Karhuviesti, sinne Rovaniemen Roadrunners:kin laittaa porukan.
Aikoinaan maantieviestejä oli pohjoisemmassakin tarjolla, 
Maakuntaviestit, Rautaviesti, Torniojokilaakson maantieviesti, 
Lisäksi katuviestejä ainakin Haapparannalla ja Rovaniemellä.
Näissä kisoissa RDS:ä oli useimmiten mukana, kahdellakin joukkueella.

 RDS:n ykkösjoukkue Torniojokilaakson kahdenpäivän ja 160  kilometrin maantieviestissä 1997 yötauolle menossa, seuran puheenjohtajan Ilmo Suikkasen johdolla, kuvasta  puutun minä, olen kamerantakana.

Tänään ryhdistäydyn lyhyelle hitaalle juoksulenkille, ja sainhan minä päivityksenkin aikaan blogiini.

Kesän soutukelejä odotellen.
Aikonaan varas vei perämoottorin ja kun soutaakkaan ei jaksanut tuli venekkin silloin myytyä, joten se niistä soutukeleistä.

2 kommenttia:

  1. Ihan mukava tapahtuma oli toi Torniojokilaaksoviesti. Voittajajoukkueessa muistaakseni juoksi muuan Mustafa Muhamed jolla oli jo silloin verrattain lennokas askel. Itelläkin kilometri vauhit pyöri silloin alle 3.30 km/m jauhdeissa. Nyt on tullut minuutti lisää noihin päiviin.

    VastaaPoista
  2. Joo Tukholmasta oleva voittajajoukkuehan oli lähes kokonaan mustia miehiä ja ihailtavan kevyttä askel oli kavereilla.
    Jäi mieleen kun monet noista tummemmista juoksijoita olivat lähes kanto kunnossa osuudensa jälkeen, tosissaan ainakin juoksun ottivat.

    VastaaPoista