perjantai 31. toukokuuta 2019

Virhevalintoja.

Ihminen kun syntyy Suomeen se ei todellakaan ole lottovoitto.
Nytkin ulkona on myrskyävänkova tuuli vettä tulee taivaan täydeltä ja lämpötilakin on alle viiden asteen.
Nauti sitten siinä kesästä.
Tarttis vähän kattoa mihin syntyy, virhevalinta koko syntymä.

Ihminen joutuu elämässään tekemään jatkuvasti valintoja.
Valinnoilla on hyvinkin kauaskantoiset vaikutukset.
Itse elin nuoruuteni parhaimman hippiajan aikoihin.
Olisi silloin -60 luvulla pitänyt häipyä Intiaan pohjois Goaan, 
tai viimeistään -70 luvun alussa Tanskan Christanshavin hippi kommuneihin.
Kun olis tuhdisti kannabista käytellyt, ei tänäpäivänä olis paineita silmissä.
Taikka olisi puistokemistiksi ryhtynyt, ahkerasti prosenttijuomia kurkusta alas kaadelleen, ei suonista tukkeutumia löytyisi.

Mutta kun harhautuu väärille poluille (luetaan Ounasvaaran poluille)
siitä saa nyt maksaa.
Kannataa siis harkita tarkoin valintojaan. 
Elämässä on tullut tehtyä lähinnä vain niitä virhevalintoja, joten eipä niistä nyt tälläerää enempää.

3 kommenttia:

  1. juu,niinhän se nykyään on,että vaikka tehdään mitä tahansa
    rikoksia,sanotaan vaan,että tuli tehtyä vääriä valintoja.

    VastaaPoista
  2. Tässä kohdin valtion ohjailupolitiikka on mennyt pieleen. Varoitellaan vaan viinasta ja huumeista, kun pitäisi kieltää juokseminen niiden sijaan. Joku juoksukortti vähintään kontrolliksi, ja viranomaiset tarkastaa kuukausittain ettei ole juostu yli 40km kuukaudessa

    VastaaPoista
  3. Niin ja minä olen aina kannattanut ajatusta, ihmisen täytettyä 50 vuotta valtion toimesta talutettas navetantaka ja lopetettas.
    Sen on kyllä yhteiskunta velkaa veronmaksajalle,
    Elämä olis paljon helpompaa kun sillä olisi selvä alkamis ja päättymispiste.
    Jäis viellä elämän loppuajan kärsimykset ja pettymyksetkin paljon vähemmälle.
    Taiankin pyrkiä tällä teemalla eduskuntaan tai eu-edustajaksi.
    Ensimmäinen aloteeni olisi kansanedustajien ja ministerien palkkojen ja etujen kaksinkertaistaminen.

    VastaaPoista