Päivä oli pilvinen ja muutama vesipisarakin taivaalta tuli, mutta pitihän se kuitenkin pari kävelylenkkiäkin suorittaa.
Ja tietysti kuviakin tuli muutama otettua.
Pyhätunturin pitkissä portaissa tuskallista ahistusta ja puristusta rinnassa, mutta ei voinut pysähtyä kun takana tuli muuta porukkaa, ja luonne ei antanut periksi pysähtyä huohottamaan ja näyttämään kuinka surkea on.
Mutta kun ylös pääsi äkkiä polulta syrjään ja muka kengän nauhoja korjaamaan, että pääsi polvistumaan ja huohottamaan.
Kun hapenpuute tulee sydänlihakseen se on ihan eri juttu kun se, kun juoksee terveellä sydämellä vaikka 800 m kisaa, tai mäkivetoja.
Sehän on oikeastaan mukava tila olla ns. verenmaku suussa.
Terveellä sydämellä rasituksessa se happivelka tulee lihaksiin.
Sydänvikainen ei happivelkaa lihaksiin pysty juurikaan saamaan, vaan sydämen hapenpuute katkaisee suorituksen jo huomattavasti aikaisemmin.
Ja se sydämen hapenpuute ei ole mukava tila.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti