Elämä on.

Sanovat että pari ensimmäistä päivää ne ovat hirressäkin pahimmat.

Epäilen kyllä että pahalta tuntuu paljon pitempäänkin, luultavasti koko lopun elämää.
Ikänsä autonkanssa elläneenä kortinvienti muistuttaa lähes jalka amputaatiota.

Täälä pohjoisessa huonon joukkoliikenteen alueella elinpiiri kutistuu minimiin, eikä maisemia pääse katselemaan enää mihinkään.

Enää on parinviikon aika esittää oma lausumani asian tiimoilta, jonka jälkeen onkin aika päättää miten elämistä olisi mahdollista jatkaa, ja onko siinä mitään järkeä.
Ja sen jälkeen on aika luopua autostani.

MM-kisoja on tullut seurattua ahkeraan, kovat on olleet kovia.
Eilen yksi suosikkiurheilijani taskuraketti Shelly-Ann Fraser-Pryce todisti jälleen että koolla ei ole väliä juoksuhommissa.

Nämä Crevilenten 2014 uudenvuoden yöjuoksun taivaltajat voivat toki asiasta olla eri mieltäkin.