tiistai 12. marraskuuta 2019

Kyllä kyrsii noiden silmien kanssa.


Väliin tuntuu että lääke on tautia pahempi.
Silmien tipottelu, nyt jo useampia eri tippoja päivässä, aiheuttaa sen että silmät punottaa ja on kun hiekkaa silmät täynnä, ja siihen lisäksi päänsärkyä.
Tää ei naurata yhtään.

Tässä on pariviikkoa taasen tiekuralla ravattu tuolla sairaalalla, niin tänäänkin.
Onneksi edes nuo sydäntutkimukset näyttivät ettei nyt viimeisen vuoden aikana vuodot olleet juurikaan lisäntyneet, eikä aortan läpimitta kasvanut.

Kyllä se ihmisparan kannalta olisi parempi kun kuolema tulisi kerralla ja tilaamatta, ilman näitä kidutusvaiheita ja mielummin mahdollisemman nuorena.

Tänään kävin talven ensimmäisen hiihtolenkin, kympin laahustin ensilumenladulla, Itävaltalaisia, Ukraanalaisia ja Venäläisiä oli ladulla huomattavasti enemmän kun Suomalaisia. Eteenkin Venäläisiä oli niin paljon, etten tiennyt Venäjällä niinpaljon ihmisiä asuvankaan.

Tänään myös lakaisin YBY:n pilttuun, kun yhteinen matkamme on päättynyt, ybyn muutettua lisenssin omaavien luokse, minulta kun sekin vietiin pois. Sanottiin vain ettei noin sairaat miehet korttia tarvitse.

Kyllä tämä eläminen kyrsii.

5 kommenttia:

  1. No kohta kyrsitää ja ohritaa sitte porukalla. Sillo tulee teoriassa puolet vähempi kyrsimistä yhelle nokalle... Uunohan on aina sanonnu, että "tästä myö ei selvitä" ja pitänee jokaisen kohalla paikkansa, mut kyl myö vielä tästä yhen kerran ainaki selvitään. T. Uuno

    VastaaPoista
  2. Aikoinaan yhdellä alanmiehellä oli tapana sanoa, Pahin skenaarioni ja painajaisuneni on että viina loppuisi. Krapula olisi niin suuri että siitä en selviytyisi.

    Erään toinen ahkerasti väkijuomia päivttäin käyttänyt sairastui vakavasti ja joutui olemaan pitkiä aikoja sairaalassa, missä tietysti alkoholin käyttö katkaistiin.
    Mies lopetti siihen alkoholin käytön, ja sitten myöhemmin kertoili,
    "Enhän minä koskaan olisi humalassa ollutkaan, jos tiesin että selvänä olo on näin mukavaa, mutta mistäpä minä sen tiesin kun en koskaan selvänä ollut".

    Muutenhan tiukistakin paikoista tähänasti on selvitty, mutta jokupäivä.... ehkei enää selviäkään, ja joku kadunkulkija joutuu kuolleen miehen kadulta korjaamaan.

    Mutta reilun viikonkuluttua juoksustarttiin, kyl myö siitäkin selvitään, mutta tuskin minä ainakaan palkinnoille.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä Olli. Minulta tuo lisenssi otettiin pois ennenkuin olin edes neljännesvuosisataa vanhentunut. Jotenkin oon silti pärjännyt, tosin täällä etelässä on kyllä helpompaa. Maakunta 12 Rovaniemi on yhdistys, johon suosittelen ottamaan yhteyttä. Hyvää matkaa Torreen.

    VastaaPoista
  4. Niin kaikeen kai sopeutuu, nyt vain tuntuu että kevään ja kesän lähestyessä tulee vaikeuksia sopeutua siihen että enää ei ajellakaan pohjoisen tuntureille vaeltelemaan ja kuljeskelemaan eikä juoksukisojen seuraamaankaan meno näillä pohjolanperukoilla ilman kulkupeliä onnistu.
    Ajatusmaailman uudelleen järjestelyä ja harrastusten muokaamista se ainakin vaatii.
    Mutta nyt Torreen reiluksi 3 kuukaudeksi, siellähän ei autoa ole käytössä ollutkaan, eikä suuremmin tarvettakaan ole ollut, joten totutellaan ajatukseen sielläollessa.

    VastaaPoista