Oispa joskus terve.

Aamun avasin katselemalla Espanjan television Dohan naisten maratonia.

Sen katsoo vähän eri silmillä kun tietää kärjen sijoittujat, vaikka ennakkosusikkejahan he olivatkin kisassa.

Lähes sanattomaksi vetää, kun seurasi kärkijuoksijoiden menoa ja toimia maratonin kuluessa.

Näki heti että siinä on ammattinaiset työssään.

Kaikki juoksussa oli niin suunniteltua ja helponnäköistä, sitten lopun lähestyessä tyynen rauhallisesti vain vauhtia lisää ja ratkaistaan sijoitukset.

Poissa oli vauhdin hiipumiset, juoksuasennon lyhistyminen, katseen sumenemiset ym.sellainen mitä yleensä näkee väsähtäneiden maratoonareiden maaliintulossa.

Maraton on vain yksi juostava matka, ja se vaatii harjoittelun matkan vaatimukset huomioiden. 

Sen nämä kärkinaiset näyttivät, vaikka olosuhteet olivatkin erittäin vaativat.

Itse lähdin kävelylle parien aamukahvien jälkeen, kaupungilla näytti olevan normaalit jouluhulinat meneillään, niitä jäin toviksi katselemaan.

Video hulinoista tästä:
Kaupungin katuja oli myös suljettu, kaippa ne johonkin juoksuunkin lähtevä, tai kulkueeseen kunhan ennättävät, en jäänyt katsomaan.

Kotona kahvit ja pienelle lenkille.
Se lenkkiyritys oli tuskaa täynnä, selkää vyötärön yläpuolelta kipeä hengityskin sattuu, selvästi tuntuu että kipu tulee tuolta sisuskaluista, ei missään tapauksessa lihaskipua.
Kyllä se kipu herätteli viimeyönäkin, ettei vain olisi yhdeydessä tuohon jalan haavaan, esim bakteereja verenkierrossa?.
Täytyy ottaa asperiiniä ja katsoa miten tillanne huomenna kehittyy.

Kyllä on niin mukava tulla vanhaksi...

Kaatuu ne muutkin, Torreviejan jouluseimen hahmo.