torstai 12. joulukuuta 2019

Päivän päätyö, apteekissakäynti.

Tänään aamustapäivin käveleksin tuonne kauempanaolevalle Suomibaarille munkkikahville.
No hommalla oli toinenkin tarkoitus, kävin hakemassa haavanhoitotarvikkeita apteekista. Kyllähän niitä apteekkeja ihan kotikulmillakin on, mutta halusin saada Suomenkielistä palvelua, että voin kysellä parhaita aineita omiin tarpeisiini.



Tämänpäivän tilanne näyttää tältä, kyllä homma etenee parempaan suuntaan, kyllä nyt jo varmaan on vältetty jalan ambutaatio kainalonkorkeuksilta.
Muutama päivä vielä antbiotteja, niin kyllä se siitä.

Aamun kävelylenkillä havaitsin myös että nyt on rantahietikon värinvaihtoviikko.





Ja muutenvain kuvaa kotiinpäinkävellessä.

Iltapäivällä kävin pienen pyöräilylenkin tuonne Los Fulgencionin suuntaan, hiukan vastusti sillä lenkillä, pyörän ohjaustanko irtosi, ruuvit olivat löyhtyneet, eikä minulla ollut kuusiokoloavaimia mukana.
Pahaksi onneksi oli vielä siestan aika, noiden pienempien kylien sellaiset kaupat olivat kiinni joista tarvittavia avaimia olisi löytänyt.
Beniofarmiin kun sain taiteiltua pyörän kanssa, löytyi kauppa ja sain sopivan avaimen.
Ruuvien kiristelyn jälkeen ajelu kotiakohden suji ripeästi, tuuli oli yltynyt ja minulle se oli myötäinen.

2 kommenttia:

  1. Harmi juttu myös tuo toisen “jäykän" ratin irtautuminen... Ei ollu eka kerta. Sitä on tiukkailtu useammman kerran. Hitsata vissiin pitäs? Pikkusen on tuo sairaalavierailu jäänny päälle... Tänää Kotkassa vierähti iltapäivä korvapolilla pyörätuolilla ajellessa. T.uuno

    VastaaPoista
  2. Ilmeisesti näissä kansanmalleissa pitäisi sillon tällöin tehdä perushuolto, tiukkailla ruuvit ja polkimet yms.
    Hyvin muuten on pyörä pelittänyt.

    VastaaPoista