Päivän päätyö, kissanrapsutus.

Niin mene aika nopeasti täällä.
Ei millään uskoisi että siitä on jo kuukausi kun tulin tänne, vielä ei ole oikein kerinnyt taloksikaan asettua, tuntuu että justiinhan minä tulin.
Onneksi on vielä reilut 2, ½ kuukautta jäljellä, että kerkeää noita kissoja rapsutella.

Tänään lyhkäsen ja hitaan juoksulenkin sain aikaiseksi, jonka jälkeen vetelehdin kaupungilla lähinnä rantakadun varrella ihmetellen maailman menoa.

Hiukan on flunssaisentuntuinen olo, toivottavasti ei tauti iske päälle.

Vaihteeksi taasen netti pelittää hienosti, viikonlopuna pätki, eikä wifi toiminut lainkaan, kaapelin avulla sentään sai hitaanlaista yhteyttä aikaiseksi.

Joskus mieleen tulee ajatuksia olisiko omallakohdalla asiat ja elämä mennyt paremmin jos olis tehnyt sitä tai tätä, tai vaihtoehtoisesti jättänyt tekemättä jotain tehtyä?.
Aina päädyn samaan tulokseen, se on ihmisen elämässä aivan sama, kunhan sen vain saa mielekäästi läpivietyä.
Monenmoiset saavutukset, arvonimet, koulutus, rikkaudet ja yleinen arvostus, onko niillä mitään mieltä jos ihminen ei itse ole itsensä kanssa tasapainossa ja arvosta itseään?.

Se on kun urheilussa vaikka sinulla olisi nippu oluympiamitalleita, mutta itse olet sitä mieltä että jotain jäi saavuttamatta, et voi olla itseesi tyytyväinen, vaikka muut saavutuksia ylistäisivätkin.
Kun taasen joku voi tuntea onnistuneensa, vaikka olisi vain yhden Suomenmestaruusmitallin omistaja.

Omaa mieltä lämmitti kerran kun asiakaanani ollut vanhempi lappalaisnainen kertoi omasta hyvinkin rankasta elämästään, ja loppusanoiksi sanoi,

 "Minä jäin yksin pienten lasten kanssa mieheni kuoltua, olen ruokkinut ja koluttanut kaikki lapseni hyviin ammateihin, ja kun minä kuolen en usko että kellään on minusta mitään pahaa sanottavaa. Eikö se ole täydellisesti eletty elämä?".

Se veti ihan hiljaiseksi, kerrankin joku ihminen oli tyytyväinen omiin saavutuksiinsa.
Nykyään kaikki haluaisivat saada kaiken ilman uhrauksia, eikä saavutuksiinsa tyytyväisiä useinkaan näe.