torstai 2. huhtikuuta 2020

Ei pitäs voiman loppua Suomenmaasta.

Meitä riskiryhmäläisiä on 870 000 Suomenmaassa.

Tänään kävin jäällä hiihtelemässä.
Pakkasmittari näytti noin 10 astetta miinusta kun tein lähtöä hiihtämään, siksipä puin useamman kerroksen rikoita päälleni ennen lähtöä.
Aurinko lämmitti säätä nopeasti, niinpä loppumatkasta hikeä pukkasi jo riittämiin.

Johan se aikoinaan Mikko Alatalo varotteli että, riski ihminen rikoossa hikoo.
Olishan tuo pitänyt tajuta kun valtiovalta on meikäläisenkin riskiksi määritellyt.
Ja eihän se ole hyvän näkönenkään... rikoo... riskillä.


Otin kyllä kameran mukaan hiihtolenkille, mutta ei tullut pysähdyttyä kuvan ottoon, joten turvaudutaan  jälleen vanhoihin kuviin.

Tässä kuvassa Sieppi Erkki juoksee maratonia 2004 Rovaniemellä.
Lisää kuvia 2004 Rovaniemi maratonilta, tästä.

Tuohon aikaan dikikamerat tekivät vasta tuloaan, ja olivat huomattavasti vaatimattomampia ja kalliinpia kun tänäpäivänä. 
Kukahan muuten nuo kuvat oli ottanut, en muista, 
Ite kuitenkin olin juoksemassa, mutta kamerallani kuvat kuitenkin on kuvattu.

Jos maasto käy liian tasaiseksi, näilläsuunnin mäessä riittää pituutta ja jyrkyyttä.



Mikä kaupunki on kyseessä?
Vihjeeksi tämä kuva on otettu noin 450 metriä merenpinnan yläpuolelta.
Rattia sai pyöritellä kun kaupungista poistui, tie nousi toiselle kilometrille merenpinnan yläpuolelle.


No mitään palkintoa ei saa vaikka kaupungissa olisi käynytkin ja nimen tietäisi.
Palkinnon on saanut jo upeat maisemat nähtyään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti