keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Suomijuoksu 1978

30.6 1978 Hartolassa juostiin 100 kilometrin maailmanennätys 6:18:00 Skotlannin Donald Ritchien toimesta.
Gennarin kaksoset Elvino ja Lopez Italiasta veivät seuraavat sijat, Rovaniemen Martti Moilanen oli neljäs ajalaan 7:29:02
Olin lukenut jostain lehdestä että Donald Ritchie tulee yrittämään maailmaennytyksen parannusta Suomijuoksuun Hartolaan.
Samassa jutussa kerrotiin hänen harjoitelleen viimeiset kuukaudet keskimäärin 270 kilometriä viikko.
Ajattelin, tuollaista konetta on mentävä katsomaan, ja samallahan voi itsekkin juosta meille pikajuoksijoille järjestetyssä maratonkilpailussa.

Yöllä hiljaisia kyläteitä taivaltelin maratonin aikaan 2:47:25 
Aamuyöstä seurailin Donaltdin maaliintulon, pienonen tavallisennäköinen mies ylitti maalin ME-ajassa, ja oli sennäköinen kun olisi juossut korkeintaan puolimaratonin.
Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.

Vaikka en enää nykyään Juoksijalehteä luekkaan, tänään eksyin Juoksijalehden Facebook sivulle, jossa väitettiin että -81 olisi minun ensimmäinen kolmentunnin alitukseni, kyllä se on -78.
"Mustatuntuu miehet" ja tilastomiehet on ihan eri asia.
Tilastomies hakee ja etsii tietoja, mustatuntuumies puolestaan uskoo että kaikki on niin kun minä muistan.
Joten viidellä eri kalenteri vuoskymmenellä olen kyllä alle kolmetuntisen juossut.
-70  -80  -90  -00  -10
No niin pannaan tähän selvennykseksi, että olen juossut alle kolmentunnin maratonin myös viidellä omalla vuosikymmenelläni. 
alle 30 v. -yli 30 v. -yli 40 v. - yli 50 v. - yli 60 v.
Miten ne muilla...
Klikkaamalla kuva suurenee.

5 kommenttia:

  1. Jokku ne vanhenee hitaammin kuin toiset https://www.juoksija-lehti.fi/maraton-2-30-60-vuotiaana/?fbclid=IwAR3_Wff61DFjAWTUC2WhwU8TyD86-uudQAPfOBctE-29HrVu1O_R429dZjU

    VastaaPoista
  2. Niin se menee, jos terveenä pysyy ja on lahjojakin siihen touhuun pystyy sitä vanhatukotkin vielä ihan kivaan vauhtiin.
    Juoksihan se Kotilan Paavokin jo 1983 viiskutosena 2.36.42 maratonin.
    Onhan ne kengät, ravinto yms. jo niistäajoista parantuneet muutaman minutin edestä.
    Mutta kyllä kova tulos on 2:30 on kuuskymppiselle.
    Thomas Hughes viimevuona Roddertamissa 2:30:19 '59v 89 pvä:n ikäisenä.
    Yoshithisa Hosaka 2009 2:36:30 kuskymmentä vuotiaana.

    VastaaPoista
  3. Niin se omansarjani 70v. ME on 2:54:23 Gene Dykesin nimissä, juostuna 100 päivää vaille 71 vuotiaana.

    VastaaPoista
  4. Juoksijan käsikirja
    Eikö se ole Juoksija-lehden tekemä.

    VastaaPoista
  5. Onhan se, niiltä ajoilta kun Tapio Pekola vielä lehden ohjaksissa oli.
    Siihenaikaan lehden kirjoituksia voi pitää faktatiedon lähteenä.
    Nykyään, no niin...

    VastaaPoista