tiistai 17. marraskuuta 2020

Valoa kansalle, tai ainakin minulle.

Pimeys aiheuttaa meikäläiselle unettomia öitä.
On se kumma, kun päivisin on pimeää ei nukkuminen onnistu, ei yölläkään vaikka ainahan sitä ainakin hämärässä nukutaan.
Nukahtamisenkanssa iltaisin ei ole mitään ongelmaa, ei siinä kauan mene unen tuloon kun sänkyyn menee.
Mutta kun sitä unta piisaa vain 3 - 4 tuntia ja maksimissaankin enintään 5 tuntia.
Eikä sen vuorokauden aikana enää uni uudelleen tule, vaikka väsyttää kuinka.

Pitäs päästä valosampiin maisemiin, ihan sama mihin...


Sitä voisi mennä vaikka kuolleelemerelle, ja siltikkin tuntisi itsensä paljon elävämmäksi.


Ja vois mennä vaikka orjasaarellekkin, kun eivät ne sieltä enää puuvillapelloilekaan kuljettele, kun eivät vieneet ysikaksikaan.

Tänä aamunakin heräsin ennen kolmea, ja ennen viittä olin jo aamulenkillä.
Kyllä sitä näin eläkeläisenä voisi nukkua pitempäänkin ja lenkin suorittaa vähän päivemmälläkin.
Mutta kun ei se nukkuminen onnistu.

Aikoinaan kovasti puhuttiin kirkasvalolampuista, valonpuutteesta kärsiville.
Minäkin ostin kirkasvalolampun ja yritin aamuisin sen valosta nauttia.
Mutta ei se auttanut mitenkään..
Ajattelin silti päivällä käveleksiä kaupoille, ostan kaupan tyhjäksi kaikista halogeeneista ja viritä kaikki yhtäaikaa pärstää valaisemaan.
Toivottavasti sulakeet kestää virrankulutusta.
*************************************************
Katselin Suomen ja Lapin tilannetta maratonjuoksun osalt tältävuodelta.
Korona näkyy tilastossa tai sitten ei, aika samannäköistä on kun edeltävinä vuosinakin.
Suomessa 2:30 alittajia 9 kpl, 3:00 alittajia 149 kpl.
Lappi  3:00 alittajia 6 kpl, ja kahta ja puolta ei alittanut kukaan.
Korona on perunut lähes kaikki syksyn kisat maailmallakin, joten tilastoihin ei oikein parannuksia ole odotettavissa enää loppuvuodesta.
Joten tällainen maratonvuosi Suomessa.
**********************************************************
Lisäsin omillasivuillani olevaan veteraanien tiejuoksun Suomenennätyslistaan myös tuon 5 kilometrin matkan.
Listahan on nopeasti muuttuva, kun vitosella on vasta lähiaikona alettu ennätyksiä kirjata.
Joissakin sarjoissa tuo ennätys on paljonkin vaatimattomampi kun esim. kympintulos jaettuna kahdella.
Eikä kaikissa sarjoissa juostu kilometrivauhti olisi riittänyt edes maratonin SE:n saavuttamiseen.
Tämähän ei toki ole juoksijoiden aliarviomista, jahka maantejuoksukisoja järjestetään vitosenmatkalla kesäkeleillä, ajat tulevat huomattavasti vielä muuttumaan.

Muutenkin, tuossa kirjaamisessa vähän omituisuuksia, joissakin sarjoissa juostu aika kirjattu myös nuoremman sarjan ennätykseksi, jos aika parempi... toisissa sitten ei..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti