Ajokortittomuusmasennus iski yöllä.
Nyt valon lisäntyessä on tuo nukkuminenkin alkanut sujua, olen jo parinviikon ajan herännyt aamuisin minun normaaliin heräämisaikaani 5:00 - 5:30, mutta tänäyönä tuo ajokortittomuus tunkeutu uniini, ja silloinhan peli on pelattu.
Heräsin hiukan kolmen jälkeen painajaisista pahimpaan, minulla ei ollut autoa eikä ajokorttia.
Piruvie se kun on vielä tottakin, niin eipä sitä sitten enää tarvinnut unta houkutella, V.. käyrä oli niin korkealla.
Ei näitäkään maisemia koskaan enää...
Olen joskus kuullut sanottavan, "Älä valita mitä olet menettänyt, nauti siitä mitä sinulla on".
Kaikki rahatkin on hävitty casinolla, Jee!! Jee !..
Sais edes tällaisen kunnon ja terveyden kun oli noin 40 vuotta sitten....
Oli silloin kyllä usein aika kiireistä, niin kun tässä kuvassakin, kun Harjumaan Sepon kanssa jostakin maastojuoksun voitosta kilvoittelemme.
Aika kultaa muistot. 40 vuotta sitten tuntui, että eipä tuo kunto kummonen ole. Nyt sitä muistelee ettei se vauhti silloin kovin kehnoa ollutkaan.
VastaaPoistaSamaa mietin omalla kohdallani, miehenä joka "puhalsi" 71 milliä hapenottotestissä ennen systemaattisen harjoittelun aloittamista 2000-luvun alussa. Jos aika kultaisi muistot, niin totta sitä olisi kauhean rikas mies nykyään, mutta enpä ole juuri muistellut vanhoja kun ei ole kiinnostanut.
VastaaPoistaOottakaahan kun tulette näillekymmenille kun lenkilläkäyntikin jää jo sentakia kun tänään ei ole muuta syytä kyykistyä kun kenkien nauhojen sidonta, ja sekin on niin raskasta ettei pelkästään yhden asian takia viitsi kyykistyä.
VastaaPoistaEikä se aika kultaa niitä muistoja, unohtaa vain,
Pitää useasti tarkistaa mitense nyt menikään.
Ja tuo terveys...
Nykyään ei muistakkaan enää päivää jolloin ei jotain kipuja tai ahistuksia olisi, siksi täytyy usei palata menneeseen.
Paras kisamuistoni liittyy siihen, kun menin kisan jälkeen syömään lounasta, ja koin suurta helpotusta päässeeni maaliin. Juoksun kanssa sillä tunteella ei silti ollut yhtään mitään tekemistä, vaikka ennätykseni juoksinkin. Minulle omat tulokseni eivät tarkoita mitään, enkä koskaan ole nauttinut kilpailemisesta. Siitä huolimatta harrastin kilpaurheilua yli 20 vuotta. On niin paljon helpompaa, kun ei enää koe pienintäkään vetoa mihinkään toisten kanssa tason mittaamiseen. Kun olen tehnyt tätä tutkimusta melko pitkään, en kilpaile kuin itseni kanssa, ja koen tyytyväisyyttä vain siitä että saan asioita tehtyä kunnolla. Tämä on parasta.
VastaaPoista