tiistai 27. heinäkuuta 2021

Vuorokauden tunneista yli puolet kuluu TV:tä katsellen.

Syy noin runsaaseen tv aikaan on olympialaisten, ja myös kolarikipujen ja särkyjen.
Katseluaika senkun lisääntyy kunhan yleisurheilut alkavat.
Nyt on erityisesti seurannassa ollut pyöräilykisat ja nyrkkeily, mutta on myös tullut runsaasti muitakin lajeja seurattua.
Tämänpäivän Potkosen ottelussa en olisi protestoinut vaikka voittaja olisi valittu toisinkin, eka erä Potkoselle, siiten loppui kunto, ja nyrkkeily muuttui painiksi ja sitomiseksi.
Tämänpäivän naisten maastopyöräilyssä Sveitsiläisvoittaja esitti hienoa teknisestitaitavaa ajoa, ja kovaa kuntoa.


Koronaluvut kiihtyvät kovaa vauhtia niin meillä kun muuallakin.

Ei taida Espanjaan olla asiaa ensitalvenakaan, jos nyt siihen asti muutenkaan jaksaa elellä.
Vaivasena särkyjenkanssa eläminen ei tunnu hohdokaalta vaihtoehdolta sekään.

Eilen olin magneettikuvauksessa, elokuunpuolivälinjälkeen on enmg tutkimus.
Jospa niistä näkisi missä hermovaurio on ja voiko sille mitä tehdä.

Asiakkaita ei ole oikein meikäläisenkään kuppilaan näin korona aikaan riittänyt. Tarjoilijatkin on päässeet aikalailla laihtumaan, kun ei ole ruokaakaan riittänyt kun johtajan mahantäytteeksi. 


Orihuelan vuoret aamuauringon punaamana 2018, kun uunonkanssa polkupyörillä polkasimme 32 kilometrin verryttelyt puolikaan juoksuun, ja ei kun loppuverryttelyksi sama matka takaisin Torreen.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti